Suomalainen Naistyyppi -kilpailu 1926 – pala vaiettua kulttuurihistoriaa

Suomalainen Naistyyppi -kilpailu oli Suomen Kuvalehden vuonna 1926 järjestämä kauneuskilpailu.
Kilpailussa ei kuitenkaan haettu ainoastaan kauneinta, vaan samalla rotupuhtainta suomalaisuuden edustajaa. Kilpailun voittajaksi valittiin neiti Irma Carberg Helsingistä.

Palkintolautakunta valitsi voittajan ja kymmenen muuta ”parasta tyyppiä” yli tuhannesta valokuvasta, joita Suomen Kuvalehden lukijat lähettivät. Voittajalle luvattiin palkinnoksi 10 000 mk:n arvoinen hopeinen kahvikalusto, kymmenelle muulle parhaan kuvan lähettäneelle 100 mk kullekin, ja vielä 50 mk kahdellekymmenelle onnekkaalle arvan valitsemana, jotta riittävä osallistujamäärä saatiin mukaan.
Valokuvien lisäksi tuomaristolla oli käytössään tiedot kilpailijoiden hiusten- ja silmien väristä, pituudesta ja vanhempien syntymäpaikkakunnista ja suvuista. Valokuvissa on nähtävissä ainoastaan pää ja kasvot – vartaloon ei tässä kilpailussa kiinnitetty huomiota, kuvien mukana seuranneita pituustietoja lukuunottamatta.

Voittaja kerrottiin lehden vuoden 1926 viimeisessä numerossa, ja vuoden 1927 ensimmäisessä numerosssa professori Yrjö Kajava, joka oli rotututkimuksista kiinnostunut lääkäri, antropologi ja anatomi, kertoi seikkaperäisesti valinnan perusteista kuvaillen voittajattaren rotuominaisuuksia, mm. kasvojen mittasuhteita ja kallonmuotoa, ja verraten niitä tyypillisiin keskiarvoihin Suomessa. Yrjö Kajavan kuvauksia on mielenkiintoista lukea, ja verrata niitä mielessään nykyisten missikilpailujen voittajien luonnehdintoihin. Siksi tähän artikkeliin onkin otettu mukaan melko paljon suoria lainauksia Kajavan alkuperäisestä artikkelista.

Voittaja Irma Carbergin pituus oli 168,5 cm, joka oli varsin paljon verrattuna täysikasvuisen suomalaisen naisenkeskipituuteen vuonna 1926, joka oli 160 cm, joskin Helsinkiläisten yhteiskoulun käyneiden tyttöjen keskuudessa keskipituus oli neljä senttiä enemmän. ”Kuten on tunnettua useilla kansoilla, mm. myös suomalaisilla on todettu viime aikoina elinehtojen parantuessa tapahtuva pituuden lisääntyminen” toteaa prof. Kajava.

Voittajan hiustenväri oli tuhkanvaalea ja silmät harmaansiniset. Hän kuului siis vaaleatukkaiseen ja

vaaleasilmäiseen tyyppiin, ”johon useimmat suomalaiset kuuluvat. Vaaleasilmäisiä on nimittäin Suomen suomenkielisten joukossa koko maassa 78%..  ..samalla, kun vaaleatukkainen tyyppi on edustettuna koko maassa (vain suomenkieliset mukaanluettuna) n. 57 %:ssa.”

Seuraavaksi Yrjö Kajava käsittelee Irma Carbergin kasvojen- ja kallonmuotoja:
”Saadaksemme kuvan pään ja kasvojen muodosta, laskemme pään pituuden ja leveyden välisen suhdeluvun sekä naaman korkeuden ja leveyden välisen suhteen, eli kasvojen vertausluvun. Edellinen suhdeluku oli mitatulla 83,7 minkä perusteella hänet on laskettava ns. lyhytkalloisiin eli brakykefaleihin kuuluvaksi. Kallon vertausluku, jolle antropologisessa tutkimuksessa on annettu sangen tärkeä rotuopillinen merkitys, on maamme suomenkielisillä yleensä hieman suurempi kuin ruotsinkielisillä..  ..Kasvojen vertausluku oli tutkitulla 83,8, jonka mukaan hän kuuluu leveäkasvoisiin, kuitenkin sangen lähelle ns. keskileveäkasvoisia.. ..Kasvojen piirteistä mainittakkoon vielä suhteellisen korkea ja kaartunut, mutta sopusuhtainen otsa, kohtalaisen pitkä ja korkea nenä, jonka selkä on loivasti notko ja pää hieman eteenpäin ulkoneva, sopusuhtainen suu ja leuka sekä kasvojen säännöllinen, leveänsoikea muoto, ja lopuksi kaunismuotoiset ja ilmehikkäät silmät.”

Professori Kajava kertoo myös kaikkien kymmenen seuraavaksi parhaiden joukkoon valittujen neitosten edustavan samaa rotutyyppiä mitä tulee hiusten ja silmäin väriin sekä kasvojen muotoon, mainiten joitakin eroavaisuuksia nenien ja leukojen muodoissa. Lopulta hän esittää toiveen, että voittajan ja kymmenen parhaan kuvia tarkastelemalla ja lukemalla hänen antamiaan rotupiirrekuvauksia, lukija voisi muodostaa itselleen selvän kuvan suomalaisen naisen ideaalityypistä.

Artikkelin lopussa professori Kajava lohduttaa kilpailussa menestymättömiä kilpailijattaria sillä, ettei heidän panoksensa ollut turha, koska heidän kilpailuun lähettämänsä valokuvat tulisivat hyödyttämään  rotuopillista tutkimusta:
”Paitsi edellä esitettyjä yhtätoista valittua, oli kilpailijain joukossa vielä muutamia tyyppejä, joille palkintolautakunta olisi mielellään tahtonut suoda tunnustuksen valitsemalla heidät edellä mainittuun ensimmäiseen luokkaan. Tämänsuuntainen ehdotus tehtiinkin lautakunnassa, mutta katsottiin, että varemmin asetetut kilpailusäännöt eivät sitä sallineet, koska paitsi ensi palkinnon saajaa vain kymmenelle muulle oli annettava tämänlainen tunnustus. Näin jäi joukosta pois mm. muutamia reheviä maaseututyyppejä, jotka kylläkin olisivat ansainneet tulla erikoisesti mainituiksi. Useimmat näistä sekä muistakin kilpailuun osaaottaneista kuvista ovat kuitenkin luovutetut Suomalaisen Tiedeakatemian Antropologisiin kokoelmiin ja tulevat täten rikastuttamaan parhaillaan käynnissä olevaa kansamme rotuopillista tutkimusta, mikä kuvan lahjoittaneille täten kiitollisena tunnustuksena lausuttakoon.”

Ken haluaa tutustua koko artikkeliin ja kaikkien kymmenen ”ensimmäiseen luokkaan” valittujen kilpailijattarien kuviin, löytää ne Suomen kuvalehdestä No 1 1927, s. 22-25.