Unohda Halloween, Kekri on meidän juttu!

Ei aina Kekriä kestä,
Ei aina Tupia pestä,
Ei aina höyky,
Ei aina möyki,
Ei aina wiina flaskusa löyky
Kosk juomme hywä oltta,
Niin mahdam tupakkaa polttaa;
Isken siis walkiat taulaan,
Ja wirwoitan kaulaan,
Ja wihdoin iloisest laulan.”

Näihin aikoihin, nykyisen Pyhäinpäivän paikkeilla, oli ennen yksi vuodenkiertomme suurimmista ja tärkeimmistä pakanallisista juhlista: Kekri, murrealueesta riippuen myös köyri, keyri, keuri ja köyry. Sana on vanhaa perua, ja sillä tarkoitettiin vuoden viimeistä päivää, joka päätti satokauden ja aloitti karjanhoitovuoden. Sitä juhlittiin mahtavin syömingein ja juomingein, naimingein ja naamiokulkuein, samalla kun huolehdittiin vieraaksi piipahtaneiden vainajien viihtymisestä ja ennustettiin tulevaisuutta.

Ensimmäinen tunnettu kirjallinen maininta muinaissuomalaisesta Kekristä on Mikael Agricolan Psalttarin esipuheessa vuodelta 1551, jossa Kekri mainitaan karjalaisten jumalana. Kekrin väitetään myös olleen karjanhoidon haltija, jonka suojeluksessa vuotuisjuhlaa vietettiin. Tosiasiassa Kekrin nimi juontaa pyörää ja kiertoa tarkoittavasta kantauralilaisesta sanasta *kekraj, josta tulevat myös mm. verbi kehrätä (pyörivä liike) ja auringonkehrä, joka siis merkitsee auringonpyörää.
Onkin merkillepantavaa, että sekä sana Kekri että sana Joulu (< hjul) tarkoittavat alunperin pyörää ja kiertoa. Vaihtuipa vuosi sitten syksyllä tai keskitalvella, on vuosi (tai maailma) pyörähtänyt vuoden vaihtuessa täyden kierroksen maailman akselin eli maailmanpuun tai -patsaan ympäri. Ainakin Joulun kohdalla sanalla tosin voidaan viitata myös aurinkoon, koska juhla oli auringon ylösnousemusjuhla.

magnusKansatieteellisen aineiston mukaan Kekrin vietto ajoittui Mikkelinpäivän (29.9.) ja Pyhäinmiesten päivän väliseen aikaan. Sitä vietettiin silloin, kun sato oli korjattu ja kaikki vanhaan vuoteen kuuluvat toimet ja askareet oli hoidettu niin, että uusi vuosi voitiin toivottaa tervetulleeksi.  Jopa saman pitäjän eri taloissa vietettiin Kekriä eri aikoina. Kenen työt joutuivat ennen muita, se talo vietti Kekriä muita ennen. On kuitenkin täysin mahdollista, että vielä varhaisempina aikoina, jolloin taivaankappaleiden liikkeitä seurattiin meilläkin tarkasti, mm. aurinkosuunnattujen jätinkirkkojen avulla, on vuoden tärkeimmät juhlapyhät voitu ajoittaa hyvinkin täsmällisesti auringon seisaus- ja tasauspäivien mukaan, ja niistä laskettujen puolivälipäivien mukaan, niin että juhlia on vietetty kaikkialla kutakuinkin samanaikaisesti.

