Verokannasta elävä ”taiteilija” näkee ratkaisun Suomen ongelmiin.

Ruotsalaiselle Dagens Nyheterille antamassaan haastattelussa vasemmistotaustainen taitelija ”Rosa Liksom” l. Anni Ylävaara moittii Suomen maahanmuuttopolitiikkaa ja suomalaisten ”mielenlaatua”. Ratkaisuksi hän näkee massiivisen maahan muuton:

”Jos suomalainen kulttuuri todella on niin heikko, että se kuolee 50 000 turvapaikanhakijan saapumiseen, niin ehkä se joutaakin kuolla”, Liksom näpäyttää.

Annin käsitys että lukutaidottomat maahanmuuttajat ovat ”korkeasti koulutettuja” voidaan jättää kommentoimatta, mutta olisko ratkaisu ongelmiin verokannasta elävän virkakunnan määrän pudottaminen vuoden 1983 tasolle: Silloin suomalaisia oli suurinpiirtein yhtä paljon kuin nyt, ja kaikki palvelut olivat jo lähes valmiina. Oikeastaan palveluja tuottamassa julkisella sektorilla oli enemmän väkeä kuin tänään.

1983: Julkisen sektorin väkimäärä l. verokertymästä palkkansa nostavien joukko ylitti ensimmäistä kertaa Suomen historiassa 300 0000:n rahan.

1990-luvulla luku oli 760 000. Palveluja ei ollut sen enempää, ja myöhemmin jopa vähemmän.

Korjaamme Rosan lausuntoa:  ”Jos Suomen vasemmistok,ulttuuri ei menesty ilman massiivista verovarojen tuhlausta, se joutaa kuolla.” di-gold

Asiasta kirjoitti Helsingin Sanomat 17.10.2016.

5 thoughts on “Verokannasta elävä ”taiteilija” näkee ratkaisun Suomen ongelmiin.

  • 17.10.2016 at 19:43
    Permalink

    Nyt alkaa riittää. 50 000 mahdollista pommittajaa on aivan liikaa. Ruotsissa varmaan naititaan monikulttuurisuuden hedelmistä näillä ”no go” alueilla joihin poliisikin uskaltautuu vain isommalla porukalla. Näillä alueilla voidaan siis odotella pamauksia kun joku kalifaatissa antaa käskyn. Kyllä pitää sitten olla typerä akka jos luulee että nämä ihmiset on korkeasti koulutettuja, vieressäni opistolla istuu kaveri joka ei osaa perus windows 7 käyttää…..tekeekö tämä minusta tietotekniikan maisterin?!?! EI VAAN SE TODISTAA ETTÄ TÄMÄ ROUV….ÄMMÄ ON TÄYSI VALEHTELIA JA/ SEKOPÄÄ

    Reply
  • 17.10.2016 at 20:26
    Permalink

    Tämä lausunnon antaja voisi muuttaa sinne mistä nämä matut tulevat. Silloin kaikki olisivat onnellisempia. Ja ehkä hänkin saisi kyllikseen.

    Reply
  • 17.10.2016 at 21:12
    Permalink

    En tiedä ”rosaliksomin” puoluetta, äärivasemmistoa kuitenkin ,( SDP, iso osa Kokoomusta, Kepulit, Vihreät, Vasemmistoliitto, samaa kökköä kaikki tyynni) . Lukekaa Suomen Uutisia myös : ) Vaikkapa tämä Matias Turkkilan kerronta demareista, komia teksti . ” Ääridemarit – uskon voimalla ” https://www.suomenuutiset.fi/aaridemarit-uskon-voimalla/

    Reply
  • 17.10.2016 at 21:54
    Permalink

    Ihme homma että tässä maassa löytyy toinen toistaan vähä-älyisempää kommentoijaa ja asiantuntijaa joka paikkaan. Kuka näitä yleensä päästää ääneen?
    Pahinta on se että löytyy vielä tampioita jotka uskovat näitä totaalisia tyhjäpäitä.

    Reply

VASTAA: Nykysuomi.com käyttää sekä automaattista, että manuaalista moderointia kommenttiosiossa. Jokainen vastaa omista kommenteistaan ja nykysuomi.com pidättää oikeuden moderoida asiatonta keskustelua tarpeelliseksi katsomallaan laajuudella.

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.