Sukupuolisen silpomisen maantieteellinen levinnäisyys, katsaus länsimaissakin yleistyvän ongelman taustoihin.

Ihmisen sukupuolielinten silpominen on tapa, jota olemme pitäneet kehitysmaiden erikoisuutena, mutta on 2000-luvulla tullut tutuksi myös suomalaisille kouluterveydenhoitajille. Seuraavassa Ph.D. James DeMeon esitelmä ensimmäisessä ympärileikkauksia käsitelleessä tieteellisessä konferenssissa v.1989.

James DeMeo: The Truth Seeker, pp 9-13, July/August 1989;
© 1989 James DeMeo. All Rights Reserved;
Presented in 1989 at the First International Symposium on Circumcision

Tämä katsaus esittää yhteenvedon aiemmista tutkimuksista, koskien maantieteellistä näkökulmaa alkuperäiskansojen elämäntapaa noudattavien ihmisryhmien käyttäytymiseen (DeMeo 1986,1988). Painopiste tässä tarkastelussa oli erityisesti miesten genitaalisessa silpomisessa. Genitaaliset silpomiset on yleensä luokiteltu ”kulttuuriseksi käytännöksi”, mutta on yhä enemmän todisteita, että tämä hyvältä kuullostava nimitys palvelee lähinnä sen seikan kiertelynä ja vähättelynä, että näillä toimenpiteillä on kivulloisia ja rajoittavia vaikutuksia lapsen psyykeeseen ja somaan.

Sukuelinten silpominen aiheuttaa vaikeaa kipua ja kauhua vauvoille ja lapsille, ja on usein erittäin vaarallista terveydelle, mikä antaa aiheen kysymykseen, miten tämä tapa on voinut tulla käyttöön. Ihmiset, jotka eivät noudata tätä tapaa, näkevät sen lähes aina kauhistuttavana ja uskomattomana, kun taas silpomista harjoittavien on vaikeaa kuvitella elämää ilman tätä käytäntöä. Yleensä tämän toimenpiteen suorittaminen tai suorittamattajättäminen ovat keskeinen seikka arvioitaessa aviokelpoisuutta, ja hyvin voimakkaiden emootioiden keskipiste. Sukupuolista typistämistä puolustetaan erittäin kiivaasti niissä kulttuureissa, joissa sitä harjoitetaan.

Kyseisen tavan kehittymisestä on esitetty erilaisia teorioita, mutta niissä kiinnitetään hyvin harvoin huomiota tavan maantieteelliseen levinnäisyyteen (DeMeo 1986).

Sukupuolinen ympärileikkaus on yksi kiivaimmin puolustetuista tai vastustetuista kulttuurisista käytännöistä.

Miesten ja naisten sukupuolisen silpomisen globaali levinnäisyys alkuperäisten, ei-länsimaisten, kansojen keskuudessa osoittaa historian ja arkeologian antamien todisteiden mukaisesti, että tapa on alunperin kehittynyt Koillis-Afrikan ja Lähi-Idän autiomaissa, joista se on edelleen levinnyt Saharan eteläpuoliseen Afrikkaan, Oseaniaan, ja ehkä osaan Uutta Maailmaa.

Silpominen näyttää pääasiassa levinneen alueelta toiselle maahanmuuton kautta, tai sotilaallisen valloituksen yhteydessä, kun ympärileikkaava kulttuuri on tunkeutunut kyseistä tapaa käyttämättömän kulttuurin alueelle. Se on voinut myös tulla vapaaehtoisesti omaksutuksi yhdessä muiden seksuaali- ja lapsi-vihamielisten kulttuurivaikutteiden mukana. On pidettävä myös mielessä ympärileikkauksen esiaviollinen ja puberteettiin liittyvä luonne tavan esiintyessä muuten seksuaalisesti ja intohimoisesti suuntautuneena aikana.

Olen toisaalla osoittanut, että sukuelinten silpomisen maailmanlaajuinen levinnäisyys on yhtenevä muiden patrististen lapsi-vihamielisten, nais-vastaisten ja seksuaalisuuden vastaisten kulttuuristen faktoreiden kanssa, kuten lasten kallojen muotoilu, tiukka kapalointi, neitsyys-tabu, kuukautisveri-tabu, sukulaisuuden laskeminen ja perinnön siirtyminen miehen kautta, etc. (DeMeo 1986)

Kartat 1 ja 2 esittävät erityyppisten miesten ja naisten sukuelinsilpomisten levinnäisyydet, erityisesti jos tapaa on esiintynyt alkuperäiskansojen elämäntapaa noudattavilla väestöryhmillä viimeisten sadan vuoden aikana. Sellaisenaan kartta minimoi eurooppalaisen vaikutuksen, ja jättää mm. USA:ssa harjoitetun ympärileikkauksen huomiotta, esittäen Etelä- ja Pohjois-Amerikan kohdalta vain alkuperäiskansoja koskevat tiedot. Silpomisen erilaiset muodot ja tietolähteet on esitelty alempana. Yksityiskohtainen esitys naisten sukupuolisesta silpomisesta esitetään myöhemmin Frank Hoskenin tietoihin tukeutuen. Kartta naisten genitaalisesta silpomisesta perustuu Hoskenin työhön vuodelta 1979.

 

demeo1fem2

Kartta 2: Naisten sukupuolisen silpomisen levinnäisyys.

 

Miesten ympärileikkaukset:

Viilto (incision) on lievin muoto miehen ympärileikkaamista. Se voi olla vain yksinkertainen haava esinahassa, josta vuodatetaan verta, tai kunnollinen reikä esinahassa, josta terska on osittain näkyvissä. Viilto-tapaa esiintyy pääasiassa Itä-Afrikan rannikolla, Kaakkois-Aasian saarilla ja Oseaniassa, ja joillakin harvoilla ryhmillä Uudessa Maailmassa.

Aito ympärileikkaus (circumcision), jossa esinahka leikataan tai revitään pois peniksen ympäriltä, on käytössä laajalti Vanhan Maailman autiomaa-vyöhykkeellä, ja lukuisilla Saharan eteläpuolen, Keski-Aasian ja Oseanian ryhmillä. Suoritettuna puberteetin yhteydessä, ympärileikkaus on pitkälti avioliittokelpoisuutta edeltävä kivunsietämis-riitti.

Ympärileikkaus esitettiin vielä aivan äskettäin ”hygieenisenä tapana” huolimatta siitä, että useimmat lääketieteelliset todisteet ovat vakuuttavasti osoittaneet, ettei rutiininomaisesti suoritetulla ympärileikkauksella ole saavutettavissa hygieenistä etua, mutta sensijaan eräitä psykologisia ja fysiologisia haittoja. Erityisesti maasto-oloissa (in the bush), ja heikoissa terveydellisissä oloissa, ympärileikatuilla pojilla on suurempi riski sairastua, kuin ympärileikkaamattomilla.

