Moni yritys harkitsee yhteistyön lopettamista Kärkkäisen tavaratalojen kanssa natsiyhteyksien vuoksi

Jo kuluneen vuoden huhtikuussa Fazer Group lähetti J. Kärkkäinen Oy:lle seuraavan sisältöisen kirjeen:

”Fazer lopettaa tuotteidensa jakelun Kärkkäiselle välittömästi, mikäli Kärkkäinen tai sen pääomistaja/johtohenkilö jatkossa i) loukkaa ihmisarvoja, taikka ii) luvatta käyttää Fazer-konsernin tavaramerkkejä tai nimeä”.

Viime sunnuntaina Fazer julkaisi kirjeen uudestaan ilmoittaen samalla arvioivansa tilanteen uudelleen.

Helsingin Sanomat uutisoi sunnuntaina Kärkkäisen tavaratalojen johtohahmon Juha Kärkkäisen vuosia kestäneestä yhteistyöstä uusnatsijärjestö Pohjoismaisen vastarintaliikkeen aktivistien kanssa. HS kertoi myös, kuinka Kärkkäisen oma ajattelu ja toiminta alkoivat radikalisoitua jo vuonna 2007.

Juha Kärkkäinen tuomittiin vuonna 2014 kiihotuksesta kansanryhmää vastaan. Myös sen jälkeen hänen omistamissaan lehdissä ja verkkomedioissa on julkaistu juutalaisvastaisina pidettyjä kirjoituksia. Kärkkäinen luovutti Magneettimedia-nimisen lehtensä Pohjoismaisen vastarintaliikkeen aktivistien julkaistavaksi vuonna 2015.

Helsingin Sanomien artikkelin julkaisun jälkeen moni suomalainen yritys ja brändi on ilmoittanut laittavansa uudelleen harkintaan yhteistyön Juha Kärkkäisen omistaman J. Kärkkäinen Oy:n kanssa.

Esimerkiksi Muumi-yhtiön toimitusjohtaja Roleff Kråkström sanoo, että tilanne on ongelmallinen ja jossain määrin jopa turhauttava. Muumi-brändin lisenssituotteita valmistaa ja Kärkkäisen kautta myy muun muassa Fiskars Group.

”Olisi helpompaa, jos voisimme Finlaysonin tavoin vain ilmoittaa, että lopetamme yhteistyön”, Kråkström toteaa, ja lisää, että Muumi-tuotteiden lisenssivalmistajien kanssa asiasta jatketaan keskusteluja.

”Sanoudumme irti kaikenlaisesta epäeettisestä toiminnasta ja edellytämme samaa myös meidän jälleenmyyjiltämme”, Fiskarsin viestintä- ja vastuullisuusjohtaja Maija Taimi kommentoi.

Näin tekee myös Joutsen Oy, joka myy Kärkkäisen liikkeissä esimerkiksi untuvatyynyjä.

”Emme hyväksy näitä hänen mielipiteitään ja kysymme nyt liitosta näitä juridisia juttuja. Eihän tämä hyvä asia ole, mutta emme ole vielä päättäneet asiasta”, kertoo Joutsen Oy:n hallituksen puheenjohtaja Eero Kotkasaari.

Kärkkäisen kautta tavaraa myyvät monet pienet ja suuret suomalaisyhtiöt. Suurista esimerkkeinä mainittakoon Nokia sekä Rovio.

Yksi Kärkkäisen yhteistyökumppaneista on Berner, joka myy Kärkkäisen tavarataloissa mm. Nokian Jalkineiden kenkiä.

”Olemme keskustelleet Juha Kärkkäisen kanssa useaan kertaan ja vaatineet selvityksiä J. Kärkkäinen Oy:n yhteyksistä eri vastarintaliikkeiden toimintaan, joka ei millään tavalla vastaa Berner Oy:n arvoja. Jatkamme keskustelua ja arvioimme yhteistyötilannetta J. Kärkkäinen oy:n kanssa parhaillaan uudelleen”, kertoo Bernerin toimitusjohtaja Antti Korpiniemi.

