Terroristi Abu Muhammad al Adnani kuollut.

ISIS-Da’eshin oman tiedonnanannon mukaan al Adnani sai surmansa ”tarkastaessaan puolustusjärjestelyjä” Aleppossa. Jiihadistien korkeinta ja keskijohtoa on eliminoitu viime aikoina. Tämä saattaa lisätä järjestön ylimmän esikunnan Euroopassa olevien jäsenten vaikutusvaltaa.

Viimevuoden keväällä saatiin tieto, että ISIS:n rekrytointipäällikkö on parin muun korkean ISIS-johtajan kanssa asettunut joko Ruotsiin tai Tanskaan. Pohjoismaiden kannalta näin korkeiden tyyppien läsnäolo täällä on hyvin pahaenteistä. Di-gold

 

Al Adnanin kuolemasta kertoi Iltalehti.

 

Suomessa keväällä 2015 vieraillut terrorismintutkija Hisham al Hashimi kertoi ISIS-Da’eshin korkean johdon jäsenen asettuneen Pohjoismaihin:

Isisin Euroopan-värväysverkoston johtaja asuu joko Ruotsissa tai Tanskassa, sanoo Suomessa vieraileva Isis-asiantuntija Hisham al-Hashimi STT:lle. Al-Hashimin mukaan värväystä johtava henkilö on irakilais-palestiinalainen.

Al-Hashimi kuvailee miestä erittäin manipuloivaksi ja taitavaksi värvääjäksi. Hisham al-Hashimi on arvostettu Isis-tutkija. Hän toimii muun muassa Irakin hallituksen neuvonantajana terrorismiin liittyvissä asioissa.

Asiasta kertoivat STT ja Yle 15.05.2015.

Vuotta myöhemmin saimme saman tiedon Irakin turvallisuusviranomaisilta:

Nimettömänä pysyttelevä Irakin turvallisuusviranomaisen edustaja kertoo uutistoimisto Reutersille, että kuusi irakilaista lähti Irakista suorittamaan ”erityisoperaatiota” Ruotsiin. He saapuivat Turkin kautta Ruotsiin helmikuussa 2015.

Asiasta kertoi Iltalehti 27.04.2016.

Ruotsi- tai Suomi-yhteys muodostoo yhä pahaenteisemmäksi, kun tiedämme että Pariisin Bataclanin joukkomurhaa johdettiin ja valmisteltiin Ruotsista käsin:

Pariisin iskuihin liitetty algerialainen Mohamed Belkaid asui useita vuosia Ruotsissa, kertovat ruotsalainen Aftonbladet ja yhdysvaltalaiset Sky News ja CNN.

Viime viikolla Brysselissä surmansa saaneen Mohamed Belkaidin epäillään nyt olleen osa Pariisin ja myös Brysselin iskujen suunnittelijajoukkoa. CNN:n lähteen mukaan Ruotsissa vuosia asunut Belkaid olisi ollut jopa jonkinlainen johtaja ryhmässä, joka on surmannut satoja ihmisiä.

Asiasta kertoi MTV 25.03.2016.

Syyrian sotanäyttämöllä ja ”kalifaatissa” on kuluvan vuoden aikana onnistuttu eliminoimaan useita korkeita jihadistijohtajia, kuten Omar al Sihnani, ”sotaministeri”, Assi Ali Mohammed Nasser al-Obeidi, ”korkearvoinen upseeri”,  ja ”ISIS:n kakkosmies”  Abd ar-Rahman Mustafa al-Qaduli. Tämä apuharvennus saattaa nostaa Pohjoismaissa oleskelevan ISIS:n rekrytointipäällikön ja terrorioperaatiota Euroopan maaperällä johtavien jihadistien roolia liikkeessä. Di-gold

 

One thought on “Terroristi Abu Muhammad al Adnani kuollut.

  • 31.8.2016 at 03:01
    Permalink

    Suomen pitàisi poistua shengenistà ruotsi on jo ihan turkki levelii

    Reply

VASTAA: Nykysuomi.com käyttää sekä automaattista, että manuaalista moderointia kommenttiosiossa. Jokainen vastaa omista kommenteistaan ja nykysuomi.com pidättää oikeuden moderoida asiatonta keskustelua tarpeelliseksi katsomallaan laajuudella.

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.