Jussi Korhonen ei näe Forssan vokissa terroristeja, mutta ”Venäjä ensin!” -yhteyden.

Seura-lehden kolumnisti Jussi Korhosella on tapana ottaa kantaa ärhäkkäästi, eikä arvio 25.08. Forssassa pidetystä mielenilmauksesta poikkea tyylistä. Ennen po. tapahtuman arviointia, tarkastelemme siihen aiheen antanutta Forssan vastaanottokeskusta ja sen asukkaita.

Välikohtauksia vokkilaisten ja paikallisten välillä on poliisinkin mukaan tapahtunut: ”

Rikoskomisario Tomi Repo kertoo Uudelle Suomelle, että Forssassa on ollut muutamia pahoinpitelyitä elokuussa jo ennen nyt julkisuuteen nousseita tapauksia.

Forssan vastaanottokeskuksen edustalla oli tällä viikolla joukkotappelu suomalaisten ja turvapaikanhakijoiden välillä. Sitä edelsi 15-vuotiaan pahoinpitely, josta epäillään ulkomaalaistaustaista henkilöä. Poliisi tutkii, onko näillä tapahtumilla yhteyttä toisiinsa.

Jussi Korhonen toteaa bloggauksessaan saman, ja näkee kostonkierteen mahdollisena tilanteen kärjistymiseen johtavana tekijänä, mutta hänen ilmaisustaan voi saada käsityksen että hän hakee kostosta oikeutusta todetulle 15-vuotiaan nuoren forssalaisen pahoinpitelylle:

Vain kaksi päivää kostoksi epäillyn hyökkäyksen jälkeen paikalle ryntäsi Suomi ensin -nimellä toimiva liike. Se järjesti turvapaikanhakijoita vastustavan mielenilmauksen kahakkapaikan välittömässä läheisyydessä, vastaanottokeskuksen liepeillä.

Jussilta jää huomaamatta, että hän kommentoi tilannetta, jossa 15-vuotiaan varhaisteinin kimppuun on käyty usean aikuisen voimin. Oli kostojen syyt kuinka päin tahansa, tämä asetelma on todennettavissa muutenkin kuin puheiden perusteella, eikä konflikti pikkupoikien ja sotakokemusta omaavien aikuisten välillä anna vaikutelmaa nuorten nahistelusta.

Jussille tapaus on ”nahistelu” tai ”joukkotappelu” sen mukaan ketä sillä voi syyllistää. Tässä on havaittavissa tietty asennevamma?

Jussi jatkaa:

Puheissa kieli oli kovaa. Tilaisuudesta julkaistusta videotallenteesta käy ilmi, että turvapaikanhakijat esitetiin terroristeina. Heitä vastaan kohdistettavalle väkivallalle esitettiin oikeutuksia. Jopa sodasta puhuttiin.

Ilmeisesti sanaa ”terrorismi” on käytetty, mutta kuluvan kesän tapahtumien valossa täytyy ignoroida koko median uutisvuo, jos haluaa olla näkemättä maahanmuuton ja terroritekojen kontekstia. Jussi näyttää siihen pystyvän?

Kaksi irakilaismiestä on saanut Suomessa sotarikossyytteet. Syytteiden nostamisesta päätti Helsingin kihlakunnansyyttäjä Juha-Mikko Hämäläinen.

Kummassakin tapauksessa rikoksesta epäiltynä on viime syksynä Irakista Suomeen tullut mies. Miehet ovat alle 30-vuotiaita. Syyttäjä ei kerro, ovatko miehet turvapaikanhakijoita. Epäillyt rikokset tapahtuivat Irakissa vuosien 2014 ja 2015 aikana.

SOTARIKOLLINEN0000000Ja epäillyt rikolliset asustelivat Forssan Saksankujan vokissa. Jos oikeuslaitos näkee siellä terroristeja, Jussi ei näe? Turvapaikkaturismin ja kotimaassa tehtyjen sotarikosten yhteys on siis olemassa, eikä asian mainitsemisesta pidä ketään moittia.

