Alamo

Kansankuntien syntyyn, siis oman identiteetin löytämiseen, liittyy usein taisteluita vihollista vastaan. Hyvin usein nämä taistelut ovat olleet tappiollisia, kuten Kosovo Polje serbeille ja Alamo texasilaisille. Niihin liittyy kaikkiin yksi piirre: Kun savu on hälvennyt ja vainajat kerätty pois taistelukentältä, on ilmaantunut jotakin mille sotilaallinen voittaja ei voi mitään. Alamon ”kolmetoista kunnian päivää” ovat hyvin muistettu esimerkki tästä.

Santa-AnnaVuosi 1836 oli Mexicolle diktaattoriksi taas hypänneen Antonio López de Santa Annan milloin tehokkaan, milloin muuten vaan mielivaltaisen hallinnon alla kärvistelyä. Tämä erikoinen henkilö kuuluu oikeutetusti kummallisimpiin niistä henkilöistä, jotka koskaan ovat sortaneet muita. Mexicolaisten suosiotakin Santa Anna osasi kerätä, milloin ei ollut taas jäänyt kiinni kansakunnan omaisuuden varastamisesta.

Melkein köyhässä perheessä syntyneen Santa Annan ura oli poukkoillut poliittisen hylkiön ja maanpakolaisen asemasta valtion huipulle, -ja takaisin, ja takaisin. Melkoinen saavutus niissäkin oloissa! Viimeisiä vuosiaan tämä värikäs henkilö vietti entisen vihollisensa USA:n maaperällä, köyhänä vanhuksena New Yorkissa. Alamon taisteluun hän ratsasti Mexicon ja Ranskan yhtyneen armeijan johdossa, ja yönmustalla hevosella uniformu kunniamerkkejä kilisten.

Santa Annan saapuminen Alamon entisen lähetysaseman edustalle 23. helmikuuta 1836 on USA:n historian legendaarisia episodeja. Niitä tulee ja tulee, pieniä laihoja mexicolaisia upeissa uniformuissa rivi rivin jälkeen, ja tykkejä. Ja lopuksi kimalteleva korkeimpien upseerien seurue, jossa diktaattori itse em. laaturatsullaan.  Kaksi ja puoli tuhatta miestä, plus kuormastot ja soittokunta.

Alamo 2Texasin osavaltio oli ollut Mexicon taloudellisesti ripeintä aluetta. Kun jenkkisiirtolaisten asettuminen oli sallittu, unelias latinalainen elämänmeno oli vaihtunut vilkkaaseen kasvuun. Mexicon keskushallitus otti toki ilolla vastaan lisääntyneet verotuotot, mutta texasilaiset -niin jenkkitaustaiset kuin pidempään asuneet espanjankielisetkin- eivät katsoneet suopeasti sitä, ettei veroille saanut vastineeksi yhtään mitään.

Kun Mexicon istuvan hallituksen ja presidentin perustuslaillinen moitteettomuus oli kyseenalaista -milloin ei olisi ollut?- tyytymättömyys oli kasvanut kapinamieleksi, ja lopulta itsenäisyysjulistukseksi. Se ei välttämättä ollut niinkään suunnattu Mexico Cityssä istuvaa keskushallintoa vastaan, vaan  valtion johdossa rehottavaa mielivaltaa. Joka tapauksessa texasilaiset olivat saaneet tarpeekseen.

Santa Annan mukanaan tuoma armeija levittäytyi Alamon linnoitetun lähetysaseman ympärille, piiritysrenkaaksi. Toki sieltä kuljettiin kävelemällä läpi, mutta kun texasilaisilla itsenäisyysmiehillä ei ollut joukkoja lähettää piiritettyjen avuksi, asialla ei ollut suurempaa merkitystä.

ALAMO00000000006Mexicon armeijan liikkeellelähdöstä kuultuaan Texasin puolustusta johtanut kenraali Sam Houston oli lähettänyt eversti William Travisin pienen joukon kanssa ottamaan haltuunsa San Antonion kaupunki. Travis asettui kaupungin edustalla olleeseen entiseen Alamon lähetysasemaan, jonka muureja saattoi vahvistaa jotenkuten puolustettavaksi tukikohdaksi. Travisin voimavarat ja järjestelyt olisivat riittäneet mexicolaisten partioiden torjumiseen, mutta koko armeijalle hän ei voisi mitään. No, Santa Anna tuli Alamon savimuurien eteen koko voimallaan.

