Seppo Heino (ps.): Eu määrää Suomen poliisin poliittisen kyttäämisen

Viime lokakuussa EU:sta tulleen direktiivin mukaan poliisi joutuu palkkaamaan 50 uutta poliisia ”viharikollisuuden torjuntaan”. EU:n käskyn kylkiäisenä tulleessa raportissa kerrotaan, että Suomen on taisteltava erityisesti sosiaalisessa mediassa esiintyvää ”rasismia”, ”suvaitsemattomuutta” ja ”vihapuhetta” vastaan.

Yhä enemmän poliittiseksi muuttuva poliisi julkisti perjantaina 13.1. uuden YouTube-kanavansa, jolla he tulevat julkaisemaan kaikenlaista somepoliisien tuottamaa materiaalia.

Kanavan julkistustilaisuudessa ensimmäisenä aiheena oli ”vihapuhe” – jota ei ole juridisesti määritelty mitenkään. Tätä varten oli tehty videoita ja keksitty uusi kampanja: kivapuhe. Ja kuten ennenkin, tällaisten arveluttavien tempausten kommentoinnin mahdollisuus on poistettu käytöstä näiltäkin videolta.

(adsbygoogle = window.adsbygoogle || []).push({});
Kampanjan sanoma on aikaansaanut arvostelua: Ihmisten mielestä vihapuhe ei ole suomalaisen yhteiskunnan suurin ongelma, vaikka poliisi niin yrittää väittää. Esimerkiksi viime vuonna kolminkertaistuneiden seksuaalirikostilastojen pitäisi kiinnostaa poliisia enemmän kuin internetissä suoritettava anonyymi kommentointi.

Kansalaisia myös kummastuttaa, miksi poliisia on erikseen kielletty puhumasta maahanmuuttajarikollisuudesta, joka koskee tavallisia kaduntallaajia, mutta rasismista voi paasata loputtomiin.

Sisäministeriön käskyttämän poliisin tärkein tehtävä nykyään tuntuukin olevan kulttuurimarxistien mielistely omituisilla kannanotoilla ja tempauksilla. Mutta sisäministeriö ei ole huomannut, että suurin osa suomalaisista ei allekirjoita tuollaista totuuden vääristämistä ja tällainen ”vihapuheesta” jankkaaminen vaan lisää ihmisten epäluottamusta poliisia kohtaan.

Toivoisin poliisin voivan toimia puhtaiden faktojen pohjalta, ilman mitään politiikkaa, palaten takaisin siihen rooliin, mitä varten he ovat olemassa tai ainakin väittävät olevansa: kansalaisten turvaksi ja rikoksen selvittämistä varten.

Suomen perustuslakiin on määritelty pykälä yhdenvertaisuudesta. Asettamalla vieraat omien edelle aiheutetaan tämä viha. Tässä maassa on nyt porukkaa joita syötetään kalliisti verovaroin ja annetaan ilmaiset terveys- ja hammashoidot yksityisellä puolella, toisten venyttäessä penniä että saa edes sen yhden aterian. Joten onko ihme, että ihmiset ovat vihaisia?

Suomi maksaa EU-jäsenmaksua vuosittain noin 2 miljardia euroa. Siitä palautetaan noin puolet EU-tukiaisina ja korvamerkittynä erilaisiin EU:n määrittelemiin hankkeisiin. Vastineeksi tästä miljardin nettojäsenmaksusta saamme jatkuvasti huonoja ja jopa haitallisia määräyksiä ja direktiivejä, joista tämä poliisien suorittama vihapuheen kyttäys on yksi.

EU:ta voisi nimittää jo Eurostoliitoksi, koska Neuvostoliiton kaltaiseen totalitaristiseen yhteiskuntamalliin EU on kiihtyvää vauhtia menossa.

Perussuomalaisten tulisi ottaa EU-eron valmistelu seuraavaan eduskuntavaaliohjelmaansa, koska monet muut eduskuntapuolueet ovat liian kaukana tavallisen kansalaisen arjesta, eroa edes ajatellakseen.

