1000:n afrikkalaisen rynnäkkö Ceutaan. 55 poliisia loukkaantui, yksi menetti silmänsä.

Espanjan erillisalueet Ceuta ja Melilla ovat innokkaan pyrkimisen kohteena, vaikka raja-aitoja on korotettu kuuteen metriin. Tulijat ovat usein aggressiivisia, eikä poliisien loukkaantumisilta tai vammautumisilta ole vältytty. Äskeisessä rynnäkössä haavoitettiin 50:tä makkolaista ja viittä espanjalaista rajavartijaa. Yksi vartija vammautui pysyvästi.

Eilen (01.01.) yrittäneistä 1100:sta pääsi Espanjan maaperälle vain kaksi, hekin putoamalla aidan päältä. Nämä onnekkaat päätyivät sairaalaan. Heidän voinnistaan ei ole tietoa.

Asiasta kertoi Yle 01.01.2017.

Espanjalainen El Pais on aiemmin käsitellyt kiipeilevää maahanmuuttoa useasti.

”Elämä metsässä on hyvin vaikeaa, hyvin kovaa. Lisäksi nyt on kesä. Talvella on kylmää, eikä meillä ole peitteitä. Kun sataa, saamme sateen niskaamme. Jos kenkä hajoaa, niin ei ole toista tilalle, joten joudut kulkemaan paljain jaloin, kunnes löydät uuden, todennäköisesti myös risan. Peseytyminen on vaikeaa. Voimme vain mennä kyliin ja kaataa vettä päällemme jostakin kannusta. Syömme huonosti. Nukumme huonosti. Tulemme toimeen kuka mitenkin. Ankeaa”.

Alou on 20-vuotias. Hän on elänyt 8 kuukautta avoimen taivaan alla Gurugú-vuorella (Marokko) yhdessä satojen sub-saharalaisten kera, jotka ovat varmoja onnistuvansa ylittämään laittomasti rajan Melillassa päästäkseen Espanjaan. Hän lähti omasta maastaan, Norsunluurannikolta, vuonna 2005 ja on sen jälkeen kulkenut useiden maiden kautta. ”Vanhempani kuolivat sodassa”, hän kertoo ranskaksi. ”Nyt minulla ei ole mitään, ei keinoa selvitä. Vain pikkuveli. Jätin hänet pakolaisleirille, koska hän oli hyvin nuori, vain 4-vuotias.

Alou on eräs henkilöistä, joiden johdosta lehdet kirjoittavat valtavasta hyökkäyksestä Melillan aitaa vastaan. Hän on eräs maahanmuuton kaksista kasvoista. Kun valtiot yrittävät kaikin keinoin kontrolloida maahanmuuttovirtoja, niin he, joilla on takanaan kauhistuttavia tarinoita, tuntevat kyllä pelin säännöt, mutta eivät menetä kärsivällisyyttään. Näinä päivinä he ovat hivenen hämmentyneitä. He eivät voi ymmärtää, miksi välillä Marokon viranomaiset eivät anna heidän olla rauhassa, kun taas toisinaan he saavat olla paremmin rauhassa.

Nykyään poliisien paikallaolo on jatkuvaa. ”He ovat hyvin aktiivisia”, kertoo kamerunilainen Thierry Ba. ”Marokkolaiset agentit tulevat ja etsivät meitä pitkin koko vuorta. He ovat vieneet mukanaan useita ihmisiä”. Satoja sub-saharalaisia on pidätetty viime päivien aikana kahden suuren Melillan aitaan kohdistuneen viimeviikkoisen hyökkäysyrityksen jälkeen – jollaista ei ole tapahtunut sitten vuoden 2005 – ja heidät on lähetetty Algerian rajalle.

Metsässä on sääntönsä. Henkilökohtaiset ja kollektiiviset. Se on paikka, jossa mikään ei saa mennä pieleen, jos aikoo selviytyä. Sub-saharalaiset, joista suurin osa on hyvin nuoria, noin 20 ikävuoden paikkeilla, ovat organisoituneet yksikköihin, joita he kutsuvat ghetoiksi. Ne ovat pieniä ryhmiä, joita erottaa kansalaisuus. Eräällä metsän vyöhykkeellä on eri kansallisuuksia yhdessä: yksi Norsunluurannikolta, yksi Malista, toinen Kamerunista … Jos joku tulee maasta, jonka edustajia on vähän paikalla, voi hän liittyä toisen samanlaisen kanssa. Gurugún muissa osissa on lisää ryhmiä. Tärkeintä on, että kaikki ovat selvillä siitä, ketkä ovat omia, koska yksin ei voi selviytyä. Yllättävää on kuitenkin se yhteishenki, jonka he ovat onnistuneet luomaan näin vihamielisessä ympäristössä.

