Asema-aukion potkusta epäilty Eppu Torniainen haastattelussa!

Toissapäivänä tutkintavankeudesta vapautunut Jesse ”Eppu” Torniainen on antanut haastattelun. Kuulustelut ovat nyt ohi, eikä kuolinsyyntutkimus ole vieläkään valmistunut. Epulla on kuulemma edelleen päällä matkustuskielto ja valtion asettamat kotiintuloajat.

Eppu kertoo, että on olemassa edelleen salaisena pidettäviä asioita, jotka ovat hänen oikeusturvansa kannalta varsin myönteisiä. Kuulemma seikat ovat sellaisia, ettei niitä tulla koskaan valtamediassa julkaisemaan.

 

Eppu ilmottautui itse poliisille kuultuaan olevansa etsittynä. Hän kertoo ottaneensa Helsingin keskustassa poliisia hihasta kiinni ja sanoneensa: ”Moi, ootte kyselleet mua.” Siinä meni ehkä sekunti, että olin raudoissa, Eppu kertoo.

 

Poliisit ja vartijat kohtelivat Eppua hänen kertomansa mukaan neutraalisti, samoin vangit Vantaan vankilassa. Eppu vietti 10 päivää putkassa tutkintavankeudessa, 23 tuntia yksin ja tunniksi päivässä pääsi verkkohäkkiin ulkoilemaan.

Tämän jälkeen hänet siirrettiin Vantaan vankilan yleiselle osastolle. Kaiken kaikkiaan Eppua kuulusteltiin kaksi kertaa, kysymyksiä oli kolme ja neljä. Kysymykset kohdistuivat ainoastaan tapahtuneeseen.

Eppu kertoo olleensa kansallismielinen pienestä pitäen ja että hänelle henkilökohtaisesti nimenomaan katutoiminta on tärkeää. Eppu kertoo myös pitävänsä tutkivasta journalismista ja kirjoittamisesta.

Toimittajan kysymykseen haastattelun lopussa: ”Aiotko hylätä Vastarintaliikkeen?” Eppu vastaa sarkastisesti: ”Ehkä mä nyt ryhdyn salonkikelpoiseksi nationalistiksi.”

 

Voit halutessaasi kuunnella Epun haastattelun kokonaan täältä:

 

7 thoughts on “Asema-aukion potkusta epäilty Eppu Torniainen haastattelussa!

  • 22.10.2016 at 22:01
    Permalink

    ”Ehkä mä nyt ryhdyn salonkikelpoiseksi nationalistiksi.” Hyvä näin 🙂

    Reply
  • 22.10.2016 at 22:14
    Permalink

    Jos valta/valhemedian etukäteen julkisuuteen nostama Torniaisen syyllisyys mitätöidään oikeudessa, on asiaa hehkuttaneille toimittajille ja medioille tiedossa mittavat vahingonkorvaukset. Joku valtajulkaisu jo hieman pakitteli asiassa pedaten omaa ”syyttömyyttään”.

    Reply
  • 23.10.2016 at 19:02
    Permalink

    Hyvä haastis!

    Hienoa, ettei Nykysuomi ole lähtenyt persujen linjalle vaan uskallatte mainostaa myös raadikaalimpaa sanomaa. Tsemppiä Torniaiselle!

    Reply
  • 23.10.2016 at 21:00
    Permalink

    Nykysuomi ei ole puoluesitoutunut, vaan kansallismielinen lehti, jolla on aivan ikioma linja.

    Reply
  • 23.10.2016 at 22:11
    Permalink

    Aika erikoista muuten, että tutkintavankeudessa on pahemmat olot kuin vankilassa? Syyllisiähän ihmisten ei pitäisi olla ennen kuin oikeus niin päättää?

    Reply
  • 23.10.2016 at 22:52
    Permalink

    Nyt kyllä kiinnostaa tuo, mitä ei valtamediassa tulla koskaan julkaisemaan. Toivottavasti selviää aikanaan kaikki.

    Reply

VASTAA: Nykysuomi.com käyttää sekä automaattista, että manuaalista moderointia kommenttiosiossa. Jokainen vastaa omista kommenteistaan ja nykysuomi.com pidättää oikeuden moderoida asiatonta keskustelua tarpeelliseksi katsomallaan laajuudella.

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.