Kaikkein ankarin miehen genitaalisen typistämisen muoto on nylkeminen (skinstripping), mikä oli käytössä Punaisenmeren rannikoilla Arabiassa ja Jemenissä 1800-luvulle asti. Tässä mahdolliselle sulhaskanditaatille suoritetussa kivunsietämis-rituaalissa iho poistettiin koko peniksen varresta kuten myös pubiksen alueelta. Yhteisön siunauksen sai vain sellainen nuorimies, joka pidättäytyi ilmaisemasta tunteitaan toimituksen aikana (DeMeo 1986)

Toinen äärimmäisempi rituaali, syväviilto (subincision), oli käytössä pääasiassa Australian alkuperäisväestön keskuudessa, ja joillakin harvoilla Tyynenmeren saarilla. Se käsitti virtsaputken viiltämisen auki lähes koko pituudeltaan, aina kivespussin läheisyyteen asti, siittimen alapuolelta. Rituaalia on yleensä edeltänyt ympärileikkaus.

Virtsaputken halkaisemisesta ei ole koitunut mitään etua syntyvyyden ehkäisyn kannalta, eikä tämän oleteta olleen syynä po. käytäntöön australialaisten keskuudessa. Australian genitaali-typistämisen traditioita on jo aiemmin tarkastelu maantieteelliseltä kannalta, ja kaksi kilpailevaa teoriaa on esitetty: Luoteis-Australia, erityisesti Kimberlyn alue, on tunnistettu paikaksi, jossa genitaalien nylkemistä on esiintynyt, ja jotkut uskovat että ympärileikkaus ja syväviiltäminen levisivät Australiaan täältä käsin, leviten itään ja etelään. Toinen näkemys lähtee paikallisista innovaatioista, tätä vaihtoehtoa tukee tukee havainto, että intensiivisimmät tavat syväviiltämiseen esiintyvät mantereen kuivassa keskiosassa, ja useilla reuna-alueilla käytetään vain ympärileikkaamista. (DeMeo 1986).

demeo1male_2222222

Kartan 1. tiedot ovat suurimmalta osin G.P.Murdockin Ethnographic Atlas -julkaisusta (1967).

Murdockin Atlas sisältää myös täsmällistä tietoa siitä, missä iässä typistäminen on tavallisesti tehty. Hänen tarkastelunsa käsittää 350 kulttuuria eri puolilta maailmaa. Tämän tiedoston avulla konstruoimani kartaa osoittaa, että genitaaliset mutilaatiot ovat levinneet hyvin laajalle, keskittyen Koillis-Afrikkaan ja Arabiaan. Etäisyys kyseisestä keskuksesta on merkitsevä siinäkin suhteessa, että mitä kauempana ollaan po. alueelta, sitä vanhempina pojat ympärileikataan (DeMeo 1986, s.159). Toimenpiteen ankaruus ja esiintymistiheys myös lievenevät samalla tavalla etäisyyden suhteen.

Genitaalien nylkeminen (genital skin stripping), joka on toimenpiteen jyrkin muoto, keskittyy Punaisenmeren alueelle, ja sitä ympäröivillä seuduilla harjoitetaan vain tavallista ympärileikkausta. Ympärileikkaus (circumcision) vuorostaan vaihtuu vähemmän raakaan viilto (incision) -käytäntöön siirryttäessä itään ja Tyynellemerelle. Genitaalinen typistäminen ei ole käytössä useimmilla alkuperäiskansoilla Amerikoissa ja itäisessä Oseaniassa. Niillä alueilla, joilla on käytössä koristeellisia penis-koteloita, kaikenlainen typistäminen puuttuu melko tarkkaan, mikä osoittaa paikallista kiinnostusta miehen elimeen, mutta vain koristelu- ja nautintotarkoituksessa.

Useimmat Amerikoiden ja Oseanian alkuperäiskansat eivät harjoita sukupuolielinten silpomista.

Puberteettiin ja avioliittokelpoisuuteen liittyvän ympärileikkaus-rituaalin esiintyminen aina vähemmän kivulloisena ja vähemmän varhaisessa lapsuudessa suoritettavana itään päin mentäessä, selittyy loogisesti kun oletetaan myös, että emotionaaliset asenteet, uskomukset ja kulttuuriset instituutiot, jotka alunperin valtuuttivat tähän kipua tuottavaan rituaaliin, ovat yhtälailla lieventyneet levitessään alkuperäiseltä alueeltaan Koillis-Afrikasta ja Arabiasta itään. (DeMeo 1986) Sosiaaliset ja emotionaaliset syyt ovat vaikuttaneet siihen, että rituaali ajan ja etäisyyden kavaessa muuttui vähemmän kivulloiseksi, tai jopa korvautui pelkällä viillolla (incision), tai siirrettiin niin myöhään kuin mahdollista, juuri avioliiton edelle tai suorastaan aikuis-ikään, tai siitä on luovuttu kokonaan. Lähi-Idän aavikko-alueilla, missä sosiaaliset instituutiot ja rituaalin emotionaaliset juuret ovat säilyneet, mutta toimenpide on puberteetti/avioliittokelpoisuus -rituaalina herättänyt pelkoa, se on saatettu siirtää tapahtumaan varhemmin lapsuudessa, kuin mitä tavan alkuaikoina oli tapana.

Näyttää siltä, että sukupuolielinten typistäminen tuli käyttöön ennen 2300 eKr., kun sotaisat paimentolais-nomadit tunkeutuivat Niilin laaksoon, ja kulttuuri muuttui noin 3100 eKr. aikoihin.

On useita esimerkkejä silpomisen omaksumisesta diffuusion kautta. Egyptiläiset bas-reliefit antavat vanhimman tunnetun todisteen miehen genitaalisesta typistämisestä toteutettuna puberteetti-riittinä varhais-dynastisella ajalla noin 2300 eKr. (Paige 1978, Montagu 1946). Jokatapauksessa näyttää siltä, että sukupuolielinten typistäminen tuli käyttöön ennen 2300 eKr., kun sotaisat paimentolais-nomadit tunkeutuivat Niilin laaksoon, ja kulttuuri muuttui noin 3100 eKr. aikoihin. Nämä maahanmuuttajat (invaders), joita luonnehtivat aasialaiset ja seemiläiset piirteet, edelsivät jumalallisten kuninkaiden, rituaalisten leskenmurhien, sotilaallisen ja papillisen yläluokan, massiivisten hautarakennusten ja legendaaristen hauta-aarteiden, temppeli-arkkitehtuurin, ja muiden äärimmäisen patriarkaalisen autoritaarisen kulttuurin koristeiden aikakautta (DeMeo 1986, s.218-194). Kuten alempana todetaan, samansuuntaiset kulttuuriset tendenssit, ehkä vähemmän intensiivisinä, korreloivat positiivisesti genitaalisen typistämisen kanssa myös lähempänä nykyaikaa.