Tekstiilialan yritys Finlaysonin toimitusjohtaja Jukka Kurttila julisti jo huhtikuussa 2015 lopettavansa kaiken yhteistyön Kärkkäisen kanssa. Juha Kärkkäisen tuomio kiihotuksesta kansanryhmää vastaan vahvistettiin edellisenä vuonna Rovaniemen hovioikeudessa.

Finlaysonin kanssa samoihin aikoihin myös kustannusosakeyhtiö Otava lopetti yhteistyön J. Kärkkäinen Oy:n kanssa. Tästä huolimatta sekä Finlaysonin että Otavan tuotteita on vieläkin myytävänä Kärkkäisen tavarataloissa.

Finlaysonin tapauksessa asia johtuu lisenssivalmistajasta, jonka kautta Finlaysonin kertakäyttötuotteita päätyy Kärkkäiselle. Otavan osalta kyse on tiettävästi yhdestä sen kirjojen välittäjästä. Otava kertoi HS:n artikkelin jälkeen yrittävänsä nyt katkaista kaikki kirjojensa reitit Kärkkäisen kauppoihin.

Myös Bonnier-konserniin kuuluva kustannusyhtiö Tammi kertoo vaativansa J. Kärkkäinen Oy:ltä vastauksia ”tiettyihin kysymyksiin”.

”On aloitettu uusi tutkinta ja käydään nämä asiat läpi J. Kärkkäinen oy:n kanssa. Eihän tämä ole meidän arvojemme mukaista”, sanoo Tammen toimitusjohtaja Timo Julkunen.

Huomioitavaa on, että Helsingin Sanomia julkaisevan Sanoma Oy:n Disney-kirjojakin on myynnissä Kärkkäisen tavarataloissa.

Juha Kärkkäisen omistamassa Kauppa-Suomi-lehdessä on viimeksi huhtikuussa 2017 julkaistu kirjoitus, jossa kerrotaan olevan juutalaisvastaisia väitteitä. Kirjoittajaksi on merkitty nimimerkki Arvi Pihkala, jonka takana arvellaan olevan Pohjoismaisen vastarintaliikkeen aktivisteja.

Lähde: HS

Päivitetty klo 16.45: Juha Kärkkäinen vastine asiaan luettavissa täältä.

Katso myös:

19 thoughts on “Moni yritys harkitsee yhteistyön lopettamista Kärkkäisen tavaratalojen kanssa natsiyhteyksien vuoksi

  • 24.10.2017 at 11:08
    Permalink

    Suomen kansan etujen ajaminen ja sen säilyttäminen on nykyään epäeettistä. Vittu näitä tekopyhiä hurskastelijoita. muistakaa 6 miljoonaa jutkua jotka tapettiin holopaskassa mitä ei voi, eikä edes tarvitse todistaa. voittajat kirjoittaa historian, natsit on pahoja pitäkääkin se mielessänne typerät goyimit

    Reply
    • 24.10.2017 at 21:24
      Permalink

      1000 000 kuoli ihan normaalissa sodankäynnissä. Holokausti on voittajien valetta. Juutalaiset ovat suurimpia sotien aiheuttajia.

      Reply
  • 24.10.2017 at 11:26
    Permalink

    Toivottavasti Juha julkaisis kaikki ne yritykset ja tavarmerkit jotka ovat kiristäneet häntä ja hänen liiketoimintaansa. Ja ovat lopettaneet yhteistyön. Sen jälkeen tietää mitä kaikkea ei enää ikinä osteta. Ikävä kyllä Fiskars on aina ollut minulle ”se” suomalaisuuden tuote. Mutta nyt kun yritys on ilmoitanut olevansa isänmaallisia vastaan, ei minullakaan ole enää edes moraalista oikeutta ostaa heidän tuotteitaan. Ja siksi ostankin jatkossa esim. Saksset Saksasta. Solingen tekee paljon hyvä saksia. Esim. Twillingen on yksi hvä merkki, aina vaatturin saksia myöten