Maaginen jakoaika
Kekri oli merkittävää aikaa myös kuu- ja aurinkovuoden kannalta. Kekriin kuuluu niin sanottu jakoaika, joka liittyy ajanlaskuun ennen nykyisiä kalentereita. Kuten kekrin, myös jakoajan tarkka ajoitus vaihteli, mutta se sijoittui loka-marraskuun vaihteeseen ja useimmiten alkoi kekristä. Jakoaika tarvittiin, sillä yksi aurinkovuosi ja 12 kuun kierrosta, kuuvuosi, eivät mene tasan. Väliin jää noin 12 vuorokauden mittainen jakso, jota on kutsuttu jakoajaksi.
Jakoaika oli arveluttava, vaarallinen ja maailmanjärjestyksen rikkova välitila, karnevalistisen kaaoksen aika – aika, joka ei kuulunut vanhaan eikä uuteen vuoteen. Tällaisina aikoina maailmojen väliset rajat hämärtyvät, ja vainajat saattavat tulla omasta maailmastaan meidän maailmaamme helpommin kuin muina aikoina. Kekriä seuraakin marraskuu eli kuoleman ja kuolleiden kuukausi, jolloin suomalainen luonto on surkeimmillaan, viimeinenkin kesän vihreys kuolee ja taivaalta sataa loskaa niskaan, ja esivanhempien henget vierailevat entisillä asuinsijoillaan. Monissa paikoin marraskuu olikin kokonaisuudessaan pyhitetty vainajille, ja koska esivanhempien läsnäollessa ihmisten piti käyttäytyä hyvin, olla riitelemättä ja riehumatta, välttää kovaäänistä puhetta ja meluamista, niin riehakas Kekrin vietto tasasi paineita, jotta sen jälkeen jaksettiin olla ihmisiksi.

kekri2Uudenvuoden viettoon kuului oleellisesti uskomus, että sillä kyettiin vaikuttamaan siihen millainen seuraavasta vuodesta tulisi. Syöminen ja juominen olivat kekrin vietossa keskeisessä asemassa. Uskottiin, että mitä yltäkylläisemmin kekrinä mässättiin, sitä paremmin seuraavana vuonna menestyi. Myös viinalla oli hyvin suuri merkitys. Väen kuului olla Kekrinä mahdollisimman suuressa humalassa, jotta seuraavan vuoden viljasato onnistuisi.  Kekriin varauduttiin hyvissä ajoin keittämällä kekriviinat ja panemalla kekrioluet. Kekrinä tehtiin kaikki työt mahdollisimman aikaisin ennenkuin juhlinta alkoi. Talon väen piti nousta varhain ja riekkua myöhään, mikä ennusti vähäistä unentarvetta seuraavalle vuodelle. Viimeisenä herännyttä kutsuttiin »köyriksi». Aamulla valmistettiin rieskaleipää, lihaa, kalaa, viiliä, maitoa ja talkkunaa. Myöhemmin tehtiin paisti perunoista, lihasta ja makkarasta. Päivän mittaan maisteltiin viinaa ja kekriä varten pantua olutta. Kaikkia juhlaruokia vietiin ensin haltijoille riiheen, uhripuulle tai uhrikivelle.  Keskeinen osa kekriä on ollut lammasuhri, koska lihaa saatiin harvoin. Lammas uhrattiin yöllä eläinten suojelijoille ja sen luut vietiin esimerkiksi lammaskarsinaan onnen säilyttämiseksi. Eläimille annettiin parasta ruokaa ja isäntä kävi ruokkimassa hevosensa henkilökohtaisesti.
Seuraavan vuoden hedelmällisyys – niin peltojen, eläinten kuin ihmistenkin -turvattiin myös Kekrinvietossa, suorittamalla ns. hedelmällisyysmagiaa – toisin sanoen kyseessä olivat varsin pidäkkeettömät orgiat. Mikäpä oli pelmutessa puhtailla kekrioljilla! Kansatieteellisessä aineistossa eri puolilta Pohjois-Eurooppaa, suomalais-ugrilaisten, balttien ja skandinaavien parista on viitteitä tavasta, jonka mukaan vuoden neljän tärkeimmän juhlan aikana ”kaikki naiset olivat neitoja ja miehet poikia” – mikä tarkoittaa sitä, että niin halutessaan kaikki olivat vapaita avioliitosta ja saattoivat ”suorittaa hedelmällisyysmagiaa” kenen kanssa mielivät. Tämän tavan takana saattaa alunperin olla pyrkimys antaa mahdollisuus tulla raskaaksi niillekin naisille, jotka olivat aviossa hedelmättömän miehen kanssa.