Raamatun kirjoitusten mukaan hebrealaiset institutionalisoivat genitaalisen typistämisen Egyptistä pakenemisensa (Exodus) jälkeen, ja se on siitä lähtien ollut erityinen heimo-tuntomerkki.

Raamatun kirjoitusten mukaan hebrealaiset institutionalisoivat genitaalisen typistämisen Egyptistä pakenemisensa (Exodus) jälkeen, ja se on siitä lähtien ollut eityinen heimo-tuntomerkki. Sukuelinten silpominen levisi laajalle Lähi-Idässä jo ennen muslimi-armeijoiden levittäytymistä 600 AD., mutta on senjälkeen seurannut näiden sotajoukkojen etenemistä. Vaikkakaan Koraani ei anna erityistä kehoitusta enempää miesten kuin naistenkaan genitaaliseen silpomiseen, Muhammed piti sitä ”suotavana”, ja tämä tapa vallitsee islamilaisilla alueilla. Silti on ei-islamilaisia alueita Afrikassa ja Oseaniassa, jossa silpominen on vallitsevana tapana, ehkä esi-islamilaisella ajalla tapahtuneen diffuusion seurauksena. Varhaisella kaudella omaksuttuja vaikutteita voidaan pitää lähteinä myös uuden maailman harvoihin eristyneisiin mutilaatio-tapauksiin (DeMeo 1986, s.358-426).

demeo1arabitIslamilaisten armeijoiden miehittämät tai vahvan islamilaisen vaikutuksen alaiset alueet vuoden 632 AD. jälkeen Pitcherin mukaan. Jo ennen islamilaista aikaa genitaalinen silpominen levisi Saharan läheiseen osaan Afrikkaa, Oseaniaan ja uuteen maailmaan kastijakoa tai ylijumalaa (high god) korostavien ja sotaisesti suuntautuneiden väestöjen keskuuteen. (Pitcherillä on virhe Balkanin ja Anatolian kohdalla. Ne tulivat islamilaisen vaikutuksen kohteeksi vasta turkkilaisten aikana. käänt.huom.)

Miesten genitaalinen silpominen ei koskaan tullut laajalti käyttöön Euroopassa, Australian eurooppalaisten keskuudessa, Kanadassa, Latinalaisessa Amerikassa, Orientissa tai hindujen, etelä-aasialaisten tai Amerikan alkuperäiskansojen keskuudessa. Poikalasten ympärileikkaaminen USA:ssa on nykyaikainen ilmiö, joka levisi vasta 1800-luvun lopulla ja 1900-luvun alussa. Ympärileikkausta perusteltiin suojautumisella suurelta joukolta lastensairauksia ja ”häiriöiltä”, mutta merkittävin motiivi lienee ollut senhetkinen suhtautuminen seksuaalisuuteen, ja silloisessa lääketieteellisessä kirjallisuudessa tunnettu uusi syndrooma, ”masturbatory insanity” Ympärileikkausta puolustettiin näillä argumenteilla yhdessä äärimmäistä kipua tuottavien menetelmien ja välineiden kanssa, jotka oli suunniteltu tukahduttamaan lapsilta kaikki aavistuksetkin genitaalisesta nautinnosta (Paige 1978).

Wilhelm Reichin mukaan ympärileikkaus ja muut hyökkäykset lapsen seksuaalisuutta kohtaan ovat tarkoitettu alentamaan lapsen emotionaalista liikkuvuutta ja energiatasoa, ja heidän kykenevyyttään maksimaaliseen seksuaaliseen nautintoon myöhemmällä iällä.

Sigmund Freud ja muut psykoanalyytikot ovat pohtineet miesten genitaalista typistämistä pakottamisena ”kastraatio ahdistukseen”, jonka kautta insestiä ja isänmurhaa koskeva tabu on patologisesti vahvistunut (DeMeo 1986). Montagu (1946) ja Bettelheim (1962) ovat kiinnittäneet huomiota miehen pelkoon naisen menstruaatiota kohtaan (~subincision), ja perinteisiin joissa mies täytyy rituaalisesti puhdistaa kosketuksesta myrkyttyneenä pidettyyn synnytysvereen (~lapsen ympärileikkaus), tai neitsytvereen (~puberteetissa tapahtuva ympärileikkaus).

Reich tunnisti genitaalisen silpomisen osaksi brutaalien ja julmien vauvoihin ja lapsiin kohdistettujen toimenpiteiden sarjaa, joka perustuu tiedostamattomiin motiiveihin, ja jolla pyritään aiheuttamaan pysyvä tukos lapsen fyysiseen ja emotionaaliseen itseen. Reichin mukaan ympärileikkaus ja muut hyökkäykset lapsen seksuaalisuutta kohtaan ovat tarkoitettu alentamaan lapsen emotionaalista liikkuvuutta ja energiatasoa, ja heidän kykenevyyttään maksimaaliseen seksuaaliseen nautintoon myöhemmällä iällä, mikä on tärkein askel Homo sapiensin muuttamiseksi ”Homo normalikseksi”, normalisoiduksi ihmiseksi. Reich korostaa, että vanhemmat ja lääkärit toteuttavat sokeasti omaa emotionaalista tukostaan (emotional armoring) ja nautinnon-pelkoaan tehdessään lapselle genitaalista typistämistä tai muuta poppamies-tasoista kipuatuottavaa lääketieteellistä proseduuria. He tekevät lapsesta itsensä kaltaista: Kuuliaista, helposti käsiteltävää, ja sukupuolisesti tukahdutettua ja emotionaalisesti masennettua. (Reich 1967, 1973).

Miesten genitaalista silpomista tavataan kulttuurikomplekseissa, joissa esiintyy muodossa tai toisessa lasten, naisten ja heikompien sosiaalisten ja etnisten ryhmien alistamista vanhemille dominoiville miehille tiukassa sosiaalisessa hierarkiassa. Textor´s Cross-Cultural Summary (1967) esittää positiivisen korrelaation miesten ympärileikkaamisen ja seuraavassa esitettyjen muiden kulttuuripiirteiden välillä (myös Prescott 1975, DeMeo 1986):

  • Narsismin esiintyminen korkeaa,
  • orjuutta ja kastilaitosta esiintyy,
  • yhteiskunnan luokkajako on jyrkkä,
  • maaomaisuus periytyy mies-linjaa,
  • äidinpuoleinen sukulaisuus puuttuu,
  • patrilineaarinen periytyminen vallitsevaa,
  • naisen hedelmättömyydestä ankarat rangaistukset,
  • morsiamesta maksetaan hinta,
  • perheessä isän auktoriteetti,
  • moniavioisuutta esiintyy,
  • avioparin asunto miehen suvun piirissä,
  • kipuatuottavat naisen initiaatio-riitit käytössä,
  • keskenkasvuisten poikien eristäminen korkealla,
  • oraalinen ahdistus potentiaali korkealla,
  • keskimääräinen tyydytys potentiaali matalalla,
  • lapsille suodaan huomiota viivytellen,
  • Yli-Jumala moraalin vartiana.

