400 tonnia uraania, -arvatkaapas missä?

Terrafamen asiakkailleen myymässä malmirikasteessa on uraania, jota yhtiö itse ei ota talteen. Se jää asiakkaan tehtäväksi, eikä Terrafamea kiinnosta mitä se sillä tekee.

”Tiedän, että yksi asiakas ottaa talteen uraania. Meillä on useita asiakkaita sekä kotimaassa ja ulkomailla. En kuitenkaan kommentoi, missä uraanin talteenotto on”, Terrafamen toimitusjohtaja Joni Lukkaroinen sanoo Ylelle.

Suomessa on siis sellainen hallintokulttuuri, etteme saa tietää, mitä Suomen maaperästä kaivetulla uraanilla tehdään, ja myydäänkö se vai annetaanko ilmaiseksi.

Kaivoksen tarkkaa uraanimäärää ei tiedä kukaan ja määrästä on olemassa erilaisia arvioita.

Säteilyturvakeskuksen laboratorionjohtaja Pia Vesterbacka sanoo uraania olevan mukaan kaivoksen kipsisakassa keskimäärin 100 mg/kg.

”Arvioimme, että kipsisakka-altaan sakassa olisi vuoden 2015 lopussa ollut uraania noin 400 tonnia”, Vesterbacka sanoo Ylelle.

Suomen Luonnonsuojeluliiton Kainuun piirin kaivosvastaava Antti Lankinen pitää asiaa vakavana ja haluaisi kaivokselle enemmän valvontaa.

”Uraanin salaaminen ja käsittelemättä jättäminen kaivoksen lupaprosesseissa on jättänyt mahdollisuuden pimeään myyntiin, koska Säteilyturvakeskus ei valvo uraanin liikkeitä.”

Asiasta kertoi Talouselämä 19.11.2016.

Terrafame ei ole hakenut lupaa uraanin kaivamiseen, eikä uraanin käsittelyä kaivoksella valvo kukaan, sillä sitä ei virallisesti ole olemassakaan. Uraani on kuitenkin mukana prosessoitavassa kivessä, joten selvitys sen mahdollisista ympäristövaikutuksista pitäis niinkun tehä. Tämä ei ole toki isoin kysymys, vaikka kyllin hyytäviä visioita herättääkin.

Terrafamella onkin olemassa ”käyttämätön uraaninrikastuslaitos”, selvisi yhtiön hallituksen puheenjohtajan Lauri Ratian puheista Ylen A-studiossa. Päämisteri Juha Sipilä reagoikin kiivaasti asiaan, eikä siitä sen koommin ole kuultu. di-gold

6 thoughts on “400 tonnia uraania, -arvatkaapas missä?

  • 3.12.2016 at 21:04
    Permalink

    sen pitas hakea lupaa ja koko yritys stopiin, selvitys paalle $$$$

    Reply
  • 3.12.2016 at 21:05
    Permalink

    sen pitas hakea lupaa ja koko yritys stopiin, selvitys paalle $$$$ ja heti

    Reply
  • 3.12.2016 at 21:33
    Permalink

    lähteestä riippuen 50-75milj maksanut laitos kököttää valmiina.

    Luvattomaan rikastamiseen (pimeään myyntiin ? ) on julkisuudessa viitattu:

    http://www.kainuunsanomat.fi/kainuun-sanomat/kainuu/tata-mielta-talvivaara-rikastaa-uraania-ilman-lupaa/

    Ilmeesesti IAEA ei anna persaukiselle firmalle nyt lupia.

    Ainakin harjavaltaan tuota tavaraa on viety muualle rikastettavaksi (yle 2012)
    ”Talvivaaran uraanin käsittely pysyy Harjavallassa”

    http://yle.fi/uutiset/3-5063946

    Lupa tahoja (kopioitu pörssitiedotteesta vuodelta 1.3.2012) Talvivaaran saaman uraanin talteenottoluvan myöntämiseen ja sen toimeenpanon seurantaan osallistuvat lukuisat kotimaiset viranomaiset ja kansainväliset ydinenergian turvallista ja rauhanomaista käyttöä valvovat organisaatiot. Määräyksiä turvalliselle toiminnalle ja sen tarkkailulle antavat Säteilyturvallisuuskeskus STUK, Turvallisuus- ja kemikaalivirasto Tukes, työsuojeluviranomaiset ja ympäristöviranomaiset. Myös Euroopan atomienergiayhteisö EURATOM ja Kansainvälinen atomienergiajärjestö IAEA seuraavat toimintaa.

    Reply
  • 4.12.2016 at 11:22
    Permalink

    kaivuut seis ja selvitys kaikesta, ja nimenomaan sipilan serkujen kirjanpito auki, osakeiden luovutukset onko lahjaverot maksettu ja sipila itse erikoistilintarkastukseen, ei yhtakaan kuormaa minnekaan

    Reply
  • 25.4.2017 at 18:26
    Permalink

    Punavihreät estää uraanin rikastamisen ja käytön omissa ydinvoimaloissa. Parempi se on heidän mielestä huuhtoa lähi vesistöihin!

    Reply
  • Pingback: Talvivaaran uraanin ottaa talteen Norilsk Nickel: 10 tonnia vuodessa. - Nykysuomi.com

VASTAA: Nykysuomi.com käyttää sekä automaattista, että manuaalista moderointia kommenttiosiossa. Jokainen vastaa omista kommenteistaan ja nykysuomi.com pidättää oikeuden moderoida asiatonta keskustelua tarpeelliseksi katsomallaan laajuudella.

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.