Odotettavissaoleva yhteenotto Mexicon diktaattorin ja texasisilaisten välillä oli herättänyt myötätunnon aallon USA:n puolella. Monia rohkeina tunnettuja hahmoja, mm. Jim Bowie, David Crockett, oli tullut Texasiin liittyäkseen vapaaehtoisina Houston ja Travisin armeijaan. Nyt he olivat Alamossa uhmaamassa Santa Annaa.

2000-luvun jenkeille Iso Pahis on ollut Osama Bin Laden, 1830-luvulla se oli Santa Anna. Aina jonkun pitää olla. Tähän rooliin kenraalimme sopikin erinomaisesti, sillä päinvastoin kuin salamyhkäinen seuraajansa, hän rakasti julkisuutta ja hallitsi esiintymistaidon.  Ranskalaisten tehtyä paljon myöhemmin maihinnousun Vera Cruziin, Santa Anna tuppautui tapansa mukaan pelastamaan Mexicoa. Meillä ei ole tiedossa, minkä värinen ratsu hänellä oli tälläkertaa, mutta toki se oli näyttävän näköinen huippuotus.

Ranskalaisten tullessa maihin, puolustusta johtava kenraalimme keksi asiallista tekemistä muualla. Kun ranskalaiset palailivat laivoilleen, S.Anna ratsasti joukkonsa etunenässä rannalle miekkaansa heristäen. Ajoitus ei tälläkertaa täsmännyt, sillä yksi ranskalaisten parkasseista oli jäänyt jälkeen muista, ja sen pieni tykki vielä kantoi rannalle asti. Jokin rannalla uhoavassa komeljanttarissa ranskalaisia häiritsi, ja he käänsivät tykin kohti, ampuen yhden laukauksen. Tykinkuula olikin onnekas, sillä se irroitti kenraalimme jalkaterän.

Haavoittunut kenraali! Sankarimme oli etulinjassa säälimätöntä vihollista vastaan! Santa Anna oli nyt kansallissankari, eikä asiaa haitannut että Ranska tästä kaikesta huolimatta lopulta voitti po. sodan. Irronnut ruumiinosa, jonka varmaankin monen aikalaisen mielestä oli poissa aivan väärästä kohdasta kenraaliamme, otettiin huolellisesti talteen ja kuljetettiin kunnioittavasti Mexico Cityyn. Siellä S.Anna järjesti sankarilliselle ruumiinosalleen juhlalliset hautajaiset.

Tämä tilaisuus, jossa ”Santa Anna oli paikalla sekä elävänä että kuolleena”, oli toki pakollinen kaikille kaupungin silmäätekeville, mutta nurinoilta ei vältytty. Niinpä hautausmaan porttiin oli seuraavan yön aikana ilmaantunut kyltti, jossa sivistyneinen sanankäänteinen vainajat ilmoittivat etteivät he halua seuraansa moista häväistystä. Poliisi toki tutki asiaa, mutta ketään syyllistä ei löytynyt, -josko oli elävien joukossakaan? Paljon myöhemmin eräs eurooppalainen historiantutkija tiedusteli Mexicon kansallisarkistolta, olisiko tämä hämmästyttävä lappunen vielä tallessa. Arkiston virallinen ja vihainen vastauskirje kuuluu: ”Se ei ole täällä meillä.

Jos Santa Annalla oli humoristiset ulottuvuutensa, huhtikuussa 1836 hän oli vakavastiotettava ja vaarallinen vihollinen Alamon heikkojen muurien suojaan kerääntyneelle 189:lle texasilaiselle ja jenkkiläiselle vapaaehtoissotilaalle. Piiritys oli pitkään tunnustelua ja Alamon puolustajien väsyttämistä. 06.03. S.Anna komensi ratkaisevan rynnäkön.

Legendan mukaan, ja ilmeisesti myös todella tapahtuneessa historiassa Alamon muurien eteen saapui ensin soittokunta. Se esitti espanjalaisten ja mexicolaistenkin toisinaan taistelun alla vihollisen kuultavaksi tarkoitetun pelottelukappaleen ”Deguellon”. Sävelmän viesti on: Taistelussa ei tulla tuntemaan armoa.

alamo00011Alamon puolustajilla oli periaatteessa kaksi puolustuslinjaa: Lähetysaseman pihaa ympäröivä muuri ja sen harjalla olleet ampuma-asemat, ja kappelirakennus. Mexicolaisten rynnäköt muuria vastaan olivat hyvin verisiä jenkkien tarkka-ampujien tehdessä työtään. Muurin yli ja läpi kuitenkin tultiin. Taistelut pihalla olivat vielä verisempiä, texasilaisten käyttäessä harvoja tykkejään lähietäisyydellä, ladattuna kaikella roinalla mitä lähetysasemalta oli löytynyt: Ruokailuvälineet, hevosenkenkänaulat, ovien saranat, -kaikki oli kerätty ja tungettu tyykeihin jotka toimivat kuin hirvittävät jättiläishaulikot ahtaalla pihalla.