Kulttuurienvälinen vertailu koskee ainoastaan alkuperäiskansojen elämäntapaa noudattavia kulttuureja, mutta monet ylläolevan listan faktorit ovat sovellettavissa myös USA:han, jossa miesten ympärileikkaaminen on vallitsevaa. Muistutan myös, että monet em. patristisista piirteistä löytyvät myös kulttuureista, joissa genitaalista typistämistä ei harjoiteta, mutta joissa fyysinen hellyys on vähäistä äiti-lapsi -suhteessa ja kasvavien nuorten seksuaalisessa kanssakäymisessä (Prescott 1975, 1979, 1989)

Genitaalisen typistämisen psykologinen perusta on seksuaaliseen nautintoon yleensä ja heteroseksuaaliseen yhdyntään erityisesti kohdistuva ahdistus.

Yhteenveto:

Genitaalisen typistämisen psykologinen perusta on seksuaaliseen nautintoon yleensä ja heteroseksuaaliseen yhdyntään erityisesti kohdistuva ahdistus, joka assosioituu neitsyys-tabuun ja rituaaliseen puhdistautumiseen vagina-veren kosketuksesta. Typistämisen esiintyminen tai puuttuminen kertoo enemmän sukupuoliseen nautintoon kohdistuvista asenteista, kuin mikään muu tarkasteltava seikka.

Naisen infibulaatio tai muunlainen sukupuolielinten silpominen on yhteydessä järjestettyjen avioliittojen instituutioon ja vahvaan hysteeriseen neitsyys-tabun vartiointiin.

Miesten ja naisten sukupuolinen typistäminen on levinnäisyydeltään, kulttuurien välisiltä aspekteiltaan, ja ko. tapojen alkuperän alueellisen ja ajallisen sijoittumisen kannalta yhtenevä sellaisten ihmisryhmien esiintymisen kanssa, joiden keskuudessa mies kontrolloi naisen seksuaalisuutta ja aikuiset lasten. Eunukkien käyttö on jo loppunut haaremi-järjestelmän kadotessa, mutta naisen infibulaatio tai muunlainen sukupuolielinten silpominen on yhä todellisuutta järjestettyjen avioliittojen yhteydessä ja liittyen vahvaan ja hysteeriseen neitsyys-tabun vartiointiin.

Pyrkimys lasten sukuelinten typistämiseen on seurausta syvästä kulttuuriin juurtuneesta pelosta seksuaalista nautintoa ja onnea kohtaan.

Nuorten miesten ja naisten genitaalinen typistäminen on äärimmäinen esimerkki kulttuurisesta käytännöstä, joka perusteellisessa analyysissa osoittaa vahvaa sadistis-sävyistä pelkoa nautintoa kohtaan. Vanhemmat ja klaanien johtajat, jotka antavat silpoa nuorten lasten genitaalit, ovat itse lapsina joutuneet saman rituaalin kohteiksi, ja he ovat erittäin ahdistuneita ja vihaisia, jos joutuvat tekemisiin sellaisen lapsen kanssa, jota ei ole silvottu.

’Mielihyvä-ahdistus’ (pleasure anxiety), eli kykenemättömyys sietää nautinnollista toimintaa tai mielialaa toisilla ihmisillä, tuli ensimmäistä kertaa määritellyksi Wilhelm Reichin toimesta. Hän määritteli myös sosiaalisten instituutioiden roolin po. trauman ja vammautuneisuuden istuttamisessa jokaiseen uuteen sukupolveen. Kädellisten tutkijat, primatologit, ovat tunnistaneet samankaltaisia prosesseja sellaisten apinoiden toiminnoissa, joilta on riistetty äidillinen hellyys niiden lapsuudessa (DeMeo 1986). Prescott (1975) on aiemmin vahvistanut monet näistä vastaavuuksista kulttuurien välisissä vertailuissa. Maantieteellinen tarkastelu liittää nämä prosessit historiallisesti tunnettuihin juuriin tunnetuilla alueilla.

Pyrkimys lasten sukuelinten typistämiseen on seurausta syvästä kulttuuriin juurtuneesta pelosta seksuaalista nautintoa ja onnea kohtaan. Genitaalinen typistäminen esiintyy aina yhdessä sellaisten sosiaalisten instituutioiden kanssa, jotka takaavat sosiaalisena sanktiona normin rikkomisesta ilmauksen aikuisten sadismista ja tuhoavasta aggressiivisuudesta lapsia kohtaan. Tämä tiedostamattoman motiivin ohjaama aggressio pyrkii tuhoamaan tai lannistamaan kykenevyyden emotionaaliseen tai seksuaaliseen siteeseen sekä äiti-lapsi -suhteessa, että nuorten miesten ja nuorten naisten välillä. Tälläisen syvemmän tiedostamattoman motiivin puuttuessa lasten genitaalinen silpominen ei saisi tukea tai hyväksyntää lasten vanhemmilta tai hoitajilta. Di-gold
Aiempi julkaisu.
DeMeon käyttämät lähteet:
Bettelheim, B. (1962): Symbolic Wounds, Collier Books, NY.
DeMeo, J. (1986): ”On The Origins and Diffusion of Patrism: The Saharasian Connection,” Dissertation, U. of Kansas, Geography Department. University Microfilms, Ann Arbor; see section on ”Male and Female Genital Mutilations,” p. 153-178.
DeMeo, J. (1987, 1988); ”Desertification and the Origins of Armoring: The Saharasian Connection,” J. Orgonomy, 21(2):185-213, 22(1):101-122, 22(2):268-289.
Hosken, F. (1979): The Hosken Report on Genital and Sexual Mutilation of Females, 2nd Edition, Women’s International Network News, Lexington, Mass.
Montagu, A. (1945): ”Infibulation and Defibulation in the Old and New Worlds,” Am. Anthropologist, 47:464-7.
Montagu, A. (1946): ”Ritual Mutilation Among Primitive Peoples,” Ciba Symposium, October, p.424.
Murdock, G.P. (1967): Ethnographic Atlas, Pittsburgh, HRAF Press.
Paige, K. (1978): ”The Ritual of Circumcision,” Human Nature, May.
Pitcher, D. (1972): An Historical Geography of the Ottoman Empire, E.J. Brill, Leiden, Map V.
Prescott, J.W. (1975): ”Body Pleasure and The Origins of Violence,” The Futurist, April, p.64-74.
Prescott, J.W. (1979): Deprivation of Physical Affection As A Primary Process In The Development Of Physical Violence. In: Child Abuse and Violence. (David G. Gil, Ed). AMS Press New York pp 66-137.
Prescott, J.W. (1989): ”Affectional Bonding for the Prevention of Violent Behaviors: Neurobiological, Psychological and Religious/Spiritual Determinants. In: Violent Behavior Vol. 1: Assessment and Intervention. (Hertzberg, L.J., et al., eds) P M A Publishing Corp. New York 1989, p. 109-142.
Reich, W. (1967): Reich Speaks of Freud, Farrar, Straus & Giroux, p.27-31.
Reich, W. (1973): Ether, God & Devil, Farrar, Straus & Giroux, p.67-70.
Textor, R. (1967): A Cross-Cultural Summary, HRAF Press, New Haven.