Henget liikkeellä
Kuolleiden henget palasivat maan päälle jakoaikana. Se, kuinka kauan he viipyivät ihmisten keskuudessa ja miten heidän kanssaan toimittiin vaihteli alueittain ja ajallisesti. Joidenkin traditioiden mukaan he osallistuivat jo Kekrin viettoon, jolloin heille usein katettiin juhlapöytään omat astiat, ja saateltiin kunnioittavin elein pöytään ja saunaan.
Toisissa traditioissa he saapuivat välittömästi Kekriä seuraavana päivänä. Joskus he viipyivät vain yhden yön, toisinaan koko marraskuun. Joillakin paikkakunnilla heidät marraskuun lopussa istutettiin rekeen ja ajettiin kohteliaasti mutta päättäväisesti takaisin hautuumaalle. Eräiltä sukukansoiltamme on tallennettu tapa, jossa jotkut perheenjäsenet valittiin edustamaan vainajia – he pukivat vaatteet nurinpäin päälleen ja käyttäytyivät takaperoisesti. Heidät istutettiin pöytään ja elävät sukulaiset kyselivät heiltä asioita ja kertoivat kuulumisiaan. Tämä vainajiksi pukeutuminen saattaa olla osaltaan pohjana Kekriin liittyviin naamioperinteisiin, toisaalta Kekrin hahmoihin kuuluu myös selkeästi karnevalistisia ja seksuaalissävytteisiä hahmoja, kuten Kekripukki ja Kekrikurki, ja myös jakoajalle ja välitilalle tyypillisiä ylösalaisin käännetyn maailmanjärjestyksen edustajia, kuten naisiksi pukeutuvia miehiä ja miehiksi pukeutuvia naisia. Nämä hurjat kulkueet liikkuivat talosta taloon ja niitä oli kestitettävä tai ne uhkasivat rikkoa uunin – karkki tai kepponen vanhaan tyyliin. Toisaalta eivät vainajahahmotkaan ole tästä kaukana – maailmojen välisen rajan murtuminen ja vainajien vaeltaminen maan päällä on sekin osa kaaoottista poikkeustilaa, ja arkaaisessa ajattelutavassa seksuaalisuus (elämä) ja kuolema kuuluvat erottamattomana osana samaan toistuvaan sykliin, jossa toista ei ollut ilman toista.

kekri6Euroopan karnevaaliperinteessä nurinkäännetyn eli kaoottisen maailman juhlinnan oli tarkoitus suoda hetken helpotus tiukassa hierarkisessa sääty-yhteiskunnassa elävien ihmisten elämään. Yhteiskunnalliset roolit käännettiin hetkeksi ylösalaisin – kaupungit valitsivat pormestarin kerjäläisten joukosta, isännät ja emännät palvelivat palvelijoitaan, luostarit valitsivat poika-piispoja, jotka johtivat messua, kaupunkien järjestyssäännöt kumottiin ja yleinen ryypiskely, mellastus ja ilonpito oli sallittua.  Kaiken tämän taustalla on hahmotettavissa myös vielä arkaaisemman ajan jäänteitä uskomuksista, joissa ihmisen kesyttämä kaupunki tai viljelysmaisema (järjestetty maisema ja yhteiskunta) kohtaa villin ja kesyttämättömän metsän kaoottiset voimat, sekä vuodenkiertoon liittyvät traditiot, joissa talvi ja kesä kamppailevat herruudesta. Tuolloin metsän henget, pedot, vainajat, talven ja kesän sotajoukot, naista esittävät miehet, miestä esittävät naiset ja karnevaalin keräjäläiskuninkaat – eri ikäisten kerrostumien edustajat – pelmahtavat ihmisten keskuuteen. Oma Kekri-traditiomme kumpuaa samoista lähteistä.

