Pakkolääkitystä ja murhasta puhutaan?

Kuulustelun pakoilun takia Suomeen kovasti kaipaillun Ilja Janitskinin asia tuottaa erikoisia sivukäänteitä. Janitskinin ilmoituksen mukaan häntä on pakkolääkitty Espanjan poliisin otettua hänet kiinni kolmeksi vuorokaudeksi, ja ohjeistuksen lääkintään tulleen Suomesta, tutkinnanjohtajalta. Nyt Janitskinin julkaisua epäillään murhaan kehoittamisesta. Eräs asianomistaja on tutkinnanjohtaja Harri Saaristola.

Yle kirjoitti aiheesta 02.11.2016:

MV-lehden etusivulla olevassa artikkelissa todetaan murhan palaavan Suomen keinovalikoimaan. Välittömästi jutun otsikon alla kirjoitetaan, että Janitskinin entisen asianajajan näyttävän todennäköisimmältä kohteelta, mutta rikostutkintaa johtavan poliisin ja syyttäjän olevan hyviä kakkosia.

Tutkinnanjohtaja Harri Saaristola on saanut MV-lehden uusimmasta artikkelista tarpeekseen.

– Minun mielestä tämä artikkeli ylittää selvästi rajat, mitä voidaan pitää hyväksyttävänä ja poikkeaa täysin siitä, mihin on totuttu, rikostarkastaja Harri Saaristola sanoo Ylelle. Saaristola on ryhtynyt toimenpiteisiin MV-lehden artikkelin vuoksi.

Kiistanalainen MV-julkaisun artikkeli tässä linkissä.

murha0000000

iljanpamilappuJanitskinin esittämä todiste lääkityksestään oikealla.

Janitskinia ei ole vielä tuomittu mistään rikoksesta nyt meneillään olevassa prosessissa, eikä syytteitä ole luettu. Häntä halutaan Suomeen usean rikosilmoituksen perusteella tehtävään esitutkintaan. di-gold-1

One thought on “Pakkolääkitystä ja murhasta puhutaan?

  • 3.11.2016 at 09:02
    Permalink

    Eli viranomaiset suuttuvat kun ihminen julkisesti kertoo miten häntä kohdellaan, niinkö? Viranomaisten pitää ymmärtää ja hyväksyä sekin että ”alemman luokan kansalainen” jonka koulutus ei ole niin korkeaa kuin johtoportaassa, kielenkäytö on karkeampaa ja rahvaanomaisempaa. Sillä kielellä kuitenkin hoidetaan suorittavan työn työnjjohdon ja työntekijöiden kommunikaatio. Se ei välttämättä miellytä kaikkia mutta se on valtaosan suomalaisista jokapäiväinen puhekieli. Niinkuin Iljallakin.

    Reply

Vastaa