Mielikuva-maailman tarkka vahtiminen tärkeä osa vallankäyttöä.
Ulla Appelsiinin mainio bloggaus Iltasanomissa 01.01. sisälsi täyttä asiaa, mutta tärkeimmät kerrottavat veivät lukijan huomion eräästä hyvin paljon näkymättömästä vallankäytöstä paljastavasta huomiosta, liittyen YYA-kyyristelyn vuosikymmeniin:
Ajan henkeen kuuluivat muun muassa sotaveteraanien pilkka ja oikeaoppisuuden vainoharhainen vahtiminen. Neuvostoliitosta sai kirjoittaa vain sillä Yhdellä Ainoalla Oikealla Tavalla. Koulujen historiakartastoja laatinut filosofian tohtori muisteli taannoin, miten mahdotonta työ opetusvirastossa noina vuosina oli. Jos Neuvostoliiton hyökkäystä kuvaavat nuolet koulukartastossa olivat ”liian” paksuja, tuli syytös siitä, että Neuvostoliitto kuvattiin vihamielisenä sotatoimijana. Jos taas nuolet olivat ”liian” ohuita, syytettiin Neuvostoliiton sotavoimien tahallisesta aliarvioinnista.
Ulla Appelsin, Ilta Sanomat, 01.01.2017.
Mistä esimerkki kertoo:
- Pikkuasioihin menevästä vahtimisesta, jota siis todella tapahtui tuskastuttavassa määrin.
- Jollakin oli vahva motiivi valvoa koulukarttojen yms. värisävyjä, karttojen rajauksia ja kuvavalintoja.
- Jollakin oli siihen keinot.
Esimerkki herättää myös kysymyksen, ketkä kaikki muut sitä tekivät? Ilmeisesti kaikki, joilla on tilaisuus, mutta mitä kautta kommunistinen Neuvostoliitto pääsi kyttäämään oppikirjan sivua laativan virkamiehen olan yli, mitä hän karttaan piirtelee. Sen olan-yli-katsojan täytyi olla fyysisesti läsnä siellä opetusvirastossa. Olihan niitä.
Kun Kokoomus-puolueeseen orientoituvista nuorista vastavalmistuneista osaajista(?) on yksityinen sektorikin kiinnostunut, puolueelle jää vain ”Mikkelin-merkonomit”, jotka siis eivät kenellekään kelpaa, -paitti kokoomukseen ja nyttemmuin Brysseliin. Pohjasakka päätyy näin Kansakoulukadulle. Vasemmistolaisten suhteen reaalitalouden rekrytoijat eivät olleet niin kiinnostuneita, joten julkinen sektori kutsui.
Sosialidemokratian määritelmähän tunnetusti on seuraava (-ja sopii Vasemmistoliittoonkin):
Kerätään kansalta rahat pois, ja jaetaan takaisin jäsenkirjan mukaan.
Julkisen sektorin työpaikat olivat juuri tätä jäsenkirjojen mukaan jakamista. Vasemmistolla oli tästä kakusta määräänsä suurempi osuus, sillä porvaripuolueet ottivat oman siivunsa selvänä rahana kaverien firmoille, ja kun vasurilla harvoin on firma, ”tuo-sulle-tuo-mulle”-pelissä vasemmisto sai virkoja. Eivät toki kaikki vasemmistolaiset saaneet.
Ollakseen sillä listalla, jolta ”meidän virat” täytetään, piti pysyä piiritoimiston änkyröiden kanssa väleissä, juosta asioilla ja puhua oikein. Tällä mekanismilla muuten sopeutettiin 60-luvun opiskelijaradikalismi Suomessa: Vaarallisia ovat kontrolloimattomat henkilöt ja ryhmät. Läntisessä Euroopassa niitä ei ajoissa otettu valvontaan ja ohjaukseen, ja siispä kaduilla mellakoitiin. Vuonna 1968 Ranskassa uhkasi jopa avoin kapina.
Suomessa suurennettiin ajoissa vasemmiston virkaläänityksiä. Nyt oli mitä luvata. Opiskelijaradikaalit alkoivat pian juosta virallisia puolueita lähellä olevien porukoiden kokouksissa, ja jättää vaaralliset äärivasemmiston porukat, kun lupaus virkatuolista lämmitti ääri-egalitaristinkin mieltä. Se oli sitä aikaa, kun Tampereen Yliopiston Marxilaisten Ryhmien bailuihin oli tilattu parturi, -ja virkapaikan eteen toki voi tehdä pikku myönnytyksiä. Radikaaleista leivottiin byrokraatteja, myös ulkoisesti.
60-70-lukujen radikaali-ikäluokkien dumppaaminen virkarälssiin tuplasi julkisen sektorin palkallisten määrän 1983-1991 300 000:sta 760 000:een. Elikkä riitti väkeä, joka sai kiittää puolue-apparaattia virkatuolistaan. Kun virkoihin hyväksyttyjen kategoriaan pääsi juoksemalla Sjömannin Ossin ja ”Malmberijan” asioilla, kiitollisuudenvelka juoksutti periaatteessa eläkkeelle asti. Niinpä olan-yli-kurkkijoita riitti joka virastoon, ja riittää yhä.
Samaa mitä tekee vasemmisto, on tehnyt RKP jo sukupolvia pidempään. Kenenkään ei siis pidä ihmetellä, jos kuvamme Suomen historiasta on aika mieto.
Kuten esimerkkimme kertoo, pieniäkin graafisia yksityiskohtia valvotaan. Siis niillä on merkitystä. Mielikuvat, varsinkin visuaaliset, ohjaavat tajuntaamme meidän sitä useimmiten huomaamatta.
- Mielikuvat,
- rinnastukset,
- toisto,
- poikkeuksettomuus.
Jos tutkimme tarkkaan tikun kanssa sitä tajunnantäytön virtaa, joka päivittäin kulkee viattomien silmiemme editse, saatamme löytää johdonmukaisuuksia, rinnastuksia ja rinnastusten välttelyä, ja graafisia viestejä, kuten ne joiden kanssa alussa siteerattu opetusviraston virkamies painiskeli. Kun opimme lukemaan tätä kieltä, meitä ei huijata.
Kansanomistama Yleisradiomme on muuten tehnyt ohjelman sotien aikaisten oppikirjojen asenteellisuudesta (otsikkokuvassa). Milloinhan heiltä ilmestyy raportti 79- ja 80-lukujen oppikirjoista, joiden karttanuolten säätämisessä virkamiehemme tuskaili aikoinaan virkataistolaisen sensorin silmien alla?
1,077 total views, no views today