Maahanmuuttajajengi ryösti ja hakkasi tytön tajuttomaksi Itävallassa.

Kerromme tästä, vaikka niitä sattuu lähempänäkin, ja juuri siksi,  koska kokonaisuushan on yksittäistapausten summa. Céline Winkelmülleriin kohdistuneen brutaalin hyökkäyksen nosti kansainväliseksi uutiseksi Express.

Näkyvien terroritekojen varjoon on jäämässä se muutos arjen turvallisuudessa, mikä on ollut seurausta monen erilaisen tapakulttuurin ja etnisyyden sekoittumisesta: Miten naisten ja tyttöjen asema ja myös mahdollisuus liikkua turvallisesti julkisilla paikoilla, on heikentynyt.

Suomalaisessakin keskustelussa on mainittu ”erilainen käsitys seksuaalisuudesta”. Tällä on haluttu viitata muslimitaustaisten miesten, myös poikien, kyvyttömyyteen ymmärtää naisten ja tyttöjen käyttäytymisellään antamia signaaleja.  He saattavat käsittää heikonkin empatian tai kohteliaisuuden osoituksen seksuaaliseksi kutsuksi.

Kun heidän kulttuurissaan nuoret miehet eivät useinkaan kasva kunnioittamaan naispuolisia henkilöitä itsensä kanssa samanarvoisina, eikä heitä opeteta impulssiensa hallitsemiseen, kohtaamisen seuraukset ovat joskus traagisia. Ongelmaa syventää myös pettymysten ja torjutuksi tulemisen heikko sietokyky. Jos nainen torjuu po. ryhmiin kuuluvan lähentelijän, tapahtunut on tälle loukkaus, joka tulee kostaa, jopa fyysisellä väkivallalla.

Seksuaalinormien erilaisuuteen liittyy tulokasryhmillä hyvin räikeä kaksinaismoralismi: Tytöille ja pojille on eri säännöt, ja pojat saattavat kokea tehtäväkseen oman ryhmänsä naisten kyttäämisen ja rankaisun. Tämä on saattanut aiheuttaa tragedioita Suomessakin. Suhtautumista toisten ryhmien tyttöhin tämä ei ainakaan paranna.

Suhtautuminen samanikäisiin muiden ryhmien nuoriin vaihtelee. Äärimmäisessä tapauksessa hyvin ahtaan ja konservatiivisen kasvatuksen saaneet maahanmuuttajat kokevat kaikki ulkopuoliset vihamielisenä ryhmänä, ja käyttäytyvät sen mukaisesti. Tämäkin ongelma on meillä Suomessa, vaikka sitä ei haluta myöntää.  Ne nuoret, joilla on impulsseja väkivaltaiseen ja rikolliseen käyttäytymiseen -ketä tahansa kohtaan- saavat po. ulkopuolistamisesta tekosyytä ja kannustusta kohdistaa aggressionsa kantaväestön ja muiden maahanmuuttajaryhmien ikätovereihinsa.

Maahanmuuttajanuorten rikollisuudessa on siis monia eri ilmiöitä taustalla, ja jokaisessa rikostapauksessa tai häiriökäyttäytymisessä myös tekijän omat motiivit.  Jengi-ilmiö on ollut Suomessakin tunnettu jo ennen suurta maahanmuutto-aaltoa. Sille on kansanomainen kuvauskin: ”Joukossa tyhmyys tiivistyy.” Jengi-ilmiössä porukan väkivaltaisimmat ja luonnevikaisimmat dominoivat, ja muut apinoivat heidän arvomaailmaansa.

Maahanmuuttajanuorten vastustuskyky jengiytymistä kohtaan on kantaväestön ikätovereitaan heikompi. Tähän on useita syitä:

  • Suomalainen nuori tietää, että mainoksissa näkyvät hahmot eivät ole totta, ja hänellä on muitakin elämänarvoja kuin tavoitella kaikkea sitä krääsää jota hänelle tyrkytetään. Maahanmuuttajataustaiset ovat eri tilanteessa.
  • Euroopassa asuva/kasvava maahanmuuttajanuori tietää/kuvittelee että hänen oma kulttuuritaustansa on huono, koska siellä on huonostti ja täällä on hyvin. => Kompensaation hakemisen pakko.
  • Kun hänen edelliseltä sukupolvelta perityillä tiedoilla ja normeilla ei menesty uudessa ympäristössä, jossa jokaisella miehellä on rusketus, rintakarvat, blondi ja Ferrari (mainoksissa sanotaan niin), hänen on saavutettava tämä kaikki. Muuten alemmuudentunto syvenee.
  • Esimerkkinuoremme haluaa kaikki palkinnot heti, hän pyrkii ottamaan tuon kaiken väkivalloin. => Hänestä tulee jengirikollinen.

Maailman lehdet kertovat miltei päivittäin sellaista tapauksista, kuin esimerkkimme Itävallasta: Kulttuuriltaan sekoittuneilla alueilla elävät nuoret joutuvat kohtaamaan väkivaltaa osana arkipäiväänsä paljon todennäköisemmin kuin yksikulttuurisissa ympäristöissä elävät.

Maahanmuuttajanuoria ajautuu jengeihin, he ahdistelevat kantaväestön ikätovereitaan, syyllistyvät rikoksiin, joskus hyvin törkeisiinkin. Edellä esittelimme sosiologiaan ja kriminologiaan tukeutuvan selitysmallin. Nämä ongelmat voi myöntää, eikä niitä silti tarvitse selittää rasistisesti.

Itävallassa, kuten Suomessakin, ollaan tilanteessa jossa kasvavat lapset elävät väkivaltaisemmassa ympäristössä, kuin edellinen sukupolvi. Päättäjien, ja myös median, on syytä herätä tämän ongelman olemassaoloon. Puheet ”löyhistä kaveripiireistä” ovat pään pensaaseen kätkemistä. Meillä voi olla pian kasvamassa sukupolvi, joka jo päiväkotien pihoilla on tottunut siihen että erinäköisiä kivitetään, potkitaan ja ryöstetään, eivätkä läsnäolevat aikuiset reagoi millään näkyvällä tavalla.

Itävallassa: Maahanmuuttajanuoret, siis saksaa osaamattomat, ryöstivät ja pahoinpitelivät 15-vuotiaan teinitytön, ja jättivät hänet tajuttomaksi hakattuna ja verissään kadulle. Tapaus ylitti kansainvälisen uutiskynnyksen, vaikka -tai koska- se on niin tavallinen nykyisessä Euroopassa. Tyttö pääsi sairaalaan ja toipuu. di-gold

 

Céline Winkelmullerin ja ”Patrician” tapauksista kertoi Express 21.12.2016.

VASTAA: Nykysuomi.com käyttää sekä automaattista, että manuaalista moderointia kommenttiosiossa. Jokainen vastaa omista kommenteistaan ja nykysuomi.com pidättää oikeuden moderoida asiatonta keskustelua tarpeelliseksi katsomallaan laajuudella.

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.