Saksalaiset antaa pelolle vallan!

Daily Mail raportoi, että yli puolet (57%) saksalaisista on antanut pelolle vallan, koska he pelkäävät Islamin nousua isänmaassaan. Nuoremmista, elämää kokemattomista (18-24v) vain 1/3, mutta elämää nähneistä (45v+) lähes 2/3 antaa pelolle vallan.

Saksan hallitus on todennut muukalaisvihan olevan nousussa Saksan itäisissä osavaltiossa. Väkivalta ja hyökkäykset ovat lisääntyneet eikä mellakoita ja tuhopoltoiltakaan olla vältytty maassa, johon on tulvinut muukalaisia eri arvioiden mukaan miljoonasta ylöspäin viime vuonna.

Vuonna 2015 oikeistoväkivaltatapauksia oli 1 408, mikä on 42% kasvu edellisestä vuodesta. Vuonna 2014 vastaanottokeskuksia yritettiin tuhopolttaa 5 kertaa, viime vuonna 75. Väkivaltaa on noin 5-6 kertaa enemmän entisen Itä-Saksan kuin Länsi-Saksan alueella.

Pelolle ei kuitenkaan tule antaa valtaa, Wir shaffen das…

One thought on “Saksalaiset antaa pelolle vallan!

  • 26.9.2016 at 13:23
    Permalink

    Kaaos kasvaa ja poliitikoille/virkamiehille luodaan puuhaa ja pöhinää. Medianäkyvyyskin paranee, kun annetaan lausuntoja.

    Reply

VASTAA: Nykysuomi.com käyttää sekä automaattista, että manuaalista moderointia kommenttiosiossa. Jokainen vastaa omista kommenteistaan ja nykysuomi.com pidättää oikeuden moderoida asiatonta keskustelua tarpeelliseksi katsomallaan laajuudella.

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.