Poliisi tiedottaa – Tahallinen pelottelu pelleasussa kaupungilla on rikos

20.10.2016 Helsinki

Helsingin poliisille ilmoitettiin eilen kaksi tapausta, joissa pelleasuun pukeutuneet henkilöt olivat liikkuneet kaupungilla – kuvailujen mukaan täysin ihmisten pelottelutarkoituksessa. Pelleasuisista pelottelijoista tuli Helsingin poliisille havaintoja eilen illalla noin yhdeksän aikaan Vesalasta ja aiemmin myös Mäkelänkadulta. Lisäksi poliisilla on tiedossa yksittäistapauksia myös muualta Suomesta.

Ihmisten pelottelu pelleasuissa on rantautunut ilmiönä Eurooppaan ja Suomeen Yhdysvalloista. Suomessa pelleasussa pelottelu yleisellä paikalla voi täyttää rikoksen tunnusmerkistön.

– Suomessa yleisen järjestyksen häiritseminen tai turvallisuuden vaarantaminen yleisellä paikalla on lain mukaan kielletty toistuvilla uhkaavilla eleillä, hyökkäävillä liikkeillä, suullisesti esitetyillä uhkailuilla ja muulla vastaavalla, pelkoa herättävällä uhkaavalla käyttäytymisellä, rikoskomisario Heikki Sandberg sanoo viitaten järjestyslakiin.

– Poliisi suhtautuu tällaiseen rikosilmiöön vakavasti. Poliisi ottaa jatkossa tällaiset pelleksi pukeutuneet pelottelijat kiinni ja rikoksesta voidaan langettaa useita päiväsakkoja. Vakavammissa tapauksissa saatetaan puhua jo esimerkiksi laittomasta uhkauksesta tai jopa vakavammista rikosnimikkeistä, jolloin kyseeseen voi tulla jo vankeusrangaistus, Sandberg jatkaa.

Sandberg viittaa siihen, kuinka ilmiö on saanut pelottelun lisäksi myös ikävämpiä piirteitä: Tuusulan tapauksessa klovniksi pukeutuneella henkilöllä oli silminnäkijöiden mukaan mukanaan myös moottorisaha. Helsingin yksittäistapauksissa on poliisin tietojen mukaan ollut toistaiseksi kyse ihmisten pelottelusta ilman mitään kättä pidempää.

– Vakavaan vahingoittamiseen tarkoitettujen tai siihen soveltuvien esineiden tai aineiden hallussapito yleisellä paikalla on lain mukaan kielletty. Tällaisia esineitä ovat muun muassa teräaseet, rikotut lasiesineet ja muut näihin rinnastettavat viiltämiseen tai pistämiseen soveltuvat esineet, sekä patukat, ketjut, jouset, vaijerit, kaapelit, pesäpallomailat ja muut näihin rinnastettavat lyömiseen soveltuvat esineet, Sandberg listaa.

– Mikäli tekijät ovat alle 18-vuotiaita, voi poliisi ilmoittaa tapauksesta lastensuojeluviranomaisille ja vanhemmille. Vanhempien kannattaakin ottaa asia puheeksi nyt jo etukäteen kotona, Sandberg muistuttaa.

Poliisi muistuttaa, että uhkaava käyttäytyminen ja muiden kaupungilla pelottelu saattaa koitua myös pelottelijalle kohtalokkaaksi.

– Ihmisten pelottelu naamioituneena ei ole järkevää myöskään siksi, että joku saattaa hätävarjeluna lyödä naamioitunutta pelottelijaa tai tehdä jotain muuta vakavampaa hätävarjelun nimissä. On siis aika lopettaa tällainen pelleily, ennen kuin se kunnolla alkaakaan, Sandberg painottaa.

Poliisi neuvoo soittamaan hätäkeskukseen 112, mikäli näkee vastaavia tapauksia kaupungilla. Henkilöistä kannattaa ottaa tarkat tuntomerkit ylös.

Lähde Helsingin poliisi

One thought on “Poliisi tiedottaa – Tahallinen pelottelu pelleasussa kaupungilla on rikos

  • 20.10.2016 at 18:50
    Permalink

    No entäs sitten kun suomalaiset pelkäävät näitä musta-kaapuja? Eikös se mene saman rikoslain piikkiin? Koskaan ei tiedä kuka niistä leikkaa kurkun poikki tai puukottaa. Tai kuka niistä räjäyttää itsensä tai ampuu aseella.

    Samaan kastiin menee myös musli-look. Naiset eivät koskaan voi olla varmoja kuka niistä hyökkää kimppuun, ryöstää tai pahoinpitelee. Tai raiskaa. Muslimi-look on yhtä lailla rikoslain alainen teko.

    Reply

VASTAA: Nykysuomi.com käyttää sekä automaattista, että manuaalista moderointia kommenttiosiossa. Jokainen vastaa omista kommenteistaan ja nykysuomi.com pidättää oikeuden moderoida asiatonta keskustelua tarpeelliseksi katsomallaan laajuudella.

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.