Viro helpottaa entisestään yrittäjän arkea – alentaa osinkoveron 14 prosenttiin ensi vuonna

Viron hallitus esittää, että osinkoveroa lasketaan ensi vuoden alussa nykyisestä 20 prosentista 14 prosenttiin.

Viron valtionvarainministeri Sven Sester perustelee veroalennusta sillä, että tarkoituksena on muuttaa yritysten käyttäytymistä ja kannustaa niitä osingon maksuun. Lisäosingot tuovat alemmallakin verokannalla lisää verotuloja valtiolle.

Viron osinkoveroprosentti oli itsenäistymisen alkuvuosina 26. Tuolloin valtion filosofiana oli patistaa aloittelevia ja uusia yrityksiä ohjaamaan voittovarat uusiin investointeihin. Nyt vahvat taseet keränneet yritykset käyttäytyvät Sesterin mielestä edelleen niin kuin eläisivät 1990-lukua.

Viro seuraa Baltian naapureidensa esimerkkiä. Sekä Liettua että Latvia alensivat osinkoveronsa 15 prosenttiin äskettäin. 14 prosentin verokannalla Viro hakee lievää kilpailuetua naapureihinsa.

Viron valtio laskee saavansa alemmalla verokannalla lisää osinkoverotuloja 107 miljoonaa euroa (2018), 76 miljoonaa euroa (2019) ja 46 miljoonaa euroa (2020).

Hallitus antaa lakiesityksensä tämän viikon torstaina.

Asiasta uutisoi Suomessa: Savonsanomat

 

4 thoughts on “Viro helpottaa entisestään yrittäjän arkea – alentaa osinkoveron 14 prosenttiin ensi vuonna

  • 17.1.2017 at 19:33
    Permalink

    Vaan mitä tekee Suomen valtio? Kateusverottaa viimeisetkin työpaikat pois maasta. Se tosin lienee tarkoituskin.

    Reply
  • 17.1.2017 at 20:50
    Permalink

    Hyvä malli ! Rahan rehelliseen tienaamiseen tarvii älliä, monen muotoista ja arvostettavaakin kyllä. Sopisiko tähän kuitenkin kevennykseksi tämä ralli 🙂

    Reply
  • 26.1.2017 at 00:02
    Permalink

    Halu muuttaa Viroon alkaa kasvaa räjähtäviin mittasuhteisiin. Luultavasti seuraava suvakkkien joukkopsykoosi koti Suomessa ajaa minut yli laidan…

    Reply

VASTAA: Nykysuomi.com käyttää sekä automaattista, että manuaalista moderointia kommenttiosiossa. Jokainen vastaa omista kommenteistaan ja nykysuomi.com pidättää oikeuden moderoida asiatonta keskustelua tarpeelliseksi katsomallaan laajuudella.

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.