Jussin havaintoa Forssan mielenilmaisun koollekutsujan poliittisesta profiilista täytyy tarkastella lähemmin. Jussi kirjoittaa:

Suomi ensin -liikkeen toinen johtohahmo Marco de Wit vieraili kesällä itä-Ukrainan kapinallisalueella, Venäjän tukemassa Donetskin niin sanotussa kansantasavallassa. Matkan aikana de Wit haasteli tuttavallisesti muun muassa Donetskin virallista tiedonvälitystä kontrolloivan Janus Putkosen kanssa. Hän jopa itse latasi YouTubeen jutustelusta kuvatun videon. de Wit myhäilee videolla Putkosen ladatessa Venäjän virallista totuutta.

Emme ole lainkaan vakuuttuneita, että paikallisesta turvallisuusongelmasta kiinnostuneet forssalaiset olivat kiinnostuneita osallistumaan aloittelevan poliittisen puolueen promoamiseen, jollaiseksi tilaisuus muodostui. Itä-Ukraina-yhteyden rinnalla em. exploitaatiokin jää varjoon. Venäjä-kontekstissa tulee ymmärretyksi, että ”Suomi ensin!” -toimijat ovat ottaneet viime aikoina välimatkaa sloganiin ”Rajat kiinni!”, sillä donetskilaisittain ymmärrettynä se antaisi ikävän viitteen Ukrainan ja Venäjän välisen rajan suuntaan, ja kuullostaisi suorastaan ”banderalaiselta”?

Politiikkaa huonommin seuraavana en osaa sanoa, millainen tulevaisuus odottaa poliittista liikettä, joka sekä esiintyy tiukan suomalais-isänmaallisena että liputtaa rajojensa yli ryöpsähtelevän Putinin puolesta?  Jää nähtäväksi. Di-gold

Suomen ”Novorossisija”-sympatiseeraajaryhmässä on näkyvin henkilö dosentti Johan Bäckman. Hänen repertuaaristaan kertoi kilpailijamme MV-lehti:

”Lehdistötiedote. Suomalainen poliitikko ehdotti Breivikin terroristi-iskujen uusimista.”

Suomalainen äärioikeistolainen kansanedustaja Olli Immonen nationalistisesta “Aidot Suomalaiset” -puolueesta (puolueen nimi on on englanniksi Finns Party, ei True Finns Party, suomentajan huomautus) ehdotti äskettäin väkivaltaisia hyökkäyksiä monikulttuurista yhteiskuntaa vastaan ja uuden “yhden, aidon suomalaisen kansakunnan” rakentamista. Hän ajoitti Facebook-kannanottonsa Breivikin terroristi-iskujen vuosipäivään. Immonen myös esiintyi julkisuudessa Breivikin täydellisenä kopiona (katso liitteenä oleva kuva). Kannanotto aiheutti valtavan skandaalin yli puoluerajojen, myös ulkomailla. Kymmenien tuhansien ihmisten mielenosoitus pidetään tänään Helsingissä Immosta ja Aitoja Suomalaisia vastaan. Immosen provokaatio voi johtaa Aitojen Suomalaisten hajoamiseen tai heidän siirtymiseensä oppositioon.

MV:n yms. selvitettyä asian, väärennetyn tiedotteen lähettäjäksi paljastui Johan Bäckman, jonka teon tarkoitus on ilmeisesti ollut vahingoittaa Suomen kansallismielistä liikettä. Yhteysketju on siis näkyvissä: J.Bäckman => Janus Putkonen => Marco de Wit.  Tehkää johtopäätöksenne. Di-gold

http://mvlehti.net/2015/07/30/johan-backman-lahetti-maailmalle-lehdistotiedotteen-valehteli-immosen-kehottaneen-tekemaan-breivikit/

https://www.uusisuomi.fi/kotimaa/202191-poliisi-forssassa-3-pahoinpitelya-ennen-joukkotappelua

http://www.mtv.fi/uutiset/rikos/artikkeli/kahdelle-irakilaismiehelle-syytteet-sotarikoksista/5778742

Keskustelua jossakin.

VASTAA: Nykysuomi.com käyttää sekä automaattista, että manuaalista moderointia kommenttiosiossa. Jokainen vastaa omista kommenteistaan ja nykysuomi.com pidättää oikeuden moderoida asiatonta keskustelua tarpeelliseksi katsomallaan laajuudella.

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.