Taistelua käytiin pistimillä, miekoilla, kiväärien tukeilla enemmän alkukantaisen raivon kuin sotilaallisen suunnitelmallisuuden vallitessa. Travis ja Crockett saivat surmansa taistelussa. Bowie oli hyökkäyksen sattuessa vakavasti sairaana, vuoteeseen pakotettuna. Hänen viimeistä hetkistään ei ole luotettavaa kertomusta, joten luette tämän. ”Hyökkäys on alkanut!”, huutaa joku oven raosta Bowielle ja jatkaa välittömästi matkaansa. Bowie kerää kaikki voimansa, nousee istualleen vuoteen reunalle. Huimaa, maailma näkyy pienten kimaltelevien pisteiden läpi. Hän odottaa että hengitys tasaantuu, kipu ei ole ihan sietämätön.  Bowie pystyy seisomaan seinään nojaten. Pöydällä on hänen  veitsensä, ”Bowie-veitsi”. Bowie katselee asetta, joka on kulkenut hänen mukanaan kaksikymmentä vuotta. Muistelee.  Hän nojaa nyt seinään, käsi ulottuu puukkoon. Bowie ottaa sen, lyö pystyyn pöytään, kipu säteilee käsivarresta koko kehoon. Bowie vapisee ja yrittää tasaannuttaa hengitystään. Ulkona kuuluu laukauksia, kiireistä juoksua ja tykinammusten jysähtelyä muuriin. ”Ne ovat pian täällä.” Bowie haparoi kädellään vuodetta, saa kiinni huovan reunasta. Hän pyörittää huovan naruksi, ja alkaa kiertää sitä vatsansa ympärille, nykäisten sitä joka kierroksella tiukemmaksi, tuskasta välittämättä. Kun paketti on valmis, Bowie nojaa hikoillen ja huohottaen seinään. ”Vanha intiaanien konsti toimii!”, kipu on niin kova ettei hän tunne enää kipua. Bowie korjaa pöytään isketyn veitsen asentoa, niin että käsi osuu kahvaan katsomatta. Hän mittailee huonetta: Ovelle on kaksi askelta, kun mexicolainen tulee sisään, hän on veitsen ulottuvilla. Yhteen lyöntiin on mahdollisuus, ehkä kahteen. Silloin joku lyö ikkunan sisään pistimellä, ruskeat kasvot ilmestyvät näkyviin. Ei nähnyt ketään eikä mitään, nyt hän on ovella….”

ALAMO000000007Kaikki Alamon puolustajat saavat surmansa, ja 600 mexicolaista. Taistelun viimeisten hetkien raivo on niin suurta, että mexicolaisilla upseereilla on täysi tekeminen saada sotilaansa lopettamaan ampuminen ja ympäriinsä ryntäily. Jo kuolleet puolustajat tapetaan toiseen tai kolmanteen kertaan. Vainajat jäävät niin huonoon kuntoon, että Santa Anna käskee polttaa kaikki puolustajien ruumiit. Ainoan poikkeuksen hän tekee erään texasinmeksikolainen kohdalla, jonka veli oli Santa Annan joukoissa osallistunut päättyneeseen taisteluun.

