Malmö, miten kaupunkii menetetään. Ay-lehden realistinen raportti.

Otsikkokuvan esine on jokin niistä postmoderneista hassutuksista, joita viime vuosikymmeninä on pystytetty tekijöidensä iloksi ja tavallisten tallaajien kummasteltaviksi pohjoismaisten kaupunkien julkisille paikoille. Teoksen tekijä lienee ajatellut jotain ”väkivallan-vastaista” sanomaa, mutta taitaa olla niin, että veistos symboloi ruotsalaisten viranomaisten kädettömyyttä, suhteessa kaikkialla rehoittavaan väkivaltaan?

”Malmö är en förlorad stad” –Näin otsikoi Ruotsin kuljetustyöväen ammittiliiton lehti TRANPORT ARBETAREN 26.12.2016, eikä varmaan turhaan. Monelle tulee toki yllätyksenä tämä kritiikki, sillä ay-liikettä on pidetty Ruotsissa ja Suomessa vasemmiston linnakkeena.

Transportarbetaren jutun suomennoksen löysimme täältä.

”Malmö on menetetty kaupunki”

Murhia, laukaustenvaihtoa, kivien heittelyä ja pysyvå väkivallan uhka. Ttyöpaikkansa johtava työsuojeluvaltuutettu Stefan Andreasson Malmössä on saanut tarpeekseen siitä, että järjestyksenvalvojia pakotetaan tekemään yhä vaarallisempia tehtäviä henkensä uhalla. ”Yhteiskunta on heittänyt ohjakset”, toteaa Andersson.

Hänen työnantanjansa,  vartiointiyritys Avarn Security, toimii juuri rakennetussa betonikerrostalojen kuunmaisemassa Malmön lähiöissä.   Andersson tilittää meille vartiointialan tilannetta kaupungissa: ”Joudun tekemään jatkuvasti kompromisseja oman ja työtovereideni turvallisuuden takia. Kun keskeytän työtehtävän, joka vaarantaa työntekijöiden hengen ja terveyden, saan turhautunutta palautetta työnantajaltani. Työtoverini ovat tyytymättömiä menettäessään työtunteja.”

”Olen ollut alalla 28 vuotta, eivätkä asiat ole koskaan olleet näin pahasti. Ongelmat ovat aivan samat kaikilla firmoilla.”

Järjestyksenvalvojat voivat häätää tai korjata talteen juopuneita ja häirikköjä, mutta sitten heidän pitää odottaa poliisia. Odotusajat ovat usein pitkiä ja vartijat tuntevat itsensä hylätyiksi kun joutuvat pitelemään aggressiivisia ihmisiä, jotka usein vetävät puoleensa heitä puolustavaa porukkaa ja yleisöä.

Joulukuussa Ruotsin poliisin eteläinen alue päätti että lievempiä rikoksia kuten murtoja, varkauksia, pahoinpitelyjä ja uhkauksia priorisoidaan toissijaisiksi jonkin aikaa. Tämä siksi, että poliisi ehtisi selvittää murhia ja ampumatapauksia samaan aikaan kun poliisivoimien uudelleenorganisointi jatkuu.

27 ihmistä on murhattu Skånessa vuonna 2016 Sydsvenskanin mukaan. Stefan Andreasson laskee  Malmössä tapahtuneen 12 murhaa ja 30 murhayritystä yhden vuoden aikana.

”Ampumatapausten lukumäärää en ole edes laskenut. Alamme olla niin tottuneita.”

– On vakavaa, että kylpylä joutuu käyttämään järjestyksenvalvojia. Onko se normaalia? Viimeisimmän murhan jälkeen poliisi, yritykset ja kunnallispoliitikot ovat tavanneet ja keskustelleet siitä mitä voitaisiin tehdä.

Andreassonin työtoveri ja työsuojeluvaltuutettu Tommy Ljunggren tulee autoon kun suuntaamme kohti Malmön ongelmallisimpia kaupunginosia kolmelta iltapäivällä. He mainitsevat että Malmön keskusta on pahin.

”Tuossa ammuttiin yhtä miestä ja tuossa toista.”

Ljunggren on lakannut ilmoittamasta uhkauksista. Suunsoitto ja tappouhkaukset ovat jokapäiväisiä. Poliisi ei ryhdy niiden johdosta mihinkään toimenpiteisiin.

