Vihdissä suljetaan kiistelty Hopeaniemen vastaanottokeskus

8.2015 Vihdin kunnantalolle kerääntyi noin satakunta ihmistä hiljaiseen mielenosoitukseen, kuullessaan muutamia viikkoja aikaisemmin, että Hopeaniemeen oli kaavailtu vastaanottokeskusta. Kunta äänesti kielteisesti keskusta kohtaan, mutta ei mennyt aikaakaan, kun maahanmuuttovirasto käveli päätöksen yli ja Hopeaniemi avattiin uusille tulokkaille.

kunnantalo

Sen jälkeen alkoi vihdissä mielenosoitusten sarja, joka sai alkunsa Panu:n ja Joanna:n leiriytymisestä keskuksen läheisyyteen. Tämän kaksikon tarkoituksena oli kerätä viikon ajan porukkaa mukaan tempaukseen. Tämä poikikin ensimmäisen marssin vastaanottokeskuksen rajoille. Mukana marssilla oli toistakymmentä osaanottajaa. Marssi sujui rauhallisesti.

marssi-kaksi

Marsseja vastaanottokeskukselle kertyi tämän jälkeen vielä kaksi lisää ja porukkaa osallistui mukaan myös Lohjalta ja Karkkilasta. Tähän asti Vihdissä ei ollut vielä havaittu haittoja vastaanottokeskuksen asukkaista.

marssi-kolme

Näiden jälkeen Vihdissä sattui teinityttöjen ahdistelutapaus. Mistä kohistiinkin pitkään. Mediat revittelivät otsikoilla ja tyttöjä syytettiin valehtelusta ja poliisi lopetti tutkinnat vedoten kaupan turvakamerakuviin, joissa ahdistelua ei näkynyt. Juttu kuitenkin sai sen verran painostusta vihtiläisten toimesta, että se avattiin uudestaan. Lopulta selvisi, että ahdistelu oli totista totta ja tapatumapaikka oli valvontakameroiden ulottumattomissa. Tapauksesta kirjoittivat monet mediat, aluksi jopa syyttäen tyttöjä, mutta oikaisivat juttujaan myöhemmin tapauksen ratketessa. Jopa Sakari Timonen syytti blogissaan tyttöjä valehtelijoiksi ”nuoret joskus keksivät tälläisiä tarinoita”. Vokista ja vihdin poliisin toimesta oli myös annettu ymmärtää, että tekijät olisivat poistuneet vihdistä ja hävinneet kuin tuhka tuuleen. Tämäkin osoittautui valheeksi ja tekijät olivat luikkineet Spr työntekijoiden hellään huomaan, heti tapauksen jälkeen.

Ahdistelutapaus sai Vihtiin syntymään oman turvapartion, joka partioi viikonloppuisin pitkin Nummelaa ja Kirkonkylää. Myös Vihdin odinit avattiin vähän tämän jälkeen paikkakunnalle. Tilanne kuitenkin rauhottui pitkäksi aikaa ja nyt Hopeaniemessä pyörivät enää muutamat työntekijät siivoomassa ja sulkemassa paikkoja. Kuvakaappaus vokin vapaaehtoistyöntekijän FB tekstistä:

loppu

3 thoughts on “Vihdissä suljetaan kiistelty Hopeaniemen vastaanottokeskus

  • 7.9.2016 at 23:39
    Permalink

    Pikkulinnut laulaa että suvakit ovat lentoasemalla hakemassa lisää kultamunia rikastuttamaan…mitä lie

    Reply
  • 8.9.2016 at 09:12
    Permalink

    Eikö tytöt edes kotonaan saaneet neuvoja ja vinkkejä, että tuo aika on jo aika, jolloin lasten pitäisi olla sängyssä kotonaan? Eivätkö vanhemmat neuvoneet, ettei pidä tupakoida, ei pidä pummata tupakkaa, ei pidä mennä juttelemaan vieraille miehille eikä etenkään humalaisille? Ihan peruskamaa, mikä meille normaaleille naisille on aikoinaan neuvottu. Ei näille tyttöjen äideille eivätkä äidit, kai oma miesten perässä juokseminen vie aikaa, neuvoneet tytöille.

    Reply
  • 8.9.2016 at 12:38
    Permalink

    Videoni, jolla on parin vihtiläisen kunnallispoliitikon haastattelu aiheesta. Video on kuvattu Vihdin kunnantalolla, Nummelassa:

    Reply

VASTAA: Nykysuomi.com käyttää sekä automaattista, että manuaalista moderointia kommenttiosiossa. Jokainen vastaa omista kommenteistaan ja nykysuomi.com pidättää oikeuden moderoida asiatonta keskustelua tarpeelliseksi katsomallaan laajuudella.

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.