Supo: ”Suomalainen” terroristi korkeassa asemassa ISIS-Da’eshissa.

Suojelupoliisin johtaja Antti Pelttari vahvistaa tiedon Suomesta lähteneen itsemurhapommittajan kuolemasta Irakissa, ja ”suomalaisen” terroristin, tai useammankin, nousemisesta merkittävään asemaan ns. kalifaatissa.

Supo joutuu tällä hetkellä tarkkailemaan yli 300:aa Suomessa pysyvästi oleskelevaa vaarallista henkilöä, joilla on kontakti terroristijärjestöihin. Aiemmin potentiaalisia terroristeja arveltiin olevan Suomessa noin 200.

Suomesta on Pelttarin mukaan lähtenyt islamistijärjestöjen riveihin ainakin noin 80 vierastaistelijaa. Lähtijöiden määrä nousee edelleen, mutta hitaammin kuin aiemmin.

– Määrä on valitettavasti koko maailman korkein suhteessa maassa asuvan muslimiväestön kokoon, Pelttari sanoo.

Suojelupoliisi pitää kotiin palaavia vierastaistelijoita yhtenä lähivuosien suurimpana turvallisuusuhkana. Pelttarin mukaan Supon tiedossa on tällä hetkellä yli 20 Suomeen palannutta vierastaistelijaa.

Pelttarin lausunto Yle:n sivulla 22.11.2016.

Kerroimme jo aiemmin, että ”kalifaatin” korkeinta johtoa on siirtynyt Pohjoismaihin jo yli vuosi sitten. Suhteellisen korkea määrä terroristien riveissä Suomesta Irakiin ja Syyriaan sotimaan lähteneitä ei voi voilla irrallaan terroristijohdon oleskelusta Suomen lähialueella. Kuten ei myöskään ”suomalaisen” rekrytoiminen järjestön ylimmälle tasolle.

Suomen merkitystä jihadistien suunnitelmissa on vaikea arvioida, mutta seuraavat asiat ovat nyt tiedossa:

  • ISIS-Da’eshin rekrytointipäällikkö asuu Suomen lähistöllä.
  • Suomesta on lähtenyt väkeä kalifaattiin enemmän kuin muualta, suhteessa muslimien lukumäärään.
  • Suomeen kotoutuneet pystyvät aivan samaan kuin muutkin terroristit, -mm. räjäyttämään itsensä väkijoukossa.
  • Terrorismiin osallistuvien lukumäärä Suomessa on kasvanut n.50% edellisestä julkaistusta arviosta.
  • Kaikki asiantuntijat varoittavat Mosulin ja Raqqan kukistumisen jälkeisistä kostoiskuista Euroopassa.

Johtopäätöksenä voi todeta, että Suomen alueella terrorismiiin kytkeytyneitä toimintoja johdetaan läheltä. Komentoketju on lyhyt ja toiminta on siksi tehokasta. di-gold

4 thoughts on “Supo: ”Suomalainen” terroristi korkeassa asemassa ISIS-Da’eshissa.

  • 22.11.2016 at 14:24
    Permalink

    Pelttari myös kieltäytyi haastattelussa kertomasta tekijän etnisyyttä. Miksi? Kelan tuet ovat taatusti jatkuneet terroristeille katkeamatta ja syykin on jo rasismitutkijoille selvä, suomalainen valkoinen veronmaksaja ja rasistinen yhteiskunta, joka kerta toisensa jälkeen epäonnistuu kotouttelussa. Ja islamillahan ei taaskaan ole mitään tekemistä asiassa, sen sanominenhan olisi kiihottelua kansanryhmää vastaan! Lisää moskeijoita vaan Suomeen, Suomi maailmankartalle terroristeilla!

    Palaavat taistelijat otetaan tietysti avosylin vastaan ja järjestetään mukavat olot, tuet, terapiat ym. jotta kunniakansalaiset, traumatisoituneet jihadistut eivät vain ahdistuisi. Seuraavaksi tietysti kutsutaan linnan juhliin Jääkärimarssin tahdittelemana. Ja rajathan on pidettävä auki, tottakai. Nyt sitten vain odotellaan, milloin pamahtaa Suomessakin.

    Reply
    • 22.11.2016 at 15:35
      Permalink

      Paukkuu ehkä piankin. Kampanja alkaa täällä samaan aikaan kuin muuallakin. Kumpaa veikkaat? Suisaidbomberia vai bioase-iskua? Molemmat ovat puheenaiheina Euroopassa turvallisuuselimissä.

      Reply
  • 22.11.2016 at 15:37
    Permalink

    Eivät ne mitään taistelijoita ole vaan terroristeja. Taistelija-sana on ajettu lokaan kutsumalla näitä terroristeja ja pelkureita(aseettomia naisia ja lapsia vastaan ovat rohkeita)taistelijoiksi.

    Reply

VASTAA: Nykysuomi.com käyttää sekä automaattista, että manuaalista moderointia kommenttiosiossa. Jokainen vastaa omista kommenteistaan ja nykysuomi.com pidättää oikeuden moderoida asiatonta keskustelua tarpeelliseksi katsomallaan laajuudella.

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.