Monia tarinoita on kerrottu kappelin kryptaan suojautuiden siviilien, naisten ja lasten, vaiheista. Heidän joukossaan oli  Travisin vaimo ja poika. Tässäkin kertomukset ovat ristiriitaisia ja epäluotettavia.  Varmaa vain on että siviilit saatettiin vahingoittumattomina San Antonioon. Tässä yksi mahdollinen historia: ”Rva Travis kuuntelee ylhäältä kuuluvia ääniä. Taistelu riehuu aivan paksujen seinien toisella puolella. Ovi portaisiin on kiinni, hän tuijottaa tuota ovea. Rva Travis painaa lapsia kylkeään vasten, omaa ja mustan keittäjättären poikaa, kädet lasten ympärillä. Hän hymyilee välillä keittäjättärelle rohkaisevasti. Naiset painautuvat toisiinsa. Askelia portaissa, rva Travis ryhdistää selkänsä, katsoo tiukasti oveen, ei oveen van sen läpi jonnekin kaukaisuuten. Hän toistaa mielessään jonkin rukouksen sanoja. Ovi lentää auki. Yksi puolustajia kaatuu sisään, mies noen ja veren tahrimissa vaatteissa, kädessään pistimellinen kivääri jonka tukki on haljennut, putoaa polvilleen lattialle. Hänen nimensä on tiedossa, mutta en toista sitä tässä. Oliko hän pelkuri, joka etsi turvaa naisten ja lasten selän takaa? Emme saa tietää.  Portaat täyttyvät juoksuaskelista, oviaukossa on nyt meksikolaisia sotilaita. He totuttelevat hämärään parisen sekuntia. Lattialla kontaallaan oleva puolustaja kääntää kiväärinsä heitä kohti. Meksikolaiset valmistautuvat ampumaan, mutta yksi heistä sanoo jonkin sanan. He survovatkin edessäänolevan miehen pistimillä. Rva Travis ei näe tätä. Hän tuijottaa  pää pystyssä silmät avoinna edessään tapahtuvaa kohtausta näkemättä sitä, hänen huulensa liikkuvat. Portaissa taas meteliä, nuori meksikolainen upseeri syöksähtää huoneeseen, nopeita espanjankielisiä käskyjä: ”Asen-TOO, eteen-VIE, käännös-oikeaan-PÄIN.”  Ne sekunnit, jotka kuluivat ”pelkurin” tappamiseen, muuttivat tilanteen. Rva Travis palautuu todellisuuteen. Hän näkee edessään meksikolaisten sotilaiden selät. Viisi sotilasta seisoo selin häneen, rivissä, toinen jalka taempana, toinen edempänä, osoittaen pistimillään oviaukkoon, pitäen kiväärejään vaakasuorassa.  Rva Travis ymmärtää jääneensä henkiin.”

Kenraali Santa Anna kutsui myöhemmin nyt leskirouva Travisin puheilleen, ja tarjoitui maksamaan tämän pojan opiskelut. Rva Travis kieltäytyi tarjouksesta.

21.04.1836 Sam Houstonin johtamat texasilaiset voittavat Santa Annan San Jacintossa, ja ottavat myös kenraalin vangiksi. Rauhansopimuksessa Mexico tunnusti Texasin itsenäisyyden. Monet uskovat, että ilman Alamossa osoitettua päättäväisyyttä San Jacinton voitto ei olisi ollut mahdollinen.

 

