Köln pidettiin rauhallisena poliisien toimesta uutenavuotena, osa kansasta pahoitti mielensä

Aikaisemmin kerroimme Kuinka poliisi hoiti Saksassa hienosti uudenvuoden ja kadut pysyivät rauhallisena, eikä seksuaalisia ahdisteluja kirjattu kuin kaksi kappaletta: http://www.nykysuomi.com/index.php/2017/01/01/koln-pidettiin-rauhallisena-1700-henkilollisyyden-tarkistusta/

prigge_03

Nyt osa kansasta ja esimerkiksi poliitikot Christopher Lauer ja Jasper Prigge on pahoittanut mielinsä ja syyttää poliisia etnisestä profiloinnista.

Poliisi tarkasti Kölnissä papereita lähinnä afrikalais taustaisilta henkilöiltä, koska edellisvuoden uutenavuotena kirjattiin yli 1600 seksuaalista ahdistelutapausta, jossa suurimmassa osassa olivat syyllisenä juuri afrikkalaiset miehet.

Jopa Saksan vihreiden puolue on syyttänyt poliisia rasismista, vaikka poliisi väensi ahdistelut ja raiskaukset lähes nollaan.

Saksan poliisin johdosta Rainer Wendt on kiittänyt poliisia hyvästä ja tehokkaasta työstä vuodenvaihteessa.

Myös Suomessa poliisia on syytetty etnisestä profiloinnista. Tässä tapauksessa suurimpina äänitorvina toimivat Said Ahmed vas. ja musta barbaari, jonka perhe pahoitti mielensä, kun poliisi kysyi normaalissa ulkomaalaisvalvonta tilanteessa heiltä papereita.

suldaan-said-ahmed-3

Ote Said Ahmedin kannanotosta:

Poliiseja pitää sivistää

Said Ahmedin mukaan poliisin asenteet tulevat ajalta, jolloin Suomi ei ollut yhtä monikulttuurinen kuin nyt. Hän vaikuttaisi asiaan poliisikoulutuksessa.

– Poliiseja pitää sivistää monikulttuurisuuteen.

Said Ahmed parantaisi asiaa myös Britannian mallilla. Britanniassa poliisin täytyy tehdä kirjallinen raportti jokaisesta tekemästään toimenpiteestä.

– Tällä tavalla valvotaan, että poliisi ei tee asioita turhaan.

Mustan barbaarin äidin tapauksessa silminnäkijät kertovat kuinka äidille ja siskolle oli tehty poliisien toimesta selväksi että kyse on ulkomaalaisvalvonnasta ja papereiden kysyjät ovat poliiseja. Äiti oli tehnyt väkivaltaista vastarintaa kohdistuen poliiseihin ja poliisi oli joutunut raudoittamaan äidin. Myös sisko raudoitettiin ja molemmille tehtiin turvallisuustarkastus, jonka yhteydessä äiti on yhä käyttäytynyt suusanallisesti aggressiivisesti.

mustabarbaari

Tapaus sai alunperin Ylellä lähes kymminien juttujen verran palstatilaa. Ote yhdestä:

Musta Barbaari Facebookissa: Poliisi pisti siskoni ja äitini käsirautoihin, Mustan Barbaarin FB-päivityksen mukaan poliisin toiminta oli röyhkeää. Barbaari kirjoittaa odottavansa poliisilta julkista anteeksipyyntöä.

Poliisi aloitti esitutkinnan niskoittelusta, jonka jälkeen osa valtamediaa, Musta barbaari ja Said Ahmet hiljentyivät syytöstensä kanssa.