Ympärileikkaukset Suomessa.

Suomi kuului vuoteen 1809 asti Ruotsin kuningaskuntaan, jonka laki rajoitti juutalaisten oleskelua valtakunnassa. Suomi ei siten kuulunut niihin paikkoihin, joihin juutalaiset saivat asettua, joten ympärileikkausta ei täällä esiintynyt ennen 1800-luvun loppua, jolloin Venäjän armeijassa palvelleita juutalaisia alkoi asettua Helsinkiin ja Turkuun. Heillä oli entisinä sotilaina oikeus muuttaa haluamalleen paikkakunnalle, mitä oikeutta ei Tsaarien aikana juutalaisilla yleensä ollut.

Suomen juutalaisyhteisö syntyi siis 1910-luvulle mennessä. Miten uskonnon vaatima poikalasten esinahan poisto tapahtui alkuaikoina, siitä ei ole tietoa. Todennäköisesti leikkauksen hoitivat parturit tms., mitä ei pidä liikaa kauhistella, sillä terveydenhoito oli siihen aikaan virallisissakin puitteissa melko hurttia puuhaa.

Kun Suomen juutalaiset vaurastuivat, ympärileikkaukset hoidettiin perhelääkäreiden toimesta tai yksityisvastaanotoilla, mikä käytäntö jatkuu yhä. Juutalaisille ei tullut mieleen, että yhteiskunnan pitäisi tukea lääketieteellisesti tarpeettomia hoitotoimenpiteitä.

1990-luvulta alkaen eräät maahanmuuttaja-ryhmät ovat yrittäneet jatkaa Suomessakin ns. perinteitään poika- ja tyttölasten silpomisessa. Joskus se on onnistunut yleisessä sairaalassa, yhteiskunnan laskuun, joskus epämääräisissä keittiö-oloissa. Tyttöjen silpomista varten on tuotettu maahan vierailevia lääkäreitä(?), joiden teoista ei mikään viranomainen tiedä mitään varmaa. Lapsia on myös lähetetty silvottaviksi kotimaihinsa.

Maahanmuuttajien joukossa on ollut myös lääkärin pätevyyden omaavia henkilöitä, joiden asenne tähän ympäleikkaus-epäkohtaan vaihtelee. Somalialais-syntyinen naislääkäri Mulgi Mölsä on kampanjoinut tätä julmaa tapaa vastaan, mutta eräät muut ovat ottaneet aivan toisenlaisen kannan. Syksyllä (2001) raportoitiin Kuopiossa tehdyn koti-oloissa useita poikalasten esinahan poistoja, joiden jäljiltä ainakin viisi onnetonta pikkupoikaa joutui komplikaatioiden takia sairaalahoitoon. Tällä kertaa ei tiettävästi jäänyt kenellekään vakavampaa pysyvää fyysistä haittaa, mutta lasten mieleen jääviä muistijälkiä voi vain kuvitella.

Näiden keittiö-operaatioiden suorittajalla oli lääkärin pätevyys myös Suomessa. Tutkintonsa hän oli suorittanut ulkomailla.

Tyttölasten brutaaleja ympärileikkauksia harjoittavissa kulttuureissa, Somaliassa ja eräissä muissa Afrikan maissa, on tulossa käytännöksi tyttöjen silpominen yhä nuorempana, koska tätä tapaa vastaan on alkanut esiintyä kritiikkiä. Tytöt halutaan typistää ennenkuin he ymmärtävät itse mitä heille tehdään.

Eräissä alkuperäiskulttuureissa, mm. Amazonasin alueen intiaaneilla, jonkinlainen kivunsieto-koe liittyy poikalasten initioimiseen aikuisten maailmaan. Se ei välttämättä liity sukupuolielimiin, mutta tämä tapa on ilmeisesti helpottanut genitaali-alueeseen kohdistuvan kivunaiheuttamisen tai typistämisen omaksumista näihin kulttuureihin. Veren vuodattaminen miespuolisen henkilön sukupuolielimistä on saattanut alunperin ideoitua vastikkeeksi naisten kuukautisvuodolle jo ei-seksuaalifrustratoituneissa kulttuureissa. Tällöin miehen tai pojan keinotekoisesti aiheutettu verenvuoto olisi ”hyvitys” tai tasapainoittava tekijä naisen luonnollisille verenvuodoille, eikä siihen liittyisi alunperin libido-fobiaa tai naisvihamielistä tendenssiä.

Yhteiskuntien ja kulttuurien sortuessa patrismiin ja elämänkielteisyyteen, tämä tapa on voinut muuttua sisällöltään ja painoarvoltaan aivan uudentyyppiseksi, ja saavuttanut ehkä piankin myöhemmät brutaalit muotonsa, jotka olisivat olleet mahdottomia sukupuolisesti tasapainoisessa elämänympäristössä.

Kun ikäryhmä-kynnyksen ylittävä nuori joutuu omassa yhteisössään ja oman perinneympäristönsä keskellä tälläisen toimenpiteen kohteeksi, hän yleensä tietää, mitä on tapahtumassa, ja että sama vaiva on aiheutettu vuorollaan kaikille häntä vanhemmille heimon tai yhteisön jäsenille. Nykyisissä kulttuurimurroksen kourissa olevissa afrikkalais-yhteiskunnissa tilanne on aivan toinen.

Nuorta afrikkalaista paimentolaisheimon poikaa ei odota ”uraputki” paimenena ja soturina, vaan hän joutuu menemään töihin aivan vieraiden ihmisten keskuuteen. Mikä on voinut olla omassa yhteisössä asiaankuuluvaa, on sen ulkopuolella vain fyysinen vamma. Tyttöjen tilanne on vielä vakavampi. Suku tai klaani vaatii perinteen nuodattamista, ja on täysin selvillä siitä, etteivät 2000-luvun tytöt enää halua alistua tunnottomiksi synnytyskoneiksi. Tytöt siis houkutellaan puoskareiden tms. silpojien luokse jollain tekosyyllä.

Rituaalin päähenkilö ei ole enää pienen maalaisyhteisön juhlittu initioitava uusi aikuinen, jota oma perhe ja koko kylä tukee ja kunnioittaa, vaan hökkelikaupungin epämääräisen syrjäkulman vieraaseen taloon ilman selityksiä kuljetettu parkuva lapsi, jota sekä puoskari-ämmä että omat vanhemmat käsittelevät kuin halpaa makkaraa.

