Perussuomalaisten Ville Tavio ei halua ”yksin-saapuvia” Suomeen.

Kansanedustaja Ville Tavio (perussuomalaiset)  esittää ns. yksintulevien pakolaislaisten vastaanottamisen lopettamista terrorismin uhan vähentämiseksi.

Tavion mielestä yksin Suomeen saapuneiden alaikäisinä esiintyneiden turvapaikanhakijoiden vastaanottaminen voitaisiin lopettaa.  Terroriteoissa Keski-Euroopassa heinä- elokuussa onkin usein ollut osallisina juuri ”lapsipakolaisia”, joten Tavion huoli lienee aiheellinen.

Tavio ehdottaa po. ryhmän torjumista tilapäisenä menettelynä. Di-gold

Asiasta kertoi STT ja Iltalehti.

One thought on “Perussuomalaisten Ville Tavio ei halua ”yksin-saapuvia” Suomeen.

  • 31.8.2016 at 10:51
    Permalink

    Tämä on pelkkää populismia. Jos kaveri olisi ollut samaa mieltä koko ajan, hän olisi tullut nimellään esiin heti alusta asti kuten Teuvo Hakkarainen. Nyt tässä haisee selvästi tulevat vaalit ja kansan syvien rintamien äänien kalasteleminen. ”Minä oli jo silloin vastaan kun isä lampun osti…”. Ja mikä ikävintä, persut uskottelevat ja nyökyttelevät asioista toisillee ja vahvistavat keskinäistä valehtelua. Joka tietysti on ollut käytäntönä muilla valtapuolueilla jo 50 vuotta.

    Ei voi kuin ihmetellä kun oma äitikin seisoo nyrkki pystyssä Persujen eturintamassa ja kääntelee Soinin tekemisiä ja sanomisia parhain päin. Sekin oli pelkkää positiivisuutta kun Irakiin lähetettiin veronmaksajien rahoja. Miksi? Ei valkoisella miehellä ole mitään velvollisuutta itseruoskintaan tai sellaisen valtion tukemiseen joka ei itse itseään puolusta.

    Olen miettinyt paljon sitä mistä ihmisten massahysteria johtuu. Onko se vallan ihannointia? Loppuuko jossain ikävuodessa valkuaisen imeytyminen? Vai pitääkö vanha sanonta paikkansa:”Joukossa tyhmyys tiivistyy”. Se miten ihmiset katsovat silmät kiiluen päättäjiämme ylöspäin ja hurmoshenkisesti ottavat vastaan sieltä kaikki muruset joita heille tiputellaan on todella pelottavaa.

    Ehkä me todellakin olemme orjakansa joka kulkee nenä kiinni toisen perseessä ilman omaa tahtoa.

    Reply

Vastaa