Jokaisella ghetolla on pomo. ”Yleensä hän on se, joka on ollut metsässä pisimmän aikaa”, kertovat Alou ja hänen kumppaninsa. Pomo jakaa tehtävät ja rankaisee sääntöjä rikkovia. ”Organisoimme työt. Jotkut laskeutuvat alas kyliin etsimään jotakin syötävää ja rahaa. Toiset menevät etsimään vettä, mikä on vaikea tehtävä. Jotkut menevät keräämään polttopuita ja tekevät nuotion. On kokkeja … Jos joku käyttäytyy huonosti, niin häntä rangaistaan jollakin lisätehtävällä.” Perjantaiyönä poliisi pidätti Norsunluurannikon pomon ja vielä ei ole valittu uutta. He ovat nyt ilman päätä.

He sanovat, että ghettojen välillä ei ole ongelmia. Pomot kokoontuvat organisoimaan erilaisia yhteisiä aktiviteetteja ja ratkaisemaan välttämättömiä asioita. Myös yrityksiä ylittää raja Melillassa. ”Välillä saadaan tietää, että on tulossa rynnäkkö. Jos haluat, voit mennä mukaan, jos et, niin voit jäädä nukkumaan. Ei ole pakko mennä mukaan”, kertoo eräs heistä. Hän ei kuitenkaan halunnut puhua sen enempää heidän koordinoiduista toimistaan, eikä hän tietenkään halunnut puhua siitä, milloin seuraava yritys tehdään.

Ei ole tarkalleen tiedossa kuinka paljon heitä on metsässä. On kuitenkin arvioitu, että Gurugússa olisi ollut noin 500 henkeä, ennen kuin joukkopidätykset alkoivat. ”Noin 150 Kamerunista, noin 200 Malista, noin 100 Guinea-Conakrystä, noin 60 Norsunluurannikolta; parikymmentä Gambiasta; noin 15 Nigeristä …, kertoi yksi Aloun tovereista. Hän varoittaa kuitenkin, että laskelma on vanha. Jotkut oleskelevat kuukausia Gurugússa. Toiset väittävät olleensa paikalla 2-3 vuotta, mutta pätkissä. He viettävät jonkin aikaa Rabatissa ollakseen rauhassa jonkin aikaa ja tienatakseen rahaa hanttihommia tekemällä.

Heidän kanssaan on vaikea puhua konkreettisesta ajasta tai luvuista. Sama tapahtuma, joka joillekin tapahtui seitsemältä aamulla, sattui toisille kello kymmenen aikoihin. Heiltä menee pitkä aika miettiä, kuinka vanhoja he ovat, ja he voivat sanoa jonkun luvun yhtenä päivänä ja toisen luvun seuraavana päivänä. He eivät voi ymmärtää eurooppalaisten lehtimiesten intoa kvantifioida kaikkea. Heille aika vain kuluu ja piste. Sen he tietävät, että heidän on oltava varuillaan kaikkien äänien ja liikkeen vuoksi aamunkoitosta lähtien, sillä millä hetkellä tahansa voivat ilmaantua poliisit, jotka tietävät aivan hyvin, missä – toisaalta ei niin erityisen hyvin piilotettu – leiri sijaitsee. Torstaina poliisit pidättivät useita henkilöitä ja veivät mukanaan heidän muonatarvikkeensa ja huopansa. ”Joudumme nukkumaan tässä, paljaalla maalla”, sanoi Alou. ”Tai etsimme jonkin pahvinpalan tuolta”, hän lisäsi katsellen eräänlaista kaatopaikkaa, jossa oli monia melkein hajonneita laatikoita.

