Totuuden aika: Valtaapitävien ahdinko syvenee

Joka hallitsee mediaa, hallitsee yhteiskuntaa. Näin oli varsinkin ennen. Nyt sosiaalinen- ja vaihtoehtomedia ovat internetin myötä pahasti horjuttaneet tätä asetelmaa.

Kuten jokainen ymmärtää, kun katsoo millä raivolla vaihtoehtomedian ja kansalaismielipiteen kimppuun on ”vihapuhe”-käsitteen varjolla hyökätty.

Nyt alkaa kuitenkin luhistua päättäjien jalkojen alta myös perinteisen median kivijalka.

Ylen ajankohtais- ja uutistoimituksen esimiehen päivitys tältä päivältä:

”Olen tänään sanonut itseni irti Ylen uutis- ja ajankohtaistoiminnasta. Lopetan työni ajankohtaistoimituksen esimiehenä, sillä sananvapauttani on rajoitettu. En pysty täällä tekemään työtäni omien arvojeni ja journalistin ohjeiden mukaan.

Minua ja tiimiäni on pyydetty vähentämään väärinkäytöksiin ja epäkohtiin puuttuvan paljastusjournalismin tekemistä. Tähän en voi suostua. Journalistin ohjeiden ykköskohdan mukaan yleisöllä on oikeus tietää, mitä yhteiskunnassa tapahtuu.

Vallanpitäjien kriittisen tarkastelun pitäisi olla keskeisimpiä Ylen tehtäviä, mutta päätoimittajan tiiviissä käsiohjauksessa toimitus kohtelee juuri poliitikkoja – etenkin pääministeriä – kaikkein varovaisimmin.

Tilanne on Yle-veroa maksavan yleisön kannalta sietämätön. Mitä merkittävämpi vaikuttaja, sitä tarkemmin Ylen tulisi asioita tutkia.
Uutis- ja ajankohtaistoiminnassa on nyt painostava tunnelma. Osa toimittajista on lannistettu tekemään omasta mielestään merkityksetöntä, vallanpitäjien kannalta harmitonta journalismia. Monet ovat hiljaa ja pelkäävät työpaikkojensa puolesta.

Ajankohtaistiimini neljäätoista taitavaa, sinnikästä ja rohkeaa toimittajaa tulee toki ikävä, samoin A-studion huippujuontajia ja kaikkia journalismin tosissaan ottavia tekijöitä. Heistä moni on uskaltanut puhua Ylen uutis- ja ajankohtaistoiminnan vakavista ongelmista ääneen. ”

Totuuden aika nostaa kunnioittavasti hattua Jussi Eroselle ja jää jännityksellä (ja varovaisella toiveikkuudella) odottamaan muidenkin toimittajien ryhtiliikettä.

Facebook yhteisö Totuuden aika

 

VASTAA: Nykysuomi.com käyttää sekä automaattista, että manuaalista moderointia kommenttiosiossa. Jokainen vastaa omista kommenteistaan ja nykysuomi.com pidättää oikeuden moderoida asiatonta keskustelua tarpeelliseksi katsomallaan laajuudella.

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.