    Noista tuotemerkeistä sen verran että esim ”Pälkäneen perunalimppu” on Fazerin omistama leipätehdas. Ihan maukkaita leipiä ovat tehneet, mutta nyt sitten loppu kerralla niidenkin ostaminen. Ja kuten todettua, tuotemerkkejä on paljon enemmän kuin yrityksiä.

    Reply
  • 24.10.2017 at 11:28
    Permalink

    Kärkkäinen on hyvä kauppa. Suosittelen. Finlaysonin homotuotteet,eivät kelpaa minulle kuin öljyräteiksi.

    Reply
  • 24.10.2017 at 11:38
    Permalink

    Vai on jotain kirjoituksia ”pidetty” juutalaisvastaisina?
    Sama taitaa olla islamin kanssa.
    Kuka kertoisi miksi juutalaisten ja muslimien pyhät kirjat ovat IHMISVASTAISIA?
    Siis KAIKKIA muita vääräuskoisia vastaan, järkyttäviä tekstejä.
    Siinä suvaitsevaisille miettimistä.
    Ps. Juutalaisia on eri paikoista maailmassa häädetty SATOJA kertoja. Olisiko heissä itsessään joitain syitä moiseen vai ovatko kaikki muut natseja ja rasisteja?

    Reply
  • 24.10.2017 at 12:17
    Permalink

    Tein juuri ison nettitilauksen Kärkkäiselle. Samaa tavaraa muualtakin, mutta alan tästä lähtien tilaamaan kaikki, mitä netin kautta tilaan, juuri Kärkkäiseltä. Finlaysonin tuotteita en ole ostanut herran aikoihin ja fazerin suklaatkin saa jäädä kauppoihin.

    Reply
  • 24.10.2017 at 13:23
    Permalink

    Tuolla sivun ylälaidassa lukee ”Nykysuomi sensuroimaton itsenäinen media”!
    Kuitenkin osa kommenteista menee automaattisesti tarkastukseen ja jätetään julkaisematta! Miksi?

    Reply
  • 24.10.2017 at 13:28
    Permalink

    Minä boikotoin heti yrityksiä, jotka eivät kuuntele järjen ääntä. Fiskarsin tuotteisiin olen ollut tyytyväinen pääsääntöisesti, mutta jos se harjoittaa rasismia suomalaisia kohtaan, niin kuin suunnitelee, etsin muita toimittajia.

    Reply
  • 24.10.2017 at 14:58
    Permalink

    Itse käyn Kärkkäisellä juuri samoista syistä mistä nämä ”yhteistyökumppanit” vinkuu. Juutalaiset EIVÄT OLE millääntapaa arvostelun ulkopuolella oleva kansanryhmä ja kyseisen porukan tekemisiä on suoranainen VELVOLLISUUS tarkkailla jok’ikisessä maassa missä ne hääräilevät epämääräisien projektiensa kanssa.

    Reply
  • 24.10.2017 at 16:34
    Permalink

    Kilpailulainsäädäntö kieltää toisen yrityksen toiminnan haittaamista ja sanomalehdet ovat myös liikeyrityksiä kuten ovat paheksuvat tavarantoimittajat ja valmistajat. Turha Fazerin ja Bernerin ym. on hurskastella ”kaikenlaisesta epäeettisestä toiminnasta” samalla, kun kyseiset yritykset itse ottavat suomalaisia ilmaiseksi ilman palkkaa orjatöihin. Myös lehdistö on kohdistanut vihapuheensa suomalaisia työttömiä kohtaan ja herja on luettavissa päivittäin mm. Iltasanomien sivuilta.

