1400 irakilaista palautettu, 3700 piileskelee.

Tänä vuonna poliisi on järjestänyt 17 charterlentoa Suomesta Irakiin  kielteisen turvapaikkapäätöksen saaneiden palauttamiseksi. Näillä lennoilla on jo 1400 turistia päässyt kotimaahansa.

Vastoin yleistä käsitystä, palauttamien ei edellytä erityistä sopimusta vastaanottajamaan kanssa, kun palautettavat ovat sen kansalaisia. Suomella on Afganistanin kanssa kahdenvälinen sopimus sen kansalaisten palauttamisesta, Irakin kanssa asiasta on neuvoteltu vuodesta 2009.

Paluu kotimaahansa on kansainvälisillä sopimuksissa vahvistettu oikeus, eikä sitä voi henkilöltä kieltää. Käytännössä asiat toki sujuvat mutkikkaammin joidenkin maiden kanssa. Henkilön poistaminen Suomesta, on suomalaisten viranomaisten ja oikeuslaitoksen päätös, eikä se vaadi sopimista henkilön kotimaan kanssa. Palautukseen riittää oleskeluluvan evääminen tai peruuttaminen, se ei edellytä Suomessa tehtyä rikosta.

Vokeista on poistunut rekisteröityjä turvapaikanhakijoita tämänhetken laskelman mukaan 3700, joista osa on kadonnut ulkomaille omin toimin. Suomeen jääneiden määrää voidaan vain arvioida. Kielteisen päätöksen saaneita ei nykykäytännön mukaan oteta kiinni, vaan he odottavat palautustaan vapaalta jalalta. Monissa maissa on toisenlaisia käytäntöjä.

Suomeen tulleista eivät kaikki ole rekisteröityneet eivätkä jättäneet turvapaikkahakemuksia, joten heidän määrästään ei ole tietoja. Aikaisempina vuosina saattoi sattua, että sama henkilö haki turvapaikkaa usealla eri henkilöllisyydellä, tai vaihtoi identiteettiä kesken prosessin. Tämä saattaa aiheuttaa tilastoihin virheitä.

Irak tai Afganistan eivät tarjoa vastavuoroisesti suomalaisille turisteille samoja palveluja. di-gold

 

Faktatiedot Yle:ltä, 02.12.2016.

2 thoughts on “1400 irakilaista palautettu, 3700 piileskelee.

  • 3.12.2016 at 16:26
    Permalink

    Kielteisen turvapaikkapäätöksen saanut henkilö on otettava säilöön, ja annettava vain välttämätön hengissä pysymiseen. Ei kontakteja ulkomaailmaan eikä huvituksia. Itseään suvaitseville kutsuville tiedoksi, että säilöönotettu ei ole vangittuna; hän voi koska tahansa sanoa taikasanat että haluaa mieluummin kotimaahansa. Ei tämä ole sen vaikeampaa.

    Reply
  • 3.12.2016 at 20:13
    Permalink

    joo nain pitais menetella, mut vapaamuurarit yritaa yhta rahaa, yhta uskontoa, yhta johtajaa ja kaikki muut olisi orjia eli nama irakilaiset ovat taistelijoita jotka luovat lisaa zekasortoa, muurareitten kaaoksesta jarjestykseen kampaniassa missa tekevat sekasortoa.

    Reply

VASTAA: Nykysuomi.com käyttää sekä automaattista, että manuaalista moderointia kommenttiosiossa. Jokainen vastaa omista kommenteistaan ja nykysuomi.com pidättää oikeuden moderoida asiatonta keskustelua tarpeelliseksi katsomallaan laajuudella.

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.