Saksan tapauksen lähde: bild.de

 

banner_money_v2_300x250

3,270 total views, 1 views today

deadly blizzard buries east coast in snowLet’s not talk in terms of calendar time here. If a couple is in a long distance relationship (LDR) for two years and see each other once a month for two days, they may see each other about as much as a couple who lives two blocks apart and has been joined at the hip since they met a month ago. His early interception was duly punished by the Galaxy, Bobby Phillips giving the visitors a first quarter lead on a one yard run. But while their offense struggled, London’s cheap China Jerseys defense and special teams were in dominant mood. Here, there is a very good chance of getting a credit card or loan approved. The best credit score is between 760 to 849.. Any ball that gets by the catcher is an extra base for the runner, and a potential threat. Catching is not a position for everyone. It doesn matter what sort of fabric you use in these blocks. If you just starting out, I stick to cotton, as it is the easiest to deal with. It generally sells for about $1 per quart so it’s very economical. You’ll also need a thickening agent to turn the rubbing alcohol into a gel. I have a daughter on the way, I have a oakley outlet family that I love . custom jerseys I was happy playing for my [$250,000 $400,000 salary]. Nothing could be more true. The spirit of aggressiveness was absolutely foreign to the Polish temperament, to which the preservation of ray bans sale its institutions and its liberties was much more precious than any ideas of conquest. Yes, those four major sports leagues consist of independently owned teams, but the number of teams in each league is finite and strictly defined by the league. NASCAR is a more of an organization that dictates rules and procedures and if you would like to try to play, you’re welcome to give it a shot. For Cheap Oakleys instance, it is established that rods are more vulnerable than cones in early AMD1,2. Currently, there is no established strategy to allow objective assessment of localized rod dysfunction at high resolution. A quarterback has to do a lot of things on the football field besides pass the ball. However, that is one of his top responsibilities, and if he does not throw the ball accurately, he cannot do his job even if he runs well or has great leadership skills. Also in the communications field are art directors, who earn an wholesale jerseys average of $97,850 per year without the need to crunch numbers. Art directors choose pictures, graphics and designs for magazines, newspapers, product packaging and television commercials. Sure, I’d oakleys outlet always claim our prices were better, but that was almost never true. In fact, the more I did the job, the clearer it became that our prices were straight up terrible. I can assure you that gay people getting married will have zero effect on your life. They won’t come into your house and steal your children.

3 thoughts on “Köln pidettiin rauhallisena poliisien toimesta uutenavuotena, osa kansasta pahoitti mielensä

  • 2.1.2017 at 12:14
    Permalink

    Sossut nyt ovat kaikkea vastaan. Oli se sitten heidän oma esityksensä tai muiden. Periaatteesta joku on aina haastamassa vallan kahvassa olijoita. Pyrkyrit koittavat koko ajan josko vanhat johtajat luovuttaisivat johdon nuoremmille.

    Mutta asiaan… Tämä etninen valvonta (jos sitä sillä nimellä pitää kutsuta, minä sanoisin terroristi profilointi) onnistui ja osoittautui erittäin tehokkaaksi. Kaikkien siis demokratian nimissä pitää se hyväksyä ja se on otettava laajamittaiseen käyttöön.

    Toivottavasti Kölnin seulan seurauksena saatiin kiinni myös väärin perustein sosialitukia hakeneet. On nimittäin paljastunut oli 300 tapausta joissa henkilö on esiintynyt usealla eri nimellä nostaakseen mahdollisimman paljon tukia. Samalla henkilöllä on ollut jopa 12 eri henkilöllisyyttä. Minä takavarikoisin ko. henkilön kaiken omaisuuden ja lähettäisin kotimaahansa heti. Ilman mitään kyselyitä. Petoksella maassa olevia eivät koske oikeudet.

    Reply
  • 2.1.2017 at 13:36
    Permalink

    Suomessa ei ole nekruja tarvittu sitten 50 luvun sirkusten jälkeen kun niitä esiteltiin apinahäkissä kansalle.

    Reply
  • 2.1.2017 at 14:14
    Permalink

    Me emme tarvitse neuvoja kehitysmaista tulevilta, sivistysmaiden lakeja kunnioittamattomilta juhlapaikanhakijoilta. Jos Suomi lakeineenn ja järjestysmääräyksineen ei kelpaa, ovi on auki paluusuuntaan!

    Reply

VASTAA: Nykysuomi.com käyttää sekä automaattista, että manuaalista moderointia kommenttiosiossa. Jokainen vastaa omista kommenteistaan ja nykysuomi.com pidättää oikeuden moderoida asiatonta keskustelua tarpeelliseksi katsomallaan laajuudella.

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.