    https://www.orjafirmat.fi/boikottilista/

    Reply
  • 24.10.2017 at 16:38
    Permalink

    Vaelluskengät Meindl Taiga Kärkkäisellä 270 euroa, kun muissa esim. kaupungin keskustojen liikkeissä 330 euroa…

    Reply
  • 24.10.2017 at 17:42
    Permalink

    Jep… #Fazer on eettisyyttä ja ”eettisyyttä”, jeesustelun makua? Sanokaa #suklaa, kun haluatte #lapsityövoimaa. Vanha juttu mutta mihinkä tuo olisi muuttunut?
    https://www.is.fi/taloussanomat/art-2000001797977.html . Kun #fazer alkaa mainostamaan miten käy toista yritystä vastaan kun se tekee näin ja noin niin samalla voisi omien periaatteiden mukaisesti lopettaa suklaantuotannon kun se on ihmisarvon vastaista pitää #lapsityövoimaa tietäen että niin tapahtuu. Kun paskaa alkaa kaiveleman niin siyä löytyy. Olkaa hyvä!

    Reply
  • 24.10.2017 at 20:34
    Permalink

    Ei suomessa mitään natseja ole on vain vainoharhaisia kommunisteja jotka näkee natseja joka paikassa.

    Reply
  • 24.10.2017 at 22:50
    Permalink

    Toivottavasti Suomen kansa alkaa pikku hiljaa heräillä näiden tekopyhien Hesarien ym. farisealaisten firmojen kaksinaamaiseen touhuun. Kärkkäinen on loistoesimerkki siitä, että kuluttajalla on poliittista voimaa ja nyt kannattaa jokaisen alkaa miettimään niiden vähäistenkin rahojensa käyttöä siinä suhteessa, että menevätkö ne globalistien myllyjen pyörittämiseen.

    Reply
  • 24.10.2017 at 23:46
    Permalink

    Tietyllä piirillä on paljon valtaa.

    Eikä pidä unohtaa että maahanmuuton ympärillä liikkuu valtava 8 000 miljoonan arvoinen vuotuinen bisness. Tästä raha sammosta monet päättäjämme nyhtää omat rikkautensa.

    Reply
  • 25.10.2017 at 10:00
    Permalink

    Jokainen Kärkkkäistä boikotoiva tai mustamaalaava taho menee automaattiseen boikottiin. Nyt ja aina.

    Kärkkäistä tuen aina kun mahdollista. Kunhan ei nyt vaan ala taipumaan mädättäjien painostukselle.

    Finlayson meni luonnollisesti aikoja sitten täyteen boikottiin, Fiskars nyt. Harmi sinänsä, kun laadukkaita ovat tuotteet ja tarvetta monelle terätyökalulle löytyy. Mutta mieluummin teroitan vaikka kynnet ja teen niillä, kuin että tukisin mädättäjiä.

    Reply
  • 25.10.2017 at 14:59
    Permalink

    Olen yrittäjänä saanut jo useita ammatillisen sivuston ylläpidon ilmoituksia urkinnoista tietojeni suhteen. Odottele sitä päivää, kun joku äärisuvakki keksii mainostaa ammatillisuuttani esim. ”Natsikallonkutistajana”… no, varautunut olen, enkä aio ilman julkisuutta ja puolustusta tilanteeseen antautua.

    Reply
  • 12.1.2018 at 20:23
    Permalink

    Aivan mahtavaa että ”boikotoijat” ovat äänessä tuotemerkkeinensä, niin osaamme myös omalta taholtamme boikotoida juuri näitä tuotteita, Jaffa appelsiinien tapaan…

    Reply

VASTAA: Nykysuomi.com käyttää sekä automaattista, että manuaalista moderointia kommenttiosiossa. Jokainen vastaa omista kommenteistaan ja nykysuomi.com pidättää oikeuden moderoida asiatonta keskustelua tarpeelliseksi katsomallaan laajuudella.

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.