alamo0000005

side effects of azithromycin 250 mg finasteride side effects cipro dosage viagra generic cipro dangers cipro cialis for men nolvadex acyclovir medication cialis price levitra rezeptfrei deutschland lexapro for anxiety levitra vs viagra levitra vs viagra finasteride tablets azithromycin medscape cialis 20mg directions cialis vs viagra canada viagra is tamoxifen chemotherapy viagra receptfritt viagra without a doctor prescription usa lexapro 5mg cialis zoloft vs lexapro what is ciprofloxacin what is finasteride viamedic cialis what works better than viagra common side effects of ciprofloxacin 500 mg acyclovir cream tamoxifen side effects in women viagra dosage 200 cialis coupon how does lexapro work cialis 5 mg buy viagra is ciprofloxacin a penicillin side effects of finasteride zovirax cream viagra for women finasteride permanent side effects propecia side effects escitalopram effets secondaires discount viagra stopping lexapro lexapro side effects men ciprofloxacin 500 mg escitalopram 10 mg para que sirve cipro antibiotics buy levitra online cheap cialis generic levitra side effects of lexapro in women levitra 20mg cost per pill what is acyclovir azithromycin for strep throat acyclovir vs valacyclovir generic for cialis viagra en ligne livraison 24h generic viagra 100mg viagra online azithromycin 250 cipro for uti cialis 5mg azithromycin class sophia viagra levitra generic online viagra lexapro benefits for women viagra vs cialis zithromax vardenafil 20mg lexapro para que sirve ciprofloxacin for dogs cialis dosage tamoxifen and foods to avoid azithromycin 500mg azithromycin pregnancy category ciprofloxacin spc azithromycin and alcohol cialis medication azithromycin coverage cialis voucher cipro side effects generic levitra vardenafil 20mg cialis without a doctor’s prescription azithromycin eye drops how to get off lexapro cialis trial cipro side effects in elderly cialis 20 mg viagra for sale ciprofloxacin bnf ciprofloxacin 250mg what is lexapro for ciprofloxacin hydrochloride cialis side effects finasteride dosage cialis coupons from manufacturer viagra price lexapro and wellbutrin combination therapy lexapro side effects in men finasteride long term effects viagra alternative viagra side effects side effects of ciprofloxacin 500 mg azithromycin 250mg best price viagra viagra samples acyclovir side effects levitra online tamoxifen therapy ciprofloxacin hydrochloride ophthalmic equipe argentine viagra viagra sex what is lexapro free cialis lexapro withdrawal cipro drug class canadian viagra viagra substitute what does viagra do ciprofloxacin 500 what is lexapro used for viagra cialis how does cialis work pfizer viagra coupons from pfizer female viagra cialis patent expiration 2017 what is ciprofloxacin used for how to wean off lexapro online cialis lexapro and weight gain ciprofloxacin 500mg antibiotics side effects tamoxifen langzeitfolgen viagra from canada azithromycin 5 day dose pack finasteride reviews finasteride results zithromax z-pak azithromycin 250mg tablets 6 pack vardenafil vs viagra levitra without a doctor prescription cialis dosage recommendations viagra vs cialis ciprofloxacin 500mg antibiotics cost of cialis azithromycine 250 mg what is escitalopram buying viagra levitra prices propecia lexapro and weight loss azithromycin pediatric dosing viagra effects azithromycin 250 mg viagra 100mg tablets retail price viagra ohne rezept auf rechnung what does ciprofloxacin treat levitra 20mg zovirax ointment cialis testimonials wholesale cialis cialis savings card tamoxifen citrate acyclovir 800 mg for shingles lexapro antibiotic ciprofloxacin how much does cialis cost viagra for sale uk ciprofloxacin class ciprofloxacin uses finasteride and enlarged prostate cialis cheap finasteride vs dutasteride viagra nebenwirkungen cipro antibiotic viagra sans ordonnance lexapro generic name ciprofloxacin dose cialis pills acyclovir for shingles side effects of acyclovir viagra wikipedia what bacteria does ciprofloxacin kill finasteride for women viagra tablets tamoxifen ciprofloxacin 500mg cyalis acyclovir dosing ciprofloxacin hcl finasteride 5mg cialis pills for sale acyclovir 400mg levitra prezzo in farmacia tamoxifen lawsuits lexapro 20mg levitra cialis prices women viagra how long for lexapro to work acyclovir dosage for cold sores cialis coupons viagra coupon finasteride side effects in men finasteride 5 mg tab what is cipro price cialis cialis or viagra viagra prices viagra on line viagra single packs viagra on line no prec ciprofloxacin ophthalmic solution what does ciprofloxacin 500mg treat cialis generic cialis generic availability ciprofloxacin 500 mg tabletten cialis pricing cialis from canada zithromax 500 mg azithromycin 500 erfahrungen acyclovir 800 mg zithromax antibiotic azithromycin vs erythromycin effects of stopping finasteride viagra 100 mg cialis free trial cialis dosage strengths side effects of azithromycin celexa vs lexapro cialis online cialis pharmacy prices cialis coupons 2017 pfizer viagra withdrawal from lexapro azithromycin uses viagra without a doctor prescription effects of stopping lexapro suddenly ciprofloxacin dosage acyclovir for cold sores ciprofloxacin