Me jotka teemme töitä öisin tiedämme että Malmö on päivällä kaupunki ja yöllä lain ulkopuolella oleva maa.”

Nousemme autosta Korsbäckissä. Alueella on ollut paljon autojen polttoja ja ammuskelua. Andreasson ylittää kadun joka erottaa vuokra-asunnot omistusasunnoista. Aidat ympäröivät omistusasuntoja ja pysäköintipaikkoja. Niistä tulee gated communityjä, kommentoi Andreasson. Asuinalueita eristetään yleisöltä.

Jatkamme matkaa. Ljunggren kertoo että pitkiä aikoja voi olla rauhallista mutta yhtäkkiä alkaa tapahtua. Kent Hansen, Parkering Malmön pysäköintipaikoista vastaava ryhmäpäällikkö Holmassa, Krogsbäckissä ja Rosengårdissa vahvistaa asian. Pysäköintiyrityksen autoja ja pysäköinninvalvojia heitellään kivillä, pulloilla ja kananmunilla. Valvojilla on työpuvuissaan kamerat ja hälytyskeskuksiin kytketyt henkilöhälyttimet. Myös heidän autoissaan on kamerat sekä eteen että taakse päin.

”Käytämme kuukauden aikana vain paria autoa kerrallaan. On parempi että vain paria autoa kolhitaan eikä kahtatoista. Ennen pysäköintivirhelapun kirjoittamista katsomme aina ensin ympärillemme.”

”Holma on hyvä alue, jossa on kaikenlaisia palveluja ja infrastruktuuri toimii. Silti on monia jotka eivät mene ulos illalla kuuden jälkeen. Öisin jengit hallitsevat aluetta.”

Rosengårdia pidetään usein ongelmallisimpana alueena jossa on ränsistyneitä kerrostaloja, mutta oppaitteni mukaan siellä on rauhallisempaa kuin monessa muussa paikassa (vierailumme jälkeen sielläkin tapahtui murha). Sevedissä he kuvailevat käänteistä rasismia jossa alueen harvoja kantaruotsalaisia ahdistellaan. He kertovat että huumekauppaa käydään täysin avoimesti kellareissa ja pesutuvissa, ja että elintarvikeliikkeillä on ongelmaa huumeet joita kätketään hyllyihin.

Liikkeen- ja ravintolanomistajat valittavat varkauksista ja vandalisoinnista kaikissa kaupunginosissa.

Agenda-TV-ohjelmassa pääsyyttäjä Thomas Ahlstrand Göteborgin syyttäjänvirastosta puhui vastikään jengirikollisista joita ei voi tavoittaa, jotka eivät jaa yhteiskunnan arvoja ja tuntevat lojaaliutta vain jengiään ja perhettään kohtaan. Rikoskomissario Bo Lundquist poliisin eteläiseltä alueelta kutsuu nykyajan rikollisia nuoria miehiä menetetyksi sukupolveksi.

Lindängenissä ryöstettiin eilen ruokakasseja kuljettanut postiauto. Tämän takia vartijat saattavat usein tavarakuljetuksia. Poliisi ja turvayritykset hoitavat tehtäviään kahdella autolla kerrallaan. Puolet henkilöistä odottavat autoissa ehkäistäkseen vahingontekoja. Ambulanssit ja pelastuspalvelu odottavat poliisia ennen kuin ajavat hälytystehtäviin.

Poliisilla on aina vähintään kaksi autoa Malmön keskustassa, sanoo Andreasson.

Vaarallisissa tehtävissä työsuojeluvaltuutettu voi vaatia kaksoismiehityksen ja koiria. Malmön kunta on tehnyt sopimuksen, jonka mukaan vartijat voivat keskeyttää vaarallisen tehtävän ilman seuraamuksia. Tapahtuneesta on vain kirjoitettava raportti kunnalle.

Graffitinpuhdistaja Markus Ziegler kertoo että hänen yrityksellään on koko ajan enemmän töitä ja se työllistää jatkuvasti lisää ihmisiä. Ziegler kuulee tavallisesti uhkauksia kuten ”häivy alueeltamme. Kuolet jos jatkat”. Alussa hän oli peloissaan mutta nykyään hän ottaa uhkaukset pelkkänä puheena ja tekee sen mitä pitää.

