Eu virkamiehen tytär raiskattiin ja tapettiin, työskenteli vastaanottokeskuksessa

Läheltä Saksan rajaa, Sveitsiläisen Freiburgin kaupungin Dreisam joesta löytyi jo 16 lokakuuta Maria Ladenburgerin 19 raiskattu ruumis. Tapauksesta vaiettiin tutkinnan ajaksi ja nyt on varmistunut raiskaajaksi Afganistalainen pakolainen. Afgaani jäi kiinni tytön huivista löytyneen dna perusteella. Pidätetty 17-vuotias pakolainen on myöntänyt tekonsa. Toistaiseksi nimetön pakolainen saapui viimevuonna Saksaan alaikäisenä turvapaikanhakijana ja on asunut paikallisen perheen luona tähän asti.

Raiskattu ja murhattu Maria on työskennellyt vapaaehtoisena turvapaikanhakijoiden parissa, mutta vielä ei ole varmuutta onko Maria ollut tekemisissä 17-vuotiaan syyllisen kanssa.

Kuolleet tytön isä on tohtori Clemens Ladenburger. Asianajaja, joka toimii avustajana pääjohtajalle Euroopan komission oikeudellisessä yksikössä.

Clemens ja hänen vaimonsa julkaisivat muistokirjoituksen Frankfurter Allgemeine Sanomalehdessä:

Maria oli 19 vuoden ajan auringonsäde perheellemme, ja että hän pysyy.

Kiitämme Jumalaa tästä lahjasta, minkä hän antoi meille. Olemme varmoja, että Maria on nyt turvassa hänen kanssaan.

Freiburgin pormestari Dieter Salomon kehottaa ihmisiä olemaan tuomitsematta kaikkia pakolaisia ja kutsuu tapausta tunnetusti yksittäistapaukseksi.

carolyn

Kaupungissa tapahtui identtinen raiskausmurha vain kuukautta ennen Marian tapausta. 27-vuotiaan Carolin Gruber löydettiin metsästä Freiburgin kaupungista 10. marraskuuta. Carolin oli ollut kadoksissa neljä päivää. Carolin oli lähtenyt lenkille, eikä palannut koskaan takaisin. Kuolinsyytutkimus vahvisti, että uhria oli käytetty seksuaalisesti hyväksi ennen kuolemaansa.

 

 

 

 

 

Lähde: express.co.uk

6 thoughts on “Eu virkamiehen tytär raiskattiin ja tapettiin, työskenteli vastaanottokeskuksessa

  • 4.12.2016 at 23:46
    Permalink

    Aikaisemmin tapahtunut identtinen yksittäis tapaus 😀

    Reply
  • 5.12.2016 at 08:25
    Permalink

    Karma puree persuksiin aina. On ikävää aina että joutuu väkivallan kohteeksi, varsinkin kun koko elämä olisi vielä edessä. Mutta jos hänkään ei olisi sosialisoinut pakolaisten kanssa vaan pitänyt selvän hajuraon, ja jos hänen isänsä ei olisi ollut mukana matu-busineksessa, olisi kaikki toisin.

    Koskahan kansalaiset kautta euroopan ryhtyvät puolustamaan itseään? Ei valkoisella miehellä ole mitään velvollisuuksia näitä vapaamatkusajia kohtaan. Eikä valkoisella miehellä ole velvollisuutta itseruoskintaan. Valkoinen mies voi seisoa selkä suorana ja sanoa itse rakentaneensa hyvinvointinsa ja oman elintasonsa.

    Reply
  • 5.12.2016 at 16:15
    Permalink

    Tätä mä olen aina sanonnut,ne eivät tuo kuin ogelmia tänne eurooppaan.Koska päättäjät oikein ymmärtää tämän ”riskin” vaikka en ole mitenkään viisas ihminen ”niin itseluojeluvaisto” on sanonnut että tässä käy ”huonosti” Sääliksi käy päättäjiä kunneivat ymmärrä ”riskiä” Sanonta.Rukoillen sitä. Kunneivat herrat vaan löisi päätään uudestaan Karjalan mäntyihin. !

    Reply
    • 5.12.2016 at 22:20
      Permalink

      EU mäntyihin kyllä päänsä lyövät, ja ovat jo lyöneet. Rukoilen myös Suomen puolesta. Hyvä ja viisas kommentti sinulta .

      Reply
  • 7.12.2016 at 18:22
    Permalink

    Näitä järkyttäviä uutisia kun lukee niin ei voi kun ihmetellä Suomalaisen suvaitsevaiston asenteita.
    Eikö riskejä haluta nähdä vai onko se ”hyvän ihmisen” kiilloitettu kilpi niin tärkeä, että kielletään tosiasiat. Halutaan vaan esittää niin humaania ja pidetään rajat kaikille auki, maksoi mitä maksoi.

    Reply
  • 10.12.2016 at 00:16
    Permalink

    Marian vanhemmat ja opiskelutoverit ovat nimenomaisesti toivoneet että hänen kuviaan ei levitetä.

    Maria ei ole työskennelyt vapaaehtosiena vastaanottokeskuksessa, vaikka Saksan lehdistössä alunperin näin ilmoitettiinkin.
    Hänen projektinsa on kehitysyhteistyöprojekti Bangladeshissa.

    Murhasta ei suinkaan vaiettu, vaan uutisoitiin Saksan-laajuisesti. Freiburgissa oli jatkuvat suuretsinnät käynnissä ja DNA-testaus käytössä. Ja on edelleenkin, koska toinen murha on sevittämättä (joka muuten tapahtui vajaata kuukautta myöhemmin, ei aikaisemmin kun Marian murha).

    t. Freiburgissa opiskelevan suomalaisen äiti

    Reply

VASTAA: Nykysuomi.com käyttää sekä automaattista, että manuaalista moderointia kommenttiosiossa. Jokainen vastaa omista kommenteistaan ja nykysuomi.com pidättää oikeuden moderoida asiatonta keskustelua tarpeelliseksi katsomallaan laajuudella.

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.