hcl 500 mg azithromycin tablet natural viagra what is acyclovir for viagra wiki ciprofloxacin dosierung viagra tablet ciprofloxacin 250 mg cialis 5mg daily tamoxifen side effects levitra 20 mg precio farmacia lexapro vs celexa azithromycin tablets viagra coupons ciprofloxacin side effects in women azithromycin drug class viagra cialis patent expiration date extended tamoxifen interaction cialis coupons printable utilisation viagra cialis canada levitra 20 mg cost walmart viagra vs cialis vs levitra acyclovir 800mg is lexapro a controlled substance cialis 10 mg cipro 500 what infections does ciprofloxacin treat generic lexapro azithromycin side effects ciprofloxacin 500mg tablets azithromycine eg 500 mg bijsluiter ciprofloxacin side effects after age 60 cialis samples overnight levitra coupon 9 levitra at walmart buy cialis tamoxifen cost cialis coupon is azithromycin penicillin finasteride 5 mg what is cipro usually prescribed for viagra tesco is azithromycin ciprofloxacin drug class azithromycine discount cialis cheap viagra buy levitra viagra pill lexapro vs wellbutrin generic for lexapro side effects of lexapro cilias revatio vs viagra viagra bestellen what is cialis finasteride 1mg levitra bayer 20mg meilleur prix viagra pillen kruidvat viagra pills cialis discount cialis 20mg finasteride for hair loss lexapro side effects azithromycin three times a week cialis samples cialis for bph cealis what does azithromycin treat cialis website acyclovir dose lexapro side effects in women cialis for women side effects of lexapro 10 mg ciprofloxacin eye drops escitalopram side effects lexapro medication lexapro weight gain how to take cialis viagra costs viagra canada cipro uses azithromycin without a doctor’s prescription azithromycin z pak wellbutrin and lexapro acyclovir dosage lowest cialis prices ciprofloxacin coverage what is acyclovir used for buy cialis online viagra for men herbal viagra how to wean off lexapro without withdrawals order viagra ciprofloxacin side effects cialis alternative what is ciprofloxacin prescribed for cialis 30 day sample cialis for sale viagra alternatives cheap levitra cialis for daily use what is cipro used for post finasteride syndrome how long for azithromycin to take effect viagra 100 acyclovir 400 mg cialis patent expiration cialas generic cialis buy viagra online sex viagra for women tamoxifen and bone pain escitalopram 10 mg ciprofloxacin used for thuoc azithromycin cialis professional levitra 10 mg prezzo daily cialis ciprofloxacin hcl 500 mg side effects does lexapro cause weight gain how to use viagra cialis 30 day trial coupon lexapro dosages cialis vs viagra tamoxifen and weight gain azithromycin buy generic levitra cialis generic tadalafil cost of viagra generic cialis at walmart tamoxifen nebenwirkungen side effects of cialis viagra generico generic viagra viagra natural escitalopram nebenwirkungen lexapro dosage acyclovir 200mg viagra ohne rezept aus deutschland viagra vs cialis vs levitra ciprofloxacin drops azithromycin pregnancy lexapro reviews ciprofloxacin hcl 500 mg tab escitalopram 10mg over the counter viagra tamoxifen side effects in women over 55 cialis effects lexapro bula acyclovir 800 mg 5 times a day cialis reviews erectile dysfunction cialis cialis tadalafil viagra kaufen azithromycin for uti levitra erfahrungen what is viagra escitalopram lexapro 10 mg lexapro dosing side effects of tamoxifen lexapro and weight gain in women cialis on line buy generic viagra viagra soft viagra 50mg cialis otc lexapro generic cialis canadian pharmacy when will cialis go generic cialis sample zovirax dosage cialis cost lexapro manufacturer website cialis coupon 20 mg how long does viagra last viagra medicine levitra dosage what is tamoxifen used for azithromycin for pneumonia azithromycin liquid cipro and tendonitis lexapro vs zoloft cialis copay card free viagra liquid cialis levitra vs viagra for hardness viagra uk side effects of viagra levitra 20 mg von bayer azithromycin 250 mg treatment what is tamoxifen azithromycin cost finasteride lexapro overdose acyclovir ointment 5 lexapro coupons finasteride 5mg tab cialis daily zovirax side effects lexapro how does acyclovir work viagra 100mg side effects of finasteride 5mg finasteride efectos secundarios escitalopram oxalate acyclovir ointment ciprofloxacin nebenwirkungen ciprofloxacin 500 mg for urinary tract infection viagra cost cialis coupon print lexapro withdrawal symptoms generic cialis tadalafil weaning off lexapro what is azithromycin used for lexapro 10mg finasteride effets secondaires canada cialis levitra 20 mg ciprofloxacin zithromax dosage acyclovir zovirax pills tamoxifen bijwerkingen finasteride hair loss escitalopram 20 mg finasteride 5mg side effects canadian cialis what does finasteride do where to buy viagra levitra coupons first few days on lexapro side effects of ciprofloxacin what is azithromycin finasteride 5mg side effects mayo clinic how does viagra work azithromycin 500 mg viagra activate zovirax for cold sores azithromycin 500 what is finasteride used for what is azithromycin for azithromycin dosage finasteride medication

VASTAA: Sana vapaa. Jokainen vastaa omista kommenteista.