Turvapaikanhakijat osoittivat mieltään tänään Porvoon kaupungintalon edustalla.

Turvapaikanhakijat osoittivat mieltään tänään Porvoon kaupungintalon edustalla. He eivät hyväksy sitä, että maahanmuuttovirasto on lakkauttamassa Porvoon vastaanottokeskukset 31.11.2016 mennessä. Syynä vastaanottokeskuksien lakkauttamisille on maahanmuuttoviraston tavoittelema 20 miljoonan euron säästö.

Porvoon vastaanottokeskukset maksavat veronmaksajille 300 tuhatta euroa kuukaudessa, eli 10 tuhatta euroa joka ikinen päivä. Haettu säästö on siis Porvoon osaltakin huomattava. Päälle tulevat vielä Porvoon kaupungin omat kustannukset erilaisten palveluiden järjestämisestä. Turvapaikkahakijoiden kanssa mielenosoitusta järjestäneet ”suvakit” olivat huolissaan siitä, että sotaa ja kärsimystä pakoon tulleet vaarallisesta merimatkasta selviytyneet turvapaikanhakijat saavat traumoja, mikäli heidät siirretään heille varattuihin vastaavan tasoisiin tiloihin Pyhtäälle.

Mielenosoituksen paikka oli hieman väärä, sillä vastaanottokeskusten sulkemisesta ei päätä mielenosoituksen aikaan sisällä kokoustanut Porvoon kaupunginvaltuusto, vaan maahanmuuttovirasto.

Jos paikka ei ollut mielenosoitukselle oikea, niin sitä ei tainnut olla ajoituskaan. Kaunpungin valtuuston kokouksessa käytiin mm. läpi tarkastuslautakunnan arviointikertomusta vuodelta 2015.

Siinä kaupunginvaltuusto sai seuraavanlaisen moitteen: ”Kaupunginvaltuusto päätti 30.9.2015 ennätysmäisen nopean valmistelun jälkeen suhtautua myönteisesti turvapaikanhakijoiden vastaanottokeskusten perustamiseen Porvooseen. Valmisteluasiakirjoista puuttui pidemmän aikavälin arvio Porvoon kaupungille tulevista kustannuksista valtion tuen loppumisen jälkeen, vaikka tiedossa oli, että kuntapaikan saavat ulkomaalaiset pääsevät käyttämään kaikkia kunnallisia palveluita. Riskien arviointi päätöksenteon tueksi puuttui.”

One thought on “Turvapaikanhakijat osoittivat mieltään tänään Porvoon kaupungintalon edustalla.

VASTAA: Nykysuomi.com käyttää sekä automaattista, että manuaalista moderointia kommenttiosiossa. Jokainen vastaa omista kommenteistaan ja nykysuomi.com pidättää oikeuden moderoida asiatonta keskustelua tarpeelliseksi katsomallaan laajuudella.

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.