Eduskunnan ulkoasianvaliokunta haluaa pitää Suomen konfliktien ulkopuolella.

Eduskunnan ulkoasianvaliokunta sai eilen valmiiksi mietinnön hallituksen ulko- ja turvallisuuspoliittisesta selonteosta. Valiokunnan mietintö sisältää tavanomaisia pyöristettyjä sanontoja, mutta rivien välistä voi lukea huolen siitä, että puolueettomuus- ja liittoutumattomuus-politiikan toteuttaminen on nykyisessä tilanteessa haasteellisempaa kuin aiemmin.

Suomen tulee toimia niin, ettei se sotilaallisen konfliktin sattuessa joudu sotatoimien kohteeksi. Tähän tiivistyy eduskunnan ulkoasiainvaliokunnan näkemys valtioneuvoston ulko- ja turvallisuuspoliittisesta selonteosta.

– Keskeisenä tavoitteena on välttää joutumasta sotilaalliseen konfliktiin. Tähän on myös valiokunnan ollut helppo yhtyä, perussuomalaisten kansanedustaja Tom Packalén toteaa.

– Venäjän Ukrainan-politiikka on selvästi Etykin periaatteiden vastaista. Se herättää huolta, mihin Venäjä pyrkii. Se on arvaamatonta ja lisää osaltaan jännitystä, valiokunnan puheenjohtaja Matti Vanhanen (kesk.) sanoi tiedotustilaisuudessa.

Asiasta kertoi Suomen Uutiset 23.11.2016.

Valiokunnassa vallitsi Vanhasen mukaan yksimielisyys melko laajasta asiakentästä, vasemmisto toki oli halunnut täsmentää liittoutumattomuutta (=NATO:sta irtipysymistä). di-gold

2 thoughts on “Eduskunnan ulkoasianvaliokunta haluaa pitää Suomen konfliktien ulkopuolella.

  • 23.11.2016 at 15:26
    Permalink

    Sori, se nyt ei vain ole mahdollista kun meillä on näitä NATO-kiimaisia. Toinen melkein yhtä hurja juttu on EU:n yhteinen armeija. Ne takaavat että meidät vedetään jokaiseen kriisiin. Ja jokainen maa saa syy talloa meidän kamaralla.

    Reply
    • 23.11.2016 at 20:39
      Permalink

      Päättäjät. Samaa mieltä kanssasi. Kaivetaan verta nenästämme ulkopolitiikalla (NATO) ja valtamedian (pelottelu) avustuksella. Veteraani, isäni tässä totesi, että konfliktit käydään rajoilla ja ilmeisesti sitä tänne myös halutaan. En muista näin surkeaa hallitusta ja ulkopolitiikan hoitoa koskaan nähneeni. Ei ihme, jos naapuri hermostuu. Venäjä, aikoinaan NL ,on kurja naapuri, sille ei mitään voida, sen kanssa on elettävä, joten entistä tärkeämpää olisi viisaat päättäjät, diplomatia ja hyvät kahdenkeskiset suhteet. Ja uskottava oma maanpuolustus, josta kenraali Hägglund on peräänkuuluttanut useaan otteeseen.

      Reply

VASTAA: Nykysuomi.com käyttää sekä automaattista, että manuaalista moderointia kommenttiosiossa. Jokainen vastaa omista kommenteistaan ja nykysuomi.com pidättää oikeuden moderoida asiatonta keskustelua tarpeelliseksi katsomallaan laajuudella.

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.