Sipilän vastaus Oikeusasiamiehelle : En hyödy Terrafamen miljoonista!

Sipilä on vastannut eduskunnan oikeusasiamiehelle kysymykseen esteellisyydestään päätöksenteossa Terrafamen pääomittamisesta valtion varoista. Sipilä kiistää itsensä tai perheensä hyötyneen yhtiön saamista huomattavista tukiaisista. Hän kiistää myös tienneensä päätöstä tehtäessä Terrafamen ja Sipilän perheen osittain omistaman Katera Steelin välisistä urakkasopimuksista.

Asiasta kertoi Yle 02.01.2017. Pääministerin vastaus oikeusasiamiehelle on Yle:n hallussa.

Juha Sipilän vastaus noudattaa suomalaisen poliittisen kulttuurin perinteitä: Pääministerin perheen omistaman yrityksen saama tilaus 100:n miljoonan tukiaisen valtiolta juuri vastaanottavalta firmalta ei Suomessa ole raskauttavaa, ellei erikseen todisteta, että joku on tiennyt, tai jostain on sovittu. Pidemmät parlamentaariset perinteet omaavissa maissa noudatetaan toisenlaisia nuotteja.

Parlamentaarisessa hallintotavassa korkein valta kuuluu kansalle. Lainsäädäntö- ja varsinkin toimeenpanovallan käyttäjien ehdottoman moitteettomuuden ja epäilysten ulkopuolella pysyttelyn vaatimus tukee hallinnon ja valtioinsituution legitimiteettiä, jonka edellytyksenä on luottamus.

Valtiot, joissa ei ole huolehdittu hallinnon oskottavuudesta kansan silmissä, ja valtiojärjestyksen nauttiman kunnioituksen korkeasta tasosta, ovat saattaneet jopa hajota. Mikä tahansa vihamielinen taho voi käyttää tilaisuutta hyväkseen, jos poliittinen järjestelmä ei näyttäydy kansalaisten silmissä rikkeettömänä. Tästä on esimerkkejä aivan viime vuosiltakin.

Mitä tapahtui 31.12, Senaatintorilla, ei voi olla irrallaan Sipilän po. selonteossa oikeusasiamiehelle osoittamasta asennoitumista. Moni suomalainen saattaa jo nyt nähdä, että Juha Sipilällä on enää yksi isänmaallinen teko tehtävänään. di-gold

 

banner_money_v2_300x250

48,718 total views, 3 views today

loss data in to excelJaxon’s short life has not been without struggle, and his parents’ candid accounts on social media have garnered global attention.In a September Facebook post, Brandon Buell explained the couple’s decision to continue the pregnancy oakley sunglasses after learning at a 17 week untrasound their son had something wrong.”When NBA Jerseys Cheap we first learned there were concerns for Jax during the pregnancy, we were given the options of carrying him to term or having an abortion because there was the unknown issue. No doctor could tell us exactly what was wrong or what to expect, but we did make sure to ask if Jaxon was in pain or was suffering, and we asked if there were any added risks Cheap Football Jerseys for Brittany during the pregnancy fake oakleys or potentially at time of delivery. You can just show up at any one of the Coffee with a Cop events near where you live and sit down with a hockey jerseys police officer and talk. You may find out you have a lot in common, you also may disagree on some things too but that’s okay! The important thing is you will learn from each other, and that is what we need most in this country right now. The main things that you want to remember about handing the ball off to the runningback is the quarterback has to go to the runningback and has to put the ball in the belly of the runningback. It is not the responsibility of the runningback to chase down the ball. Please also note that all percentages refer to year over year progress except where otherwise noted. Our discussion of financial results excludes the impact of acquisition fake oakleys and integration related expenses, financing charges, the amortization of intangible assets, and financial impacts associated with expected and actual dispositions of non core businesses and assets unless otherwise noted. We believe that pro forma presentation provides a more meaningful comparison of the operating performance of the businesses, and also includes the effects of acquisition accounting, and excludes certain costs and expenses directly related to the transaction. We have provided substantial transparency in detail on these items in our earnings press release and 10 Q. Cook 5 minutes, then stir in tomatoes, kidney beans, and hot sauce. Ladle soup into shallow bowls and top each bowl with a generous handful of crushed tortillas and cheese. I authentic nfl jerseys usually tune out when the newscast segues into sports, because there’s only so much space in my skull, but this particular story was at the intersection of sports and gender politics, so I listened. The commentator was outraged about the brief, two game suspension of Ravens’ running back Ray Rice received after he beat his then fiance unconscious on camera in a casino elevator.

6 thoughts on “Sipilän vastaus Oikeusasiamiehelle : En hyödy Terrafamen miljoonista!

  • 3.1.2017 at 07:29
    Permalink

    Onpa jätkällä pokkaa! Pystyy valehtelemaan vaikka korvat heiluu ja kaikki muut tietää että puhuu potaskaa.

    Reply
  • 3.1.2017 at 15:19
    Permalink

    Se että ”ei hyödy miljoonista” on suuri vale eikä se vastaa oikeusministerin kysymykseen. Mistä Sipilä tietää että tulot ovat miljoonia jos ei kerran ole mitään eturistiriitaa.

    Reply
  • 3.1.2017 at 15:55
    Permalink

    Tämä paljon puhuttu ”Sipilän sukulaisten yhtiön ” kuljetintoimitus Terrafamelle on luokkaa 500 000 euroa ja saatu tarjouskilpailun jälkeen. Siitä asiantuntijat ovat arvioineet tulevan katetta 25 000- 45 000 euroa.
    Miljoonat ovat taas se 100 000 euroa miljoonan, jonka valtioneuvosto myönsi ministeri Rehnin esityksestä Terrafamelle. Kuljetin oli tilattu ennen tätä päätöstä. Tässä hyötyy lähinnä Kainuun kaivoksella työllistetyt ei Sipilä. Ehkä jokin heistä on Sipilän kaukainen sukulainen ? Kun ei pidä Sipilän hallituksen politiikasta niin silloin voi ja pitääkin haukkua Sipilää minkä ehtii. Se on politiikan luonnon laki ja näkyy myös eduskunnan kyselytunnilla.

    Reply
  • 3.1.2017 at 17:58
    Permalink

    Minkätähden pääministerin pitää olla niin ohut nahkainen, että joka väitteeseen ja syytökseen pitää kommentoida ja puolustautua. Eikö tyhjät roskat karise itsestään? Sitten väitetään että täytyy kiireessä säätää lakeja. Ei ehdi niihin tarpeeksi perehtyä, kun kaikki aika menee, syytösten ja väitteiden setvimiseen.

    Reply
  • 3.1.2017 at 20:38
    Permalink

    Juha Sipilä = lestadiolaisuus + korpikommunismi

    Reply
  • 4.1.2017 at 01:26
    Permalink

    Voi pitääkin paikkansa.
    Mutta kunhan suku ja lestadiolaismafia hyötyvät riittää sika Sipilälle.

    Reply

VASTAA: Nykysuomi.com käyttää sekä automaattista, että manuaalista moderointia kommenttiosiossa. Jokainen vastaa omista kommenteistaan ja nykysuomi.com pidättää oikeuden moderoida asiatonta keskustelua tarpeelliseksi katsomallaan laajuudella.

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.