Yle huomasi Timo Harakan dramaturgisen taktikoinnin.

Teatteritaiteen maisteri Timo Harakka soveltaa SDP:n puheenjohtajakisassa koulussa oppimaansa, kertoo Ylen uutinen:

Teatterikorkeakoulussa Harakan pääaine oli dramaturgia. Viime viikot Harakka kampanjatiimeinen on laatinut käsikirjoitusta, jossa Harakka ensin näyttää asettuvan ehdolle muttei asetu. Hetken hiljaisuuden jälkeen vähä vähältä julkisuuteen alkaa kuulua ääniä, joissa Harakkaa pyydetään ehdolle. Hän asemoi itsensä Rinteen kylkeen ja saa luottamuksen, mutta haastaakin tämän puheenjohtajakisassa. Ja vannoo samalla Rinteelle ikuista ystävyyttä.

Harakka oli vielä hetki sitten vihreä, mutta jo ennen demareihin pujahtamistaan hän osoitti kiinnostusta SDP:lle ohjeman laatimiseen. Harakan pesti Vihreän Langan -vihreiden puoluelehden- päätoimittajana päättyi *luottamuspulaan*, oletettavasti myös elitismiin. di-gold

 

Ylen uutinen 15.12.2016.

One thought on “Yle huomasi Timo Harakan dramaturgisen taktikoinnin.

  • 16.12.2016 at 19:19
    Permalink

    No, Harakka lienee lukenut kirjan ”Salainen operaatio martti ahtisaari” jossa kerrotaan että jos haluat paljon valtaa ja rahaa ilman vastuuta ja työtä niin liity SDP:hen.

    Reply

VASTAA: Nykysuomi.com käyttää sekä automaattista, että manuaalista moderointia kommenttiosiossa. Jokainen vastaa omista kommenteistaan ja nykysuomi.com pidättää oikeuden moderoida asiatonta keskustelua tarpeelliseksi katsomallaan laajuudella.

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.