Pakolaisten pakomatka jatkuu – Baltian maiden elintaso ei kelpaa

Kun irakilainen Yasser Al-Any perheineen sai turvapaikan Liettuasta, perheen isä kertoi medialle olevansa kiitollinen mille tahansa valtiolle, joka tarjoaa turvaa hänelle ja hänen perheelleen kotimaan kauhuilta.
”Ei sillä ole mitään väliä mikä valtio minulle antaa turvapaikan” totesi myös syyrialainen Mohamed Ali Abdul televisioryhmälle, saavuttuaan lentäen Liettuaan muutama viikko sitten. ”Mikä tahansa turvallinen valtio, rikas tai köyhä, ei sillä ole merkitystä, haluan vain elää turvassa” hän jatkoi.
Mutta sekä Yasser Al-Any perheineen että Mohamed Ali Abdul ovat jo pyyhkineet Liettuan tomut jaloistaan ja jatkaneet pakoaan – Ruotsiin ja Saksaan.

Mohamed Ali Abdul kieltäytyi allekirjoittamasta tukisopimusta Liettualaisessa pakolaiskeskuksessa kuultuaan minkä suuruista tukea hän tulisi vastaanottamaan.
”Kuultuani että minulla olisi mahdollisuus saada turvapaikka Liettuasta, tärkein kysymykseni oli, kohdellaanko siellä pakolaisia samalla tavoin kuin Saksassa tai Ruotsissa, ja minulle vastattiin, että kyllä, Liettua kuuluu niinkutsuttuihin A-luokan valtioihin” Abdul kertoo, ”mutta kun olimme saapuneet sinne, pakolaiskeskuksen johtaja kertoi meille kotouttamisprosessista ja tuista joita meille maksettaisiin, ja silloin ymmärsin, että olin tullut väärään maahan.”

Saksassa pakolaistatuksen saaneelle maksetaan 700 euroa kuukaudessa, Liettuassa 200 euroa. Ero tuen suuruudessa korreloi melko hyvin maiden yleisen palkka- ja elinkustannustason kanssa, mutta Liettuaan saapuneita pakolaisia tuki ei tyydytä. Eräät heistä laativat, lakimiesten avulla, valitusta YK:lle koskien asuttamistaan Liettuaan, toiset pakenevat korkeamman elintason maihin, osa vaatii siirtoa Kanadaan.  Tilanne Latviassa on samanlainen: Latvia on vastaanottanut 45 pakolaista, mutta heistä yli puolet on jo jatkanut matkaansa Saksaan. He syyttävät Latviaa oikeuksiensa loukkaamisesta, koska Latvian televisio oli näyttänyt heidän naisistaan filmimateriaalia ilman päähuiveja.

http://www.breitbart.com/london/2016/10/05/lithuania-migrants-feel-cheated/

2 thoughts on “Pakolaisten pakomatka jatkuu – Baltian maiden elintaso ei kelpaa

  • 6.10.2016 at 19:21
    Permalink

    Ihan oikein tuossa kyltissä lukee:”Auttakaa eurooppaa”.

    Reply
  • 7.10.2016 at 12:02
    Permalink

    Tänne vaan koko maailman loiseläjät. Suomalaisella sisulla täällä annetaan Sinulle ja perheellesi, kissanpäivät lopuksi elämää. JOs ei nykyraha riitä korotamme sitä. Kyllä me muutaman kymmenen miljoonaa hädänalaista elätämme.

    Reply

VASTAA: Nykysuomi.com käyttää sekä automaattista, että manuaalista moderointia kommenttiosiossa. Jokainen vastaa omista kommenteistaan ja nykysuomi.com pidättää oikeuden moderoida asiatonta keskustelua tarpeelliseksi katsomallaan laajuudella.

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.