Folkets park-puistossa ja ympävöivissä ravintoloissa työskenteli enimmillään yhteensä kahdeksan järjestyksenvalvojaa samanaikaisesti, ja vihaiset huumetrokarit ajoivat heidät tiehensä. He häiritsivät kauppaa. Huumeidenkäyttö jatkuu edelleen, mutta kauppa on siirtynyt kivenheiton päähän Möllevångeniin. Huumeet ja aseiden kasvanut määrä ovat pahan alku ja juuri Malmössä, sanovat oppaani.

Malmön sairaalassa on myös järjestyksenvalvojat. Yksi sairaanhoitaja on sairaslomalla kun potilas sai raivokohtauksen, joten hoitohenkilökunta on iloinen että vartijat ovat paikalla.  Työympäristöviraston tukea tarvittiin että sairaalaan saatiin vartijoiden kaksoismiehitys, mutta molemmat paikalla olevat järjestyksenvalvojat,  Alexander Vilcek ja Akeem Afzali sanovat että tarvittaisiin vähintään neljä. – Poliisi on samaa mieltä kanssamme.

Hoitohenkilökunnalla on tapana ottaa yhteyttä vartijoihin kun autoja ajaa sairaalan eteen, paljon ihmisiä tulee sisään ja näyttää siltä että kohta alkaa tapahtumaan. Silloin he tulevat läheisyyteen, valmiina ryhtymään toimenpiteisiin. Tunteiden rauhoittaminen ja sen estäminen että enemmän kuin lähiomaiset tulevat sisään ovat suurimpia haasteita.

akeem-afzali_220pxAkeema Afzali sai vierailijan kotiinsa kun hän oli ottanut kiinni ihmisen väkivaltauhkauksesta. Kotiin tullut mies väitti että hän tiesi kaiken Akeemista, hänellä oli tämän tyttöystävän puelinnumero ja osoite ja hän palaisi. ”Odotamme sinua. Malmö on pieni.

Palatessamme vartiointiliikkeen toimistolle tapaamme Kenneth Jeppsonin, joka on toiminut vartijana kohta 40 vuotta. Hän tekee kiinteistö- ja häiriöpäivystyksiä ja joutuu toisinaan kivisateeseen vaikka tulisi pysäyttämään vuotoja tai tulvia.

”En tunnista enää Malmöä. Se on menetetty kaupunki.”

Justina Öster/TransportArbetaren, 27.12.2016:

https://www.transport.se/Transportarbetaren/Start/Nyheter1/Malmo-ar-en-forlorad-stad/

Näin siis Malnössä vartiointi- ja turvallisuustehtävissä työskentelevät Mediavaikuttaja ja yhteiskunta-aktiivi Maria Petterson raportoi taannoin samasta kaupungista. -Ilmeisesti hän kävi samassa kaupungissa? Petterson ironisoi Malmöstä annettua kuvaa, ja leikittelee aiheettomilla peloilla ja ennakkoluuloilla. Ehkä kannattaa lukea itse, ja vertailla:

”Sotatanner – raportti Malmön monikulttuurisesta helvetistä”

Halsingin Sanomat 04.12.2015: http://www.hs.fi/nyt/art-2000002842718.html

Todellisuutta paremmin ymmärtävien, siis koulutetumpien ja edistyksellisten, ns. älykköjen kuva todellisuudesta on hyvin erilainen, kuin niiden jotka todellisuudessa elävät, mutta älkää säätäkö teorioitanne: Vika on todellisuudessa. di-gold

 