Toimituksen salakähmäisyys ja karjamarkkinamainen arkisuus kertovat tytölle, että se maailma, josta hänen vanhempansa ja sukunsa yhä henkisesti riippuvat, on kaatumassa, ja se uhraus, mikä hänet pakotetaan tekemään tämän menneen maailman hyväksi, on traagisen turha ja mieletön.

Initiaatio alkuperäiskulttuureissa:
Kyläyhteisön tms. juhla, jossa aikuisuuteen siirtyvät ovat pääosassa.

Tuskan tuottaminen harvinaista, eikä yleensä liity genitaali-alueeseen.


Uskonnon muututtua isä-jumala -keskeiseksi, ja yhteiskunnan muututtua naista kontrolloivaksi:
Tyttöjen seksuaalinen typistäminen liittyy aikuisuus-initiaatioon mm. Afrikassa.

Poikien esinahan tms. leikkaaminen yleisempää.

Puoliurbaani afrikkalaisyhteisö, tai afrikkalaisperäinen maahanmuuttaja-ryhmä:

Tyttöjen ympärileikkaus ei liity yhteisölliseen rituaaliin, vaan pääasiassa heidän kontrolloimiseensa, ja ympäröivän eurooppalaisen kulttuurin vastustamiseen.

Akateemisesti sivistynyt pohjois-amerikkalainen>masturbaatio-pelkoinen keskiluokka:

Poikalasten ympärileikkaus ei uskonnollinen, vaan yksinomaan ”lääketieteellinen” l. ”hygieeninen” toimenpide.

Muistutamme, että  mikään kulttuuri tai traditioiden jatkumo ei ole itsessään sairas tai tuomittava. Kyse on ihmiskunnan yhteisestä ”kollektiivisesta mielenhäiriöstä”. Toisiin kulttuureihin ihmiskunnan yhteinen vitsaus, seksuaalikielteinen ja ihmisvihamielinen elämäntapa, on iskenyt rajummin kuin toisiin. ”Ihmiskunnan suistuminen henkisesti raiteiltaan” alkoi vanhan mantereen kuivista osista, ja siellä häiriö on tuottanut synkimmät tuloksensa.

Jos kaikki kulttuurit ovatkin arvokkaita, kulttuuri-relativismi, jonkin asian automaattinen hyväksyminen siksi että se sattuu kuulumaan jonkin kulttuurin nykyiseen tai äskettäiseen kehitysvaiheeseen, on pelkkää itsepetosta, periaatteettomuutta ja vastuunpakoilua.

Suomen ulkoministerinä Erkki Tuomioja otti kantaa kulttuurirelativismiin eräässä puheessaan (Kulttuuri ja kehitys -seminaari, Helsinki 21.5.2001):

”Globalisaatio lisää kaiken inhimillisen toiminnan avoimuutta, läpinäkyvyyttä ja esilläoloa. Ihmisoikeuksille se on arvaamaton etu. Olen varma, että ymmärrys ihmisoikeuksien jakamattomuudesta ja universaalista luonteesta kasvaa. Ihmisoikeuksien vesittäminen kulttuurirelativismiin vedoten onkin jo käynyt harvinaisemmaksi. Enää ei juuri kuule puolustettavan demokratian rajoituksia ja ihmisoikeuksien loukkauksia vetoamalla esimerkiksi aasialaisiin arvoihin.

Kulttuurien väliset erot tulee totta kai tunnustaa ja erilaisia arvoja ja tapoja kunnioittaa. Tärkein periaate kuitenkin on, että kaikilla on yhtäläinen oikeus universaaleihin ihmisoikeuksiin. En hyväksy väitteitä siitä, etteivät ihmisoikeudet länsimaisina sovellu kaikkiin maailman maihin ja kulttuureihin. Ihmisoikeudet ovat universaaleja. Ne kuuluvat jokaiselle riippumatta hänen kulttuuri- tai muusta taustastaan. Kulttuuriset tekijät voidaan ja tulee ottaa huomioon ihmisoikeuksia toimeenpantaessa, mutta ne eivät koskaan voi oikeuttaa ihmisoikeusloukkauksia.

Kulttuurirelativistit pohjaavat ihmisoikeuskritiikkinsä useimmiten siihen, että mitkään arvot tai oikeudet eivät voi olla universaaleja. Heidän mukaansa ne perustuvat aina tietyn kulttuurin näkemyksiin oikeasta ja väärästä. Ihmisoikeuksien kohdalla viitataan niin sanottuun länsimaiseen kulttuuriin.”

Tuomioja korostaa tämän jälkeen nykyisen ihmisoikeus-normiston, YK:n ihmisoikeuksien julistuksen ym, syntyneen toki eurooppalaisten valistusfilosofien ideoita seuraten, mutta myös muiden kuin eurooppalaisten myötävaikutuksella. Toisaalta ihmisoikeuksista ja niiden soveltamisesta on ollut Euroopassakin erilaisia näkemyksiä. Vaikkei hän sitä erikseen mainitse, hänellä lienee muistissa 1970- ja 80-luvuilla ”rauhan-aktivistien” toimesta esitetty kiihkeä kritiikki ”länsimaista ihmisoikeus-tulkintaa” kohtaan ”sosialistisen” taloudellista turvallisuutta yksilönvapauksien kustannuksilla painottavan formaatin puolesta, jota Suomessa propagoitiin poikkeuksellisen voimakkaasti. Tämä kysymyksenasettelu voidaan rinnastaa koti-possun ja metsäsian ”vapauksien” vertailuun: Suomen älymystön valtaosa piti parempana koti-possun ”taloudellista ja sosiaalista vapautta” (Neuvostoliitto). Vaikka silloinen ”ihmisoikeus-relativismi” rajoittui vasemmistoon ja ns. reaalipolitiikkoihin, se riittänee viemään perusteet liialta suomalaiselta ihmisoikeus-ylpeilyltä.

Ihmisoikeuksien universaalisuutta ei enää kannattaisi ruotia. Sen sijaan olennaista olisi katsoa, mitä ne oikeudet ovat, joita vastaan kulttuurisin argumentein hyökätään ja kuka oikeuksia vastaan hyökkää.

Ihmisoikeuksien puolustajia on usein arvosteltu siitä, että he yrittävät ajaa ihmisoikeuksien kautta omia etujaan tai muita piilotettuja tavoitteita. Valitettavasti näin saattaa joskus olla. Samalla täytyy kuitenkin muistaa, etteivät arvostelijatkaan ole vapaita omien pyrkimystensä edistämisestä. Useimmiten ihmisoikeuksien äänekkäimmät vastustajat ovat autoritäärisiä hallitsijoita ja heidän tukijoitaan, jotka pyrkivät oman valtansa säilyttämiseen.