Elämä on kietoutunut mahdollisten marokkolaisten agenttien ilmestymisen ympärille. Rauhallisina aikoina he laskeutuvat alas kyliin kerjäämään, tonkimaan roskia ja he pelkäävät silloin vähemmän, että heidät havaitaan. ”Nyt kuitenkin tilanne on valitettava”, kertoo kamerunilainen Thierry Ba. He viettävät suurimman osan päivästä piilossa. Yllätyn kohdatessani yhden heistä keskellä rinnettä kauhu kasvoillaan, kun ryhmä agentteja tekee etsintää Gurugún toisella sivustalla. ”Näinä päivinä tapaa hyvin traumatisoituneita henkilöitä, jotka tuskin pystyvät nukkumaan näin monien henkilöiden pidätysten jälkeen”, kertoo Alou.

Tilanteet vaihtelevat paljon. Alou esimerkiksi on päättänyt päästä Eurooppaan keinolla millä hyvänsä ja kertoo, että ei aio luopua tavoitteestaan. Talouskriisi on hänelle samantekevää. Hän luottaa siihen, että voi tehdä jotakin työtä, jota eurooppalaiset eivät halua tehdä. ”Tiedän, että on afrikkalaisia, jotka palaavat, mutta heillä on ollut jo mahdollisuutensa. Haluan saada oman mahdollisuuteni”. Hänellä ei ole perhettä Norsunluurannikolla, paitsi pikkuveli, eikä hän aio palata. Nahum 22 v. malilainen sanoo, että hänen ainoa työnsä on “yrittää ylittää raja”, eikä hän aio lähteä pois. Hän vakuuttaa, että jos hänet pidätetään, niin hän palaa takaisin.

Kuitenkin on myös sellaisia, jotka jättivät työnsä maassaan lähtien etsimään parempaa elämää ja nyt he katuvat. ”Minulla oli työpaikka Malissa, vaimo ja lapsi”, kertoo 21-vuotias Mohamed. ”Myin kaloja. Olen kyllästynyt olemaan täällä. Jos pystyisin, niin palaisin takaisin kotiin. Mutta en voi. Poliisi vei laukkuni, jossa olivat kaikki tavarani, eikä minulla ole enää passia”. Toiset sanovat, että heillä ei ole rahaa paluumatkaan, eikä keinoa saada sitä.

Melkein kaikki ovat yrittäneet ylittää rajan useita kertoja tämän vuoden aikana. Välillä he yrittävät meren kautta, mutta ennen kaikkea he yrittävät aidan kautta. ”Aidan yli kiipeäminen on ilmaista, eikä minulla olisi rahaa venematkaan”, selittää eräs heistä. Monet väittävät onnistuneensa pääsemään Espanjan maaperälle, mutta sanovat Guardia Civilin laittaneen heidät palaamaan takaisin rajan yli. Espanjan viranomaiset kiistävät tämän jyrkästi ja vakuuttavat, että kaikki ne, jotka jo ovat Melillassa siirretään välittömästi poliisin huostaan tai maahanmuuttajien väliaikaiseen vastaanottokeskukseen (CETI, al Centro de Estancia Temporal de Inmigrantes).

Sub-saharalaiset eivät kansoita vain Gurugúa. Heitä on myös kauempana rajasta olevilla vuorilla. Monet ovat kerääntyneet metsiin lähelle Afran kylää Nadorin lähistölle. Alou ja hänen toverinsa kertovat, että he ovat eräänlaisessa takalinjan tukikohdassa. ”Jotkut ovat loukkaantuneita, eivätkä kykene pakenemaan poliisia, joten he ovat siellä kunnes toipuvat”, selittää Thierry Ba. On myös niitä, jotka pakenevat noihin metsiin kun poliittinen paine Gurugússa on hyvin voimakasta. Riippumatta siitä, ovatko he kauempana vai lähempänä rajaa, niin kaikilla on sama tavoite: Melilla. ”Muista en tiedä, mutta minä olen varma, että joku päivä onnistun”, sanoo Alou. ”Inshalá”. Jos Jumala sallii.”

El Pais 26.08.2012, käännös Akez. (Thanx to!)

Kaikesta pahamaineisuudestaan huolimatta Melillan ja Ceutan raja-aidat Marokkoon päin ovat ainoat paikat, joissa tulijoiden osaamista ja kykyjä testataan. Aita on siis kuusimetrinen. 

4,563 total views, 1 views today