banner_money_v2_300x250

3,806 total views, 4 views today

”It was Cheap Oakleys Sunglasses hard to comprehend and understand at first why I came here? Why God put me here, Ray Ban Sunglasses but deep down I knew there was a reason and a purpose,” Hayne wrote. ”God takes you places not so you can achieve what you set out for, but to play a part and help something greater than yourself.”. If you need infield help snag Peralta now. There won’t be a better shortstop available, at least offensively, on the wire.. 8. Joe Greene: He is a 4 time Super Bowl Champion who played his whole career with The Pittsburgh Steelers. ”The Dallas Cowboys are ’America’s Team’ but they play in Dallas. Why can’t we be the London Jaguars based out of Jacksonville? The Jaguars are the smallest [NFL] club and we Wholesale Jerseys needed more fans. Every offseason it seems as if we invest so much money in the areas on the team where we think we are lacking. I have come to the conclusion.. ’Of course we didn’t go full out with our routines today,’ said Harrold, 20. ’We had a few mistakes. It looks like 16th 18th century handwriting, and comes with a complete set of accented characters. Oddly, it’s missing a dollar and Euro symbol, though.. He was referring here to having the Cheap Ray Ban Sunglasses stacking rights to offer full current seasons of TV shows, including latest episodes, in addition to past seasons for customers from various networks like Viacom, A and sporting content from ESPN and the NFL. Of course, the details surrounding costs and potential revenues from this new venture remain to be seen. The one exception is with the commands to throw and catch the ball, as the coach should give these commands sequentially without a pause in between, and the receiver is to catch the ball as soon as it is thrown without pausing to wait for a command to do so.The commands, in order, are as follows: Ready! (quarterback assumes throwing position), Go! (quarterback throws ball cheap Air Jordans to receiver), Catch! (receiver catches the ball, then freezes until the next command is given), Tuck! (the receiver secures the ball, keeping his head down and eyes on the ball), Toss Back! (the receiver throws the ball back to the QB). This drill can be repeated three times, once with a low ball, once with a medium one and once with a high one.Bull in the RingHave all of the players form a ring, then choose one player to stand in the middle. We believe strength in these two key franchises points to upside to Activision’s and THQ’s guidance for the quarter. And Europe.. It’s just the way it is. Can’t complain about it. I do think that it works better for women with very regular cycles, who don have a lot of gynecological issues. And I definitely think that you should use back up protection for the first few months, while you are still learning how to do it.

3 thoughts on “Malmö, miten kaupunkii menetetään. Ay-lehden realistinen raportti.

  • 9.1.2017 at 09:10
    Permalink

    Helsingin lähitulevaisuudenkuva

    Reply
  • 9.1.2017 at 11:16
    Permalink

    ”Malmö är en förlorad stad” –Näin otsikoi Ruotsin kuljetustyöväen ammittiliiton lehti TRANPORT ARBETAREN 26.12.2016, eikä varmaan turhaan. Monelle tulee toki yllätyksenä tämä kritiikki, sillä ay-liikettä on pidetty Ruotsissa ja Suomessa vasemmiston linnakkeena”.

    Hei kamoon! Veikkaan että vasemmiston ja sdp:n kannattajissa on enemmän määrällisesti kriittisesti maahanmuuttoon suhtautuvia kuin konsanaan porvaripienpuolue persuissa. Tavallisista työläisistä ja työttömistä työläisistä suuri osa ei kannata hallitsematonta massainvaasiota ja haluaa varmaan mieluiten kantiksille eli omalle ryhmälleen toimivan sosiaaliturvan ym. hyvinvointipalvelut, joita porvarihallitus alasajaa.
    Se että kannattaa pohjoismaista hyvinvointivaltiota ja myös huono-osaisten ja pienituloisten etujen puolustamista vahvojen pitäessä omistaan kyllä huolta, ei tarkoita mitään suvakismia.
    Hyvin porvarit ovat tämän nurinkurisuuden myyneet osalle kansaa maksimoidakseen äänisaaliinsa vaaleissa;)

    Reply
  • 15.1.2017 at 12:18
    Permalink

    SDP:n, vasemmistoliiton ja vihreiden pääsy hallitusvastuuseen on estettävä seuraavissa vaaleissa.
    Tämän päiväiset tiedot liittyen maahanmuuttoon SDP:n puheenjohtajakiertueella tietävät massiivista maahanmuuton lisäämistä ja duunarin aseman kurjistumista kun verovaroin on elätettävä työtä vieroksuvat maahanmuuttajat kantaväestön huollettavien lisäksi.

    Reply

VASTAA: Nykysuomi.com käyttää sekä automaattista, että manuaalista moderointia kommenttiosiossa. Jokainen vastaa omista kommenteistaan ja nykysuomi.com pidättää oikeuden moderoida asiatonta keskustelua tarpeelliseksi katsomallaan laajuudella.

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.