Eu harkitsee uutta lainsäädäntöä vihapuhumisen karsimiseen


Eu komissio on ottanut kovemmat otteet kuvitellun vihapuheen karsimiselle internetistä. Noottia ovat saaneet youtube, facebook, twitter, microsoft ja google. Komissio uhkaa poistaa vihapuheet uudella lailla, jos ei sensuuri iske välittömästi.

Puolivuotta taakseppäin mainitut jätit ovat allekirjoittaneet vapaaehtoisen sopimuksen vihapuheiden karsimiselle.

Tämä Perustuu 2008 säädökseen , käytännössä:  

  • kaikki julkinen yllyttäminen väkivaltaan tai vihaan kohdistuen jonkin ihmisryhmän, rodun, ihonvärin, uskonnon, syntyperän tai kansallisen tai etnisen alkuperään on kielletty.

 

sieppaa
https://edri.org/edri-access-now-withdraw-eu-commission-forum-discussions/

Eu komissio oli ottanut yhdysvaltalais jätteihin yhteyttä ja oli yhteistyössä sorvannut pelisäännöt. Kuitenkaan tähän sopimukseen ei otettu osallisiksi esimerkiksi jäsenmaita.

 

Komission mielestä tätä vapaaehtoista sopimusta on laiminlyöty nyt räikeästi. Tällä hetkellä vihapuhetta poistetaan 40 prosentin päivätahdilla, mutta komission haaveena on saada sensuroitua 80 prosenttia päivässä.

vera

EU:n kuluttaja-asioista vastaava komissaari Vera Jourova toteaa,

jos ei jätit ymmärrä noudattaa vapaaehtoista sopimusta, tähän asiaan tullaan puuttumaan lailla.

 

 

 

 

 

Lisää Vihapuheen karsimisesta facebookissa:

Lähteet: reuters, youtube, fortune

3 thoughts on “Eu harkitsee uutta lainsäädäntöä vihapuhumisen karsimiseen

  • 7.12.2016 at 11:46
    Permalink

    Jossain määritettiin ”vihapuhe” sellaiseksi joka nostaa kuuntelijan ärsytystasoa ja aiheuttaa hänelle vihan tunteita. Voidaanko siis verottjan määräämät verot tai polisin kirjotitama sakko tuomita vihapuheeksi? Tai jos poliisi pyytää puhaltamaan niin onko se vihapuhetta?

    Entäs sitten kansanedustajien puheeet? Ne ne vasta vihan nostavatkin pintaan, valehtelevat minkä ehtivät. Kansanedustajat olisi syytä tuomitä hetimiten että oppisivat olemaan ihmisten tavoilla.

    Reply
  • 7.12.2016 at 19:18
    Permalink

    Kyllähän sen jo tietää että tässä karsitaan vihapuheen varjolla väärät mielipiteet pois ihmisten silmistä jotta olisi helpompi teeskennellä että Keisarilla on vaatteet päällään.
    Luulevat jotain pelastavansa tällä politiikalla mutta lopputulos tulee olemaan sama kuin painekattilasta ottaa pois varoventtiilin ja sitten heittää sen nuotioon.

    Reply
  • 6.5.2017 at 21:07
    Permalink

    Eurostoliiton vihapuhepropagandalla on tasan yksi tarkoitus: Tukkia isänmaallisten suut pysyvästi. Ratkaisu: Siirry osoitteeseen: vk.com

    Eero Tillanen

    Reply

VASTAA: Nykysuomi.com käyttää sekä automaattista, että manuaalista moderointia kommenttiosiossa. Jokainen vastaa omista kommenteistaan ja nykysuomi.com pidättää oikeuden moderoida asiatonta keskustelua tarpeelliseksi katsomallaan laajuudella.

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.