Työttömillä tehdään rahaa, -kaverien firmoille

Tavanomaiset epäillyt, so. politiikkasuhteita hyödyntävät bisnesmiehet, ovat saamassa uuden jättipotin: Uuden lain mukaiset tyttömien pakkokuulustelut aina 3kk välein. Työvoimahallinnolla ei ole resursseja entisten työttömän-turhaanjuoksuttamisen päälle tulevaan uuteen kyykyttämis-sessioon, vaan kuulustelupalvelut tilataan yksityisiltä.  Eikä Suomessa turhaakaan työtä tehdä tappiolla. Ei varsinkaan sitä.

Näin hallitus päätti torstaina:

”TYÖ- ja elinkeinotoimistojen palvelutoimintaa uudistetaan toteuttamalla työttömien määräaikaishaastattelut poikkeuksetta kolmen kuukauden välein”

Määrärahaa työttömien haastatteluihin annetaan vuodeksi 2017 17 miljoonaa. Tästä rahasta valtaosa tulee menemään henkilöstöpalveluyrityksille, joille työttömien kuulustelut tullaan ulkoistamaan virastojen oman henkilökunnan riittämättömyyden takia.

Aiemmin työtön työnhakija oli velvoitettu saapumaan virkailijan puheille kuuden kuukauden välein. Nyt tämä aika puolitetaan kolmeen kuukauteen, mikä kaksinkertaistaa tapahtumien määrän. Kun uusia työpaikkoja ei avaudu muille kuin po. kuulustelijoille, on uudistuksen motiivia vaikea nähdä.

Työttömien ”aktivointia” on lotrattu ennenkin. On ollut kurssitus- ja työharjoittelu-paketteja, joita tarjosivat yksityiset alihankkijat. Työttömät pakotettiin tähänkin sirkukseen karenssien uhalla turhautumaan ja ihmettelemään mm. koulutusyrityksessä työskentelevän po. firman johtajan pojan työsuhde-vesiskootteria.

Julkishallinnon rönsyt, joihin po. koulutus-, työharjoittelu- ja kyykytysteollisuus sisältyy, eivät näy julkisen sektorin pääluvussa, mutta saavat rahoituksestaan 100% verokertymästä. Olisiko parempi idea leikata nämä kulut, alentaa vastaavasti verotusta ja jättää nekin rahat palkansaajille kulutettavaksi?  Kulutuskysyntä on reaalimaailmassa ainoa asia joka luo työpaikkoja.

Palkkatyötä on tehty maailmassa tuhansia vuosia, eikä kukaan reaalitaloudessa ole vielä palkannut ketään, jonka työpanoksesta syntyvä tuote tai palvelu ei ole löytänyt ostajaa. Tai sitten firma on jäänyt hyvin lyhytikäiseksi. Toki valtiolla ja kunnalla on kaikki toisin, ja esm. työtön voidaan pakottaa juoksemaan jollain luukulla piirtämässä ruksin paperiin, ja saadaan aikaan hallintotapahtuma josta yksityinen laskuttaa yhteiskuntaa, ja kaiketi siihen joku työllistyykin.

Mutta miten tämä eroaa hölmöläisten peitonjatkosta? Di-gold

Asiasta kertoivat Helsingin Sanomat ja Länsiväylä.

One thought on “Työttömillä tehdään rahaa, -kaverien firmoille

  • 4.9.2016 at 02:39
    Permalink

    ei pahalla mutta meikän tietoja ei työvoimatoimisto tai työvoimapalvelukeskus jakele kenellekkään. koska tuo pakko on jo ihmisoikeus rikos .

    Reply

VASTAA: Nykysuomi.com käyttää sekä automaattista, että manuaalista moderointia kommenttiosiossa. Jokainen vastaa omista kommenteistaan ja nykysuomi.com pidättää oikeuden moderoida asiatonta keskustelua tarpeelliseksi katsomallaan laajuudella.

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.