Vuosaaren saunapalosta poliisilta uutta tietoa

Palossa kuolleen perheen mies on kuulusteluissa myöntänyt, että saunaa on käytetty eräänlaisena vaatehuoneena. Perheen isä kieltää kuitenkin laittaneensa saunan päälle töihin lähtiessään. Saunassa on säilytetty mm vaatteita ja kenkiä.

  • Paikalla tehdyissä tutkimuksissa on voitu todeta, että palo on ollut voimakkainta juuri saunan kiukaan vieressä. Jatkotutkimuksissa pyritään vielä selvittämään, kuinka kauan kiuas on ollut päällä. Kiukaassa on jäämiä palaneesta kangasmateriaalista.
  • Se, että kiukaassa on sulanutta kangasmateriaalia, on merkki siitä, että liian lähellä kiuasta on säilytetty materiaalia, joka kuumuudessa sulaessaan on todennäköisesti aiheuttanut palon, toteaa tutkinnanjohtaja Anne Hietala.
  • Jatkotutkimuksissa pyritään vielä selvittämään, kuinka kauan kiuas on ollut päällä.

Palossa kuolivat 1976 syntynyt nainen ja hänen kolme lastaan. Lasten syntymävuodet -09, -10 ja -14. Oikeuslääketieteellinen ruumiinavaus on varmistanut uhrien hengittäneen palokaasuja. Muut oikeuskemialliset tutkimukset valmistuvat myöhemmin.

Lähde: poliisi tiedotteet

3 thoughts on “Vuosaaren saunapalosta poliisilta uutta tietoa

  • 12.12.2016 at 23:49
    Permalink

    Enempää kantaa ottamatta; kuinka helevetun tyhmiä ihmiset voi olla

    Reply
  • 13.12.2016 at 02:49
    Permalink

    Olen aivan samaa mieltä.Oli tahallinen tai ei niin syytän myös isää.Ei noin jumalattoman pässi voi olla.Kiukaasta edes sulakkeet pois,kun on lapsia talossa.Vitun pökiö.

    Reply

VASTAA: Nykysuomi.com käyttää sekä automaattista, että manuaalista moderointia kommenttiosiossa. Jokainen vastaa omista kommenteistaan ja nykysuomi.com pidättää oikeuden moderoida asiatonta keskustelua tarpeelliseksi katsomallaan laajuudella.

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.