Paradoksaalista tässä on, että hallitsijat, jotka kansainvälisissä yhteyksissä vetoavat oman maansa kulttuuriarvoihin, ovat valmiita omassa maassaan tuhoamaan sitä samaa kulttuuria pyrkiessään puolustamaan omaa asemaansa. Esimerkiksi niin sanottuja aasialaisia arvoja puolustavat hyvin pitkälle alueen autoritääriset hallitukset, kun taas aasialaiset kansalaisjärjestöt eivät tällaisia arvoja tunnista.

Mielenkiintoista on ollut myös havaita, että kulttuurisiin arvoihin vedotaan usein silloin, kun hyökätään naisten oikeuksia vastaan. Tällaista argumentointia ei pidä millään tavalla hyväksyä. Ihmisoikeudet kuuluvat naisille, ja naisten oikeudet ovat ihmisoikeuksia. Esimerkiksi naisten sukuelinten silpominen tai niin sanotut kunniamurhat ovat yksinkertaisesti tuomittavia väkivallantekoja eivätkä kulttuuriasioita.

Ihmisoikeuksien kunnioittaminen ja toteuttaminen eivät tarkoita sitä, että kulttuuriset erot ajan mittaan täysin häviäisivät. Oikeastaan on päin vastoin, sillä ihmisoikeudet suojaavat myös oikeutta kulttuuriin. Se tarkoittaa muun muassa oikeutta oman kulttuurin harjoittamiseen sekä kulttuurisen perinnön säilyttämiseen. Niin kauan, kun ei loukkaa muiden ihmisoikeuksia, jokainen on oikeutettu elämään tavallaan. Ihmisoikeudet asettavat tiettyjä vähimmäisvaatimuksia valtioiden käyttäytymiselle, mutta tilaa jää riittävästi kulttuuristen erojen säilyä. Siinä tilassa voidaan edistää myös vähemmistöjen oikeuksia ja kulttuuria, mikä on yksi monikulttuurisuuden avainkysymyksiä. Samalla on muistettava, etteivät myöskään vähemmistöjen omat kulttuurit saa loukata ihmisoikeuksia, esimerkiksi naisten ja tyttöjen oikeuksia. ”

Naisten kulttuurisesti perusteltuun vahingoittamiseen on kiinnittänyt huomionsa myös eräs aktiivisimmista ihmisoikeus-järjestöistä, Amnesty International:

Amnestyn toimialan laajentuessa naisten oikeudet ovat saaneet suuremman painoarvon järjestön sisällä. Tällä hetkellä noin 40 Amnestyn maaosastoa painottaa naisiin kohdistuvia loukkauksia kampanjoinnissaan. Sukupuoleen kiinnitetään myös erityistä huomiota Amnestyn omassa tutkimustyössä. Tämän työn tuloksia ovat esimerkiksi raportit naisista Saudi-Arabiassa sekä pidätettyihin naisiin kohdistuvasta väkivallasta. Vuonna 1995, samoihin aikoihin YK:n Pekingissä järjestetyn naisten neljännen maailmankonferenssin kanssa, Amnesty kampanjoi maailmanlaajuisesti naisten oikeuksien puolesta.

Tätä kampanjaa ovat seuranneet useat pienemmät -alueellisesti tai aiheellisesti rajatummat- kampanjat. Parhaillaan Amnestyllä on myös meneillään neljä ns. pilottiprojektia, joista kolmessa keskitytään naisiin kohdistuviin loukkauksiin. Projektien aiheita ovat naisten sukuelinten silpominen, entisen Neuvostoliiton alueelta Israeliin suuntautuva naiskauppa ja Pakistanissa tapahtuvat kunniamurhat.” (Amnesty International, Suomen osasto / Akkaryhmä)

Oikeus omaan kulttuuriin ja oman uskonnon harjoittamiseen kuuluu erottamattomasti ihmisoikeuksiin, ja kulttuurinen tai uskonnollinen tukahduttaminen on aina ja kaikissa tilanteissa vastoin meidän arvojamme. Todellisuus ei kuitenkaan ole sellainen, millaiseksi sen haluaisimme, ja jotkut ihmisryhmät toteuttavat kulttuuriaan silpomalla naisensa. Meidän ihmisoikeus-käsityksemme on siis ristiriidassa itsensä kanssa?

Nykyisissä Afrikan maissa on käynnissä kampanjoja tämän brutaalin tavan lopettamisesti. Terveystyöntekijät, miehet ja naiset, jotka yrittävät levittää nykyaikaisempaa ja ihmisystävällisempää ajattelua afrikkalaisella maaseudulla, eivät ole aina suosittuja henkilöitä. Heiltä vaaditaan sekä päättäväisyyttä että suurta rohkeutta.

Suomalainen kansaedustaja Irina Krohn raportoi eräässä lehtikirjoituksessaan Keniassa näkemästään kampanjajulisteesta. Suurikokoinen taulu tien varrella yrittää vakuuttaa ohikulkijat, miespuoliset autoilijat, siitä, että ”ympärileikkaamattomuus ei vähennä miehen nautintoa yhdynnässä”. Paikalliset miehet ovat mieltyneet kuivaseksiin, eli yhdyntään jossa nainen ei ole kiihoittunut. Kuivassa elimessä kun kitka on suurempi. Voinee vain kuvitella, millaisissa paimentolais-oloissa moinen miehinen itsekkyys on voinut vakiintua maan tavaksi.

Kansanedustaja Marjatta Vehkaoja on myös vaikuttunut afrikkalaisesta seksuaalikulttuurista:

”Kehitysapua antavan maan edustajana jotenkin loukkasi, ettei seksikäyttäytymistä olla kohdemaissa valmiita muuttamaan. Traditioihin kuuluu aloittaa seksisuhteet aikaisin eikä suojattu seksi kuulu tapoihin. Seksuaalinen uskottomuus on pikemmin tapa kuin poikkeus. HIV-AIDS-ongelmien takia erityisesti nuoret tytöt ovat haluttua riistaa seksimarkkinoilla. Monet miehet arvelevat jopa parantuvansa AIDS:sta jos makaavat neitsyiden – jopa omien tyttäriensä – kanssa. Sambian ns. kuivaseksi tehostaa tartunnan vaaraa.” (Marjatta Vehkaojan yhteyslehdykkä 1/2000)

Kuivaseksiä eteläisessä Afrikassa käsittelee myös Ylioppilaslehden (18-99) Malawi-raportti:
”Aidsin ja muiden sukupuolitautien leviämistä lisää yleinen tapa harrastaa kuivaseksiä, dry sex. Nainen kuivaa esimerkiksi froteepyyhkeellä emättimensä, jotta seksi olisi miehelle miellyttävämpää.

Lähes kaikilla naisilla on jokin emätintulehdus puutteellisen kuukautishygienian vuoksi, joten heillä on paljon vuotoja ja hajuja, jotka halutaan pois. Samalla tartuntariski kasvaa, kun suojaavaa limakalvoa ei ole, (Väestöliiton asiantuntijalääkäri) Pirkko Kiviluoto kertoo.”

