ISIS väittää iskeneensä shiiojen rukoushuoneeseen Malmössä.

Sydsvenskanin mukaan isku oli toteutettu heittämällä polttopullo rakennuksen ikkunaan. Tiloissa toimii shiia-muslimien rukoushuone.

ISIS on julistanut terroriteon ”sotilaansa” tekemäksi, ja väittää käskyn tähän ilkityöhön tulleen syksyllä surmansasaaneelta al Adnanilta.

Asiasta kertoi Sydsvenskan 21.10.2016.

Jihadistit siis ylläpitävät aktiviteettiaan myös Pohjoismaissa, teettämällä vaikutuksensa alaisilla henkilöillä väkivaltatekoja silloin tällöin. Viime keväästä lähtien pääpaino on ollut matalan teknisen ja organisatoorisen tason iskuissa. Tekijä on saattanut olla esm. teini-ikäinen maahanmuuttaja, jolla on vain nettiyhteys terroristien esikuntaan. Joissakin tapauksissa oletetaan, että tekijä on vain seurannut jihadistien vihapuheita netissä, ja ryhtynyt tekoonsa ilman  kontaktia terroristeihin.

Teot ovat viimeaikoina olleet useimmiten alkeellisilla välineillä toteutettuja: Kirveet yms. rauitakaupan hyllytavara ja ajoneuvot ovat olleet käytössä. Tämänkaltainen terrorismi on jopa vaarallisempaa kuin ”oikea”, sillä’ Euroopan maiden tiedustelupalvelujen menestys terroritekojen torjunnassa omn perustunut paljolta viestiyhteyksiin tunkeutumiseen, tai aseiden hankinnan tarkkailuun.

Random-terrorismi toimii myös yllyttäjiensa hyväksi vahingoittamalla maahanmuuttajien ja kantaväestön välistä kanssakäymistä. Voidaan mm. kysyä, miten vaikutti muslimien työllistymiseen Venäjällä muslimitaustaisen lastenhoitajan suorittama hoidokkinsa murha. Huomiotaherättävän vähemmistön sosiaalinen hyväksyntä ei kestä montaa tämänkaltaista yksityistapausta. di-gold-1

VASTAA: Nykysuomi.com käyttää sekä automaattista, että manuaalista moderointia kommenttiosiossa. Jokainen vastaa omista kommenteistaan ja nykysuomi.com pidättää oikeuden moderoida asiatonta keskustelua tarpeelliseksi katsomallaan laajuudella.

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.