”Tulemme näkemään mitä äärimmäisimmän suvaitsemattomuuden nousevan puolustamaan suvaitsevaisuutta.”

Otsikko on jonkun yksityisajattelijan oivallus vuosikymmenien takaa. Tänään siihen ei ole muuta korjattavaa, kuin aikamuoto: ”Olemme nähneet…”

Viimeistaan medialellikki Suvi Auvisen bloggaus ”Älkää jättäkö natsien vastustamista anarkisteille” kertoo, että ennakoitu swuvaitsemattomuus on jo täällä. Auvinen anastaa itselleen oikeuden määritellä kanssaihmisiään ”natseiksi”, ja vaatii meitä kaikkia mukaan harhaiselle ristiretkelleen. Natsi-automaatti toimii näin:

  • Määritellään ”natsismi” keräämällä mieleentulevat pahuuden tunnisteet.
  • Tiivistetään edellinen lyhyeksi luetteloksi mitä simppeleimpiä detaljeja, jotta tulevat opetuslapset eivät joudu vaivaamaan aivojaan.
  • Julistetaan ”natseiksi” kaikki, joihin lyhennetty tunnistekaava voidaan jotenkin sovittaa.
  • Laaditaan pidempi lista asioista, joita tunnistetut leimaajan mielestä edustavat. Leimattavien kantaa ei kysytä.
  • Aloitetaan silmitön leimakirveen heiluttelu, ja vaaditaan kaikkia olemaan keskustelematta leimattavien kanssa tai lukematta mitä he ovat kirjoittaneet.
  • Edellinen kohta onkin tarpeen, sillä muuten lukija huomaa etteivät ole väitettyä mieltä.
  • Yllytetään väkivaltaan leimattuja kohtaan.
  • Sitten käyttäydytään itse samalla tavalla, kuin juuri ehdittiin väittää ”natsien” käyttäytyvän.

Kuvatun kaavan mukaan toim,ivat ovat ”anti”fasisteja: Sanan etuliite on heille veruke sautoritääriseen käyttäytymiseen ja suivaitsemattomuuteen kaikkea toisenlaista ajattelua kohtaan. Ymmärtäisimme paremmin heitä, jos etuliite puuttuisi. Auvinen:

Itsenäisyyspäivänä Helsingissä marssivien uusnatsien tavoite on viedä ihmis- ja perusoikeudet suurimmalta osalta meistä. Me emme voi vapaassa yhteiskunnassa hyväksyä näin perustavanlaatuisia loukkauksia meitä ja kanssaihmisiämme kohtaan.

Saattaa olla, että tänään (06.12.) Helsingissä marssii poliittisten perusoikeuksien riistäjiä. Ehkä Auvinen löytää heidät, ehkä ei. Tai sitten heidät löytää sieltä, missä marssii Auvinen itse. di-gold

 

3 thoughts on “”Tulemme näkemään mitä äärimmäisimmän suvaitsemattomuuden nousevan puolustamaan suvaitsevaisuutta.”

  • 6.12.2016 at 12:00
    Permalink

    Tästä tuli mieleeni että nykyinen keskustelu on käynyt jo niin pitkään natsi- ja rasistikorteilla että ne alkavat menettää tehoaan. Ja kuten hyvin yhdessä artikkelissa sanottiin ”vihapuheesta” että sen kortin voi vetää heti esiin jos toisen mielipide nostattaa itsessä vihan tunteita. Tai jos jää väittelyssä alakynteen. Sanaa ”vihapuhe” ei siis määritellä enää sen mukaan kohdistuuko se johonkin kansanryhmään kuten romaneihin tai neekereihin. Vaan sen mukaa miten kuulija sen käsittää. Mikä tarkoittaa että sitä voi käyttää missä yhteydessä vain.

    Reply
  • 6.12.2016 at 20:39
    Permalink

    Tuo akka on nykyajan kuva äärimmäisen typeryyden tiivistymästä.Piste.

    Reply
  • 8.12.2016 at 15:50
    Permalink

    Lähinnä herää kysymys, miksi antaa Auvisen kaltaisille fasisteille mitään palstatilaa. Ai niin, siinä se ero taisi ollakin: toisin kuin valta(valhe)media (kuten STT, YLE, Alma- ja Sanomakonsernit), netistä löytyy muutama media, jotka pystyvät julkaisemaan asioista useampia puolia. Lukijan pitäisi antaa nähdä eri osapuolet ja päätellä itse paljonko arvoa antaa jollekin auvisille.

    Reply

VASTAA: Nykysuomi.com käyttää sekä automaattista, että manuaalista moderointia kommenttiosiossa. Jokainen vastaa omista kommenteistaan ja nykysuomi.com pidättää oikeuden moderoida asiatonta keskustelua tarpeelliseksi katsomallaan laajuudella.

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.