Väkivaltaisen äärivasemmiston klubikiertue

Väkivaltainen äärivasemmisto järjestää viikonlopun mittaisen konserttikiertueen, joka käynnistyy Lahdesta torstaina 1.9.2016. Kiertueen taustalla on äärivasemmistolaisista ryhmistä tunnetuin poliittisen väkivallan puolestapuhuja, Varisverkosto.

Klubikiertueen ilmeisenä tarkoituksena on hakea väkivaltaisen äärivasemmiston toiminnalle kannatusta eri puolilla Suomea. Erityisesti kysymyksiä herättää kiertueen Jyväskylän konsertti, johon houkutellaan myös alaikäisiä: Lutakossa lauantaina 4.9.2016 järjestettävä keikka on sekä ilmainen että ikärajaton.

Äärivasemmisto flaikku
Nimekkäätkin keikkapaikat, kuten Ravintola Torvi Lahdessa ja em. Tanssisali Lutakko Jyväskylässä, ovat päättäneet luovuttaa tilansa poliittisen väkivallan puolestapuhujien käyttöön. Äärivasemmisto ei edes yritä peitellä väkivaltaista lähestymistapaansa, vaan mainostaa kiertuetta lentolehtisessä mm. ”Good night white pride” -logolla, jossa potkaistaan maassa makaavaa ihmishahmoa.

Ravintola Torven ja Varisverkoston yhteistyö kummastuttaa etenkin siksi, että yksi Torven omistajista (Antti Sirvo) on SDP:n edustaja Lahden kaupunginvaltuustossa. Ilmeisesti myös SDP on hyväksymässä poliittisen väkivallan – kunhan se vain on vasemmiston harjoittamaa.


”Keikkapaikat”

To 1.9. Lahti, Ravintola Torvi
Pe 2.9. Tampere, Vastavirta
La 3.9. Jyväskylä, Lutakko
Su 4.9. Helsinki, Elmun baari

Vastaa