Kassan-ohi-juoksut ovat yleistyneet maahanmuuton myötä, myös henkilökunnan uhkailu.

Esimerkkitapaus on viime viikolta, Wabernista Saksasta: Kun pubin ja bistron omistaja Selami Albayrak pyysi asiakkaita maksamaan ostoksensa, hän sai pelätä henkensä edestä. Asiakkaat, jotka olivat somali-maahanmuuttajia, rikkoivat ravintolan ovet ja ikkunat, ja uhkailivat ravintoloitsijaa. 

”Me olemme somaleja, me emme maksa!”, vastasi viiden asiakkaan joukko Albayrakille tämän esittäessä laskun kahdeksasta oluesta ja kahdesta vodkasta (17e). Kaksi miehistä rynni heti ulos ravintolasta, loput Albeyrak heitti ulos omin käsin, kieltäen näitä koskaan tulemasta hänen ravintolaansa.

Kun somalien käyttäytyminen muuttui nyt uhkaavaksi, Albeyrak lukitsi oven pitääkseen nämä ulkona, ja keskittyi muiden asiakkaiden palvelemiseen. Silloin alkoi tapahtumaan. Kaksi somaleista oli tullut takaisin, rautatankojen kanssa. He mäiskivät ravintolan ovia ja ikkunoita.

Ihmiset ravintolassa kokivat todellisen kauhuelämyksen, kesken ateriansa, kun raivoavat kehitysmaalaiset hakkasivat ulkoa ikkunoita ja pyrkivät sisään. Albayrak ei ole 15-vuoden ravintola-urallaan kokenut vastaavaa. Onneksi hän oli jo aiemmin hankkinut murtovarmat turvaikkunat, joten somalit joutuivat purkamaan raivoaan ulkopuolella.

Ravintoloitsija kutsui poliisin 02.16 ja sen tuloa jouduttiin odottamaan puolisen tuntia, 02.45 asti. Ravintolassa oleville tämä oli hyvin ahdistavaa aikaa. Poliisin lopulta ehtiessä paikalle, rikolliset katosivat paikalta.  Poliisin mukaan heitä on mahdotonta tavoittaa. Ravintolan kärsimät vahingot nousevat 3000:een euroon.

Ravintoloitsija ja asiakkaat saivat siis yli puoli tuntia pelätä henkensä edestä kehitysmaalaisia, jotka poistuivat paikalta ilman seurauksia. He ilmeisesti katsovat näyttäneensä saksalaisille ”kuka määrää”. di-gold

Paikallislehti HNA 04.11.2016. (automaatti kääntää suomeksi)

Asylterror 05.11.2016. (auf deutsch)

Breibart 07.11.2016. (english)

 

Kehitysmaalaisten massa-maahanmuuton seurauksena arjen turvallisuus on aivan toisella tasolla kuin mihin olemme tottuneet, eikä mikään ole enää itsestään selvää. Poliisin resurssit eivät riitä, eivät Saksassa eivätkä Suomessa, kun eräiden maahanmuuttajaryhmien käyttäytymismallistoon kuuluu välitön väkivaltainen reaktio, jos kokevat itseään loukatun. Loukkaukseksi koetaan mm. jos heiltä vaaditaan samojen normien noudattamista, kuin mitä kaikilta muilta vaaditaan.

Wabernissa poliisi suositteli ravintoloitsijalle järjestysmiehen palkkaamista, -ruokapaikkaan! Modernissa käyttäytymiskulttuurissa, ja poliisin resurssien mitoituksessa, se on ilmeisesti tulevaisuutta koko EU:ssa. di-gold

2 thoughts on “Kassan-ohi-juoksut ovat yleistyneet maahanmuuton myötä, myös henkilökunnan uhkailu.

  • 8.11.2016 at 14:12
    Permalink

    Nämä tietyt väestöryhmät tosiaan asennoituvat niin, että he ovat valloittaneet Euroopan, ja muiden pitää totella heitä. Tätä jengiä ei voi jättää Suomeen.

    Reply
  • 8.11.2016 at 14:26
    Permalink

    Tuopinkallistaja on oikeassa. Ikävä todeta että tällainen käytös on tullut tänne jäädäkseen. Ennen Saksassa sai juoda koko illan ja tuopialusen tuli vain lisää viivoja. Sitten illan päätteeksi maksettiin lasku pois ja sillä hyvä.

    Pikkuisen ihmetyttää miksi neekerit ylipäätään olivat juomassa alkoholia. Eikös se ole haram heille? Vai onko tässä nyt juuri siitä kyse että koska neekerit oliva juonet alkoholia niin ne eivät olleet vastuussa omista tekemisistään? Olisko heidän kulttuurinsa mukaan pitänyt antaa 50 raipaniskua jokaiselle?

    Reply

VASTAA: Nykysuomi.com käyttää sekä automaattista, että manuaalista moderointia kommenttiosiossa. Jokainen vastaa omista kommenteistaan ja nykysuomi.com pidättää oikeuden moderoida asiatonta keskustelua tarpeelliseksi katsomallaan laajuudella.

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.