Sympatia kehitysmaita kohtaan ja yleisten inhimillisten arvojen ylläpitäminen ovat joskus vaikeasti sovitettavissa yhteen? Muistutamme tässä yhteydessä, että elämänkielteisyyden ja naisvihan ongelma ei rajoitu vain meistä poikkeaviin kulttuureihin, vaikka ilmiö esiintyykin toisaalla patologisempana kuin länsimaisessa kulttuurissa:
”Monissa maissa naisia surmataan ”perheen kunnian ylläpitämisen” nimissä, esimerkiksi silloin kun naisen väitetään syyllistyneen aviorikokseen, hän on rakastunut henkilöön, jota perhe ei hyväksy tai kun hän on ’tuottanut häpeää’ joutumalla raiskatuksi.” (Lapin Ylioppilaslehti 4-2001)

”YK:n ihmisoikeustutkija, pakistanilainen asianajaja Asma Jahangir sanoo, että ns. kunniamurhat lisääntyvät ympäri maailmaa.

Jahangir vaatii hallituksia asettamaan tekijät, jotka ovat tavallisimmin lähisukulaisia, syytteeseen veriteoista. Jahangir kertoo YK:n ihmisoikeuskomissiolle luovuttamassaan vuosiraportissa, että ”kunniamurhia” on esiintynyt ainakin Bangladeshissa, Britanniassa, Brasiliassa, Ecuadorissa, Egyptissä, Intiassa, Israelissa, Italiassa, Jordaniassa, Pakistanissa, Marokossa, Ruotsissa, Turkissa ja Ugandassa.

Raportissa kerrotaan 18-vuotiaasta naisesta, joka ruoskittiin uskonnollisten johtajien käskystä kuoliaaksi Batsailissa Bangladeshissa syytettynä ”moraalittomasta” käytöksestä. Egyptissä eräs isä kuljetti tyttärensä irtihakattua päätä pitkin kaupungin katuja ja huusi : ”Puolustin kunniaani”. (STT-IKK 14.4.2000)

Tämä inhorealistinen katsauksemme riittänee havainnollistamaan sen, mitä James DeMeo, Wilhelm Reich ja Erich Fromm tarkoittivat kirjoittaessaan ”ihmiskunnan kollektiivisesta henkisestä sairaudesta”. Patriarkaalisuus, jahvismi ja ihmisen ”luonnepanssari” eivät toki saa kaikissa oloissa näin jyrkkiä ilmenemismuotoja, vaan aivan tietyissä paikoissa. Jos kuitenkin pidämme kiinni siitä näkemyksestä, että kaikilla ihmisyhteisöillä on oikeus oman kulttuuriperinteensä jatkamiseen, joudummeko hyväksymään epäinhimillisyyden ”kulttuurina”?

James DeMeon visio väkivallan, sukupuolisuuden synnillistämisen, ihmismielen ”panssaroitumisen”, monoteismin jne. alkuperästä päästää meidät irti näennäisestä ristiriidasta: Tuntea myötuntoa ja tervettä solidaarisuutta muita kulttuureja kohtaan ei tarkoita näiden kulttuurien ihmisvihamielisten vääristymien hyväksymistä, vaan virheiden näkemistä sekä itsellä että muilla, vaikka ”taudinkuva” saattaakin vaihdella. Pohjoismaissa saimme JHWE-viruksen ”flunssan” vahvuisena, jossain toisaalla se on iskenyt kuin ”musta surma”.

Helsingin piispan Eero Huovisen muistutus, ”myös kristinuskon nimissä on tehty vääriä tekoja” (Helsingin Sanomat 23.12.2001), on hyvä pitää mielessä tutkittaessa Euroopan ulkopuolisten uskontokuntien tekosia ja kummallisuuksia, ettei omahyväisyys pääse yllättämään, mutta Suomen Lähetysseuran johtajan lausunto STT:lle menee vahvasti pahan edessä antautumisen puolelle: ”Lähetystyössä on selkeästi(?!) sanouduttava irti ajattelusta, jossa kristillis-länsimainen kulttuuri nähdään kehityksen korkeimpana tasona, ja jota pitää suojella ulkoapäin tulevilta vaikutteilta.” (Siteerattu Iltasanomien, 16.01.2002 s.7, mukaan)

Olemme kiertelemättä ilmaisseet näillä sivuilla käsityksemme molempien jahvistisen perinteen pääsuuntauksien, Islamin ja kristinuskon, sairaan epäinhimillisestä luonteesta, ja rinnastamme nämä toisiinsa. Rinnastus tuo myös esiin tiettyjä eroja, jotka jokaisen jonka puheet edustavat hänen todellisia mielipiteitään, on pakko myöntää: Äiti Teresalla ja Muhammed Attalla on vissi ero, vaikka Suomen Lähetyseura ei ehkä sitä huomaa.

Jahvismin haittavaikutuksiin voinemme siis lisätä myös tyhmistymisen? Koska kristitty-muslimi -dilemma muistuttaa liikaa valintaa kupan ja koleran välillä, suosittelemme Lähetysseuran varoittelusta huolimatta omaa korkeampaa kulttuuriamme kaikille: Monoteistiset uskonnot ovat osa ihmiskunnan kollektiivisen mielenhäiriön oireyhtymää, kuten sodat, väkivalta, itsemurhalentäjät, lähetyssaarnaajat, raiskaukset, silpomiset ja lasten tukahduttaminen. Parantuaksemme meidän tulee selvittää itsellemme epidemian kulku, taudin kuva ja tartunnan lähde. Tässä meitä auttaa mm. radikaalin psykoanalyysin edustaja James DeMeo, jolle kiitos ja kunnia.

DeMeon tarkastelu miesten ja naisten sukupuolisen silpomisen levinnäisyydestä osoittaa ko. epäkohdan lievenevän sen levinnäisyyden keskuksesta reuna-alueille mentäessä. Tämä osoittaa paikallisten kulttuurien muutosvastarinnan vaikutuksen. Tarkastellessamme jahvismin (kristillisyys) ja ultra-jahvismin (islamilaisuus) maantieteellistä esiintymistä, havaitsemme, että tässä toistuu sama kaava: Hardcore-versio keskittyy jahvismin alkuperäis-seudulle, Lähi-Itään, josta myös kristinuskon levittäytyminen sai alkunsa, ja periferia, Eurooppa ym., on selvinnyt lievennetyllä tuomiolla. Jerusalemin-uskontojen vesittyminen inhimillisesti siedettävämpään muotoon korreloi siis positiivisesti etäisyyteen Jerusalemista.

Tämä tarkastelu todistaa myös sen puolesta, että patriarkaalisuus kaikkine lieveilmiöineen on vierasta alkuperäiselle eurooppalaisuudelle. Di-gold

Vastaa