Uusivuosi siirtyi tammikuun 1. päivään gregoriaanisen kalenterinmuutoksen myötä, ja pikkuhiljaa siihen littyvät perinteet alkoivat siirtyä Joululle, uudelle Uudellevuodelle ja Mikonpäivälle. Samalla perinnettä siistittiin rajusti lapsiystävällisempään suuntaan. Maamme itäosissa vanhan kekripyhän vietto vuoden pääjuhlana säilyi pisimpään. Savon syrjäkylillä Joulu lienee syrjäyttänyt sen lopullisesti vasta 1800-luvulla. Viimeisen kerran Suomessa on vietetty kansallisia kekrijuhlia vuonna 1954 Maalaisliiton aloitteesta Kokemäellä, mutta nyt, kun Halloween on ryömimässä sisään Suomalaiseen kalenteriin, olisi mielestäni aiheellista sen sijaan muistutella mieliin omaa vanhaa perinnettämme. Halloween on tosin sukua omalle Kekrillemme (kuten muutkin eurooppalaiset syysjuhlat – sen pohjalla on kelttien  Samhain (lausutaan savain) ja tarkoittaa kesän loppua gaelinkielellä. Samhain on, samoin kuin Kekri, satojuhla ja vainajien juhla. Englanninkielinen nimi, Halloween, tulee nimestä all hallows’ eve eli kaikkien pyhien aatto eli pyhäinmiestenpäivän aatto. Kristillinen kirkko korvasi 700-luvulla vanhan pakanajuhlan tällä kristillisellä versiolla pyrkiessään tukahduttamaan kansan pakanallisia perinteitä. Juhlamenot ja tavat säilyivät kuitenkin muuttumattomina. Pyhäinmiesten päivän (lat. Omnium sanclorum) nimitys esiintyy ensimmäistä kertaa juuri Ranskan kelttiläisillä alueilla 700-luvulla. Päivän yhteydessä suoritettu suvun vainajien kestitseminen oli täten vaihtunut marttyyrien muistamiseksi. Selitettiin, että sielut tällöin olivat lomalla kiirastulesta voidakseen käydä katselemassa entisiä asuinsijojaan.

kekri10
Krohn, Julius: Suomen suvun pakanallinen jumalanpalvelus: Neljä lukua Suomen suvun pakanallista jumaluus-oppia. Helsinki: Suomalaisen Kirjallisuuden Seura, 1894.
Vilkuna, Kustaa: Vuotuinen ajantieto: Vanhoista merkkipäivistä sekä kansanomaisesta talous- ja sääkalenterista enteineen. Kuvittanut Erkki Tanttu. 24. painos (1. laitos 1950). Helsingissä: Otava, 2007.
http://www.kekri.fi/kylalle/kylalle-kekritietoa
https://www.satokausikalenteri.fi/news/20/kekri-vai-kepponen
http://www.suomalaisuudenliitto.fi/blogi/2016/09/09/kekri-nykypaivan-juhla/
http://www.taivaannaula.org/perinne/suomenuskon-pyhat/kekri/
http://www.nic.funet.fi/~magi/metsola/arkisto/juhlat/marras/
http://www.dlc.fi/~etkirja/joulu.htm

One thought on “Unohda Halloween, Kekri on meidän juttu!

  • 29.10.2016 at 11:31
    Permalink

    Todella mielenkiintoista! Pieni huomautus vain, että joulu > jul ei tule sanasta ”hjul”, vaan etymologiaa ei tunneta varmuudella. (Myös ”juhla” on muuten lainattu ”jul”-sanasta.)

    Reply

VASTAA: Nykysuomi.com käyttää sekä automaattista, että manuaalista moderointia kommenttiosiossa. Jokainen vastaa omista kommenteistaan ja nykysuomi.com pidättää oikeuden moderoida asiatonta keskustelua tarpeelliseksi katsomallaan laajuudella.

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.