Nyt sitten demari uhkailee toimittajaa.

Mikkelin Kaupunkilehden toimittaja kertoo saaneensa SDP:n kansanedustaja Satu Taavitsaiselta vähän mediakritiikkiä.  Toimittaja Tapio Honkamaa oli 17.11. kirjoittanut kolumnin, jossa viittasi Mikkelin kaupungin kaksi vuotta sitten tehtyyn työilmapiiri-selvitykseen, ja arvosteli myös mm. huonosti valmistelluista kokouksista.

Emme ole perehtyneet tähän selvitykseen, mutta Taavitsaisen reaktio kertoo jotain sen sisällöstä, ja saattaa myös antaa vihjettä Mikkelin kaupungin ongelmien alkusyystä. Taavitsainen on Mikkelin kaupounginvaltuuston puheenjohtaja.

Kansanedustaja Taavitsainen myöntää lähettäneensä Kaupunkilehdelle kaksi sähköpostia po. kolumniin liittyen. Kaupunkilehden mukaan niissä uhkaillaan mainosten siirtämisestä muihin medioihin, ja myös vihjaistaan Honkamaan vaimon työpaikan pysyvyydestä. Kokonaisuudessaan Taavitsaisen viestit vaikuttavat kohtalaisen dramaattisilta.

Onko median ohjailusta uhkauksilla tulossa Suomessa maan tapa? di-gold

Asiasta kertoi Iltalehti 02.12.2016.

Mikkelin Kaupunkilehti:

Toimitusjohtaja Jukka Ahokas on ihmeissään Mikkelin Kaupunkilehden
saamasta uhkaavan sävyisestä palautteesta, jota on lähettänyt
sähköpostilla Mikkelin valtuuston puheenjohtaja, kansanedustaja Satu
Taavitsainen
(sd.).

-Miten on mahdollista, että huippupoliitikko suorastaan uhkailee yritystä monin eri tavoin, Ahokas kysyy.

Taavitsainen ja hänen puoluetoverinsa kaupunginvaltuutettu Raine
Lehkonen
hyökkäsivät voimakkaasti Kaupunkilehteä vastaa, kun siinä oli
julkaistu Tapio Honkamaan kolumni kaksi viikkoa sitten.

5 thoughts on “Nyt sitten demari uhkailee toimittajaa.

  • 2.12.2016 at 14:46
    Permalink

    Ehkä mediankin uhkailusta on tulossa maantapa, muttamedialla on nähdäkseni joitain keinoja vaikuttaaasiaan. Tärkein olisi mielestäni kunnollisten, asiallisten ja persteltujen juttujen tekeminen.

    Tavallisille ihmisillehän uhkailu ja pelottelu on jo jokapäiväistä arkea: ihmiset pelkäävät työpaikkojensa puolesta ja eivät uskalla sanoa valtamediasta poikkeavia mielipiteitään.

    Reply
  • 2.12.2016 at 15:47
    Permalink

    Tämä nyt ei ole mitään uutta. Minua ovat demarit uhkailleen koko ikäni. Jo ala-asteella silloinen luokan opettaja, myöhemmin koulun rehtori, uhkaili jo kolmannesta luokasta lähtien. Ja aina kun olen muuttanut paikkakunnalta toiselle niin ne agresiivisimmat ihmiset ja ne joilla päivä on aina pilalla ja jotka koko ajan puhuvat pahaa toisista, ovat demareita.

    POISLUKIEN demairne julkaisua toimittava Tua Onnela. Hänen kanssaan olen tehnyt muutamankin artikkelin ja hän on ollut piristävä poikkeus joka on aina iloinen ja hymyilee. Demarien tilastotappio.

    Reply
  • 2.12.2016 at 16:36
    Permalink

    Taavitsainen ”huippupoliitikko”!? Please. Hän on junttimamma junttikylästä joka ei tiedä asioista yhtään mitään. On naurettavaa antaa tuollaisen maalaistollon uhkailla yhtään mitään.

    Reply
  • 2.12.2016 at 18:24
    Permalink

    No taustalla ei sentään ollut Satu Taavitsaisen omat bisnekset tai satojen miljoonien verorahojen käyttö kuten pääministeri Juha Sipilän kohdalla. Sipilä oli jo aiemmin estänyt MOT-toimittajaa uutisoimasta omistamistaan vakuutuskuorista. YLE oli näidenkin perjantaipuhelujen jälkeen poistanut viittaukset Sipilän vakuutuskuoriin MOT-ohjelmasta. Tästä rohkaistuneena Sipilä ripitti taas perjantaina kymmenellä viestillä YLE:n Terrafameuutisoinnista ja YLE:n kokoomusjohtopissahousut antoivat taas periksi. Juha Sipilä ottanut näköjään niskalenkin vapaasta tiedonvälityksestä Suomessa. YLE:hän on ainoita edes hieman poliittisesti vapaita valtamedioita Suomessa, mainosrahoitteinen valtamedia on oikeisto-omisteista ja EKokoomusmafian talutusnuorassa. Suomessa Venäjän, Turkin, Pohjois-Korean ym. tapaan koitetaan suitsea hallituspolitiikan vastainen uutisointi kokonaan. Kekkoslandia on tehnyt PersKeKo-täysporvarihallituksen ja pääministeri Juha Sipilän kaudella paluun, se on käskytyksen kulttuuri.

    Reply
  • 3.12.2016 at 16:27
    Permalink

    Normaalia demukkaa, maan syöpää. Rikosrekisterikö puuttuu, se on heti saatava kuntoon jos meinaa jäsenkirjan pitää.

    Reply

VASTAA: Nykysuomi.com käyttää sekä automaattista, että manuaalista moderointia kommenttiosiossa. Jokainen vastaa omista kommenteistaan ja nykysuomi.com pidättää oikeuden moderoida asiatonta keskustelua tarpeelliseksi katsomallaan laajuudella.

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.