Finskin omistusjärjestely pelasti Suomen vientiluvut syyskuussa.

Suomen syyskuun vienti olisi jäänyt 3% edellisvuotisesta ilman Finnairin pääomittamisekseen tekemää omistusjärjestelyä. Nyt päästiin tasatulokseen v.2015 syyskuun viennin kanssa.

Lentoyhtiöillä on tapana hankkia likviditeettiä johonkin tarkoitukseen myymällä omistamiaan koneita sijoitusyhtiöille, ja ottamalla ne takaisin omaan käyttöönsä leasing-sopimuksella.  129 miljoonan kauppa uudesta Airbus A350:stä nosti syyskuun -2016 viennin 4,5 miljardiin, samaan kuin viime vuonna.

Talousluvuissa on toisinaan tälläistä epätäsmällisyyttä, jota ei yleensä kukaan havaitse. Nyt Verkkouutiset (30.11.2016) huomasi. Onneksi Suomessa ei tapahdu sellaista, että valtionyhtiöt yms. tekisivät vastaavia temppuja muista kuin omista taloudellisista suunnitelmista johtuvista syistään. Torjumme sellaisen epäilyn, että vientilukujen manipuloinnilla olisi tekemistä tämän asian kanssa. Suomen vienti vetää muutenkin niin hyvin, ettei tilastoja tarvitse rukata esm. kevään vaaleja ajatellen. di-gold

 

2 thoughts on “Finskin omistusjärjestely pelasti Suomen vientiluvut syyskuussa.

  • 30.11.2016 at 16:47
    Permalink

    On se hyvä että meillä on vielä tutkivaa jurnalismia.

    Loistavaa !!

    Kiitos toimitukselle. Nyt siis kansa tietää että eduskunnan ja hallituksen toimista johtuen, Suomen lama jatkuu ja syvenee koko ajan. Olikos tämä nyt sitten jo kolmas lama-vuosi. Ja lamahan alkaa kun viisi perättäistä vuosineljännestä on laskusuhdanteisia. Joten, alamäkeen on manty jo reipas neljä vuotta.

    Reply

VASTAA: Nykysuomi.com käyttää sekä automaattista, että manuaalista moderointia kommenttiosiossa. Jokainen vastaa omista kommenteistaan ja nykysuomi.com pidättää oikeuden moderoida asiatonta keskustelua tarpeelliseksi katsomallaan laajuudella.

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.