Seppo Heino, kaupunginvaltuutettu (ps.), Järvenpää

5,745 total views, 3 views today

The University of Helsinki conducted a similar study, administering 1.5 g ethanol per kg of body weight (!) to 8 healthy men aged 20 26, and found that their testosterone levels dropped by 23% on average between the 10th and 16th hour after they started drinking. Furthermore, cheap jerseys cortisol levels were elevated by 36% on average, and growth hormone secretion was heavily suppressed.. 4) Underappreciated Margin Expansion Story: Aramark’s cheap jerseys management announced a transformation initiative in 2013 that comprised a four year plan focused on i) accelerating growth, ii) improving productivity, and iii) attracting the best talent. Overall, the initiative targeted for annual organic sales growth of 3% 5%, adjusted operating income growth of mid to high single digits and adjusted earnings per share growth in the low double digits.. I have two family members I hadn’t talk to in a while and recently communication was opened up and Cheap ray bans they expressed desperate prayer needs for children in the family. I was not even aware of these needs. He thought the cabby was going to let him off at a warehouse, not oakley outlet Fenway Park. Indeed the first time my parents took me to a game, in the magic summer of 1967, I was dismayed Fake Oakleys when we entered what seemed to be just another old building and walked through the dark and dreary cheap authentic jerseys area under the stands. Each volume was acquired using a raster scan consisting of 100 B scans with 1000 A scans per frame and each B scan was separated by 60 for 6 6 scans and 50 for 5 5 scans. The inner retinal layers were evaluated for tethering of the nerve Cheap Football Jerseys fiber layer (NFL), striae (or disarrangement) of the inner retinal layers, and wrinkling or irregularities on the inner retinal surface. Forests are cut down in order create land for grazing cattle. Huge herds of animals require food and forests are cleared out to make way for grazing lands for these cattle. A doctor in Aleppo identified the child as 5 year old Omran Daqneesh. He was brought to the hospital, known as ”M10,” on Wednesday night, following an airstrike by Russian or government warplanes on the rebel held neighborhood of Qaterji, said Dr. So why has he left? The answer lies in a friendship that went badly wrong, or perhaps in one that never really existed at all. Johnson was appointed five years ago by Jerry Jones, the Cowboys owner. Even after the league enacted tougher punishments for domestic violence and three accused players sat out during games Sunday, the Twitter hashtag BoycottNFL and calls for Commissioner Roger Goodell’s removal are running rampant. Gov.

10 thoughts on “Seppo Heino (ps.): Eu määrää Suomen poliisin poliittisen kyttäämisen

  • 24.1.2017 at 18:27
    Permalink

    JA MINKÄ TAKIA PITÄÄ SUVAITA SITÄ MITÄ EI SUVAITSE NAURETAVAA PASKAA.

    Reply
  • 24.1.2017 at 21:23
    Permalink

    Annan Heinolle täydet kymmenen pistettä tästä samoin kuin hänen aikaisemmistakin, erittäin asiallisista ja tosiasioihin perustuvista artikkeleistaan. Hän nostaa kissan pöydälle, jota sensuroiva/salaava, vääristelevä ja suoraan valehteleva valta-VALE-media ei suurin surminkaan tee. Säännön vahvistava poikkeus, ainakin jossain määrin on Uudellamaalla ilmestyvä Keski-Uusimaa, joka on suostunut julkaisemaan useita Heinon artikkeleita. Se on saanut vastauksena jotkut kulttuurimarxistiset suomentuho-kansanviholliset suoltamaan entistä kiivaammin keksimäänsä päätöntä ”vihapuhe”- ja ”rasismin”-vastaista propagandamössöään.

    Pienten askelten taktiikalla rakennetaan – jotta ihmiset eivät huomaisi mihin ollaan menosssa – täydellistä diktatuuria, lopputuloksena ”EU – huomispäivän Super-Neuvostoliitto” kuten itävaltalainen politiikantutkija Karl Steinhauser nimesi yhden kirjansa jo n. neljännesvuosisata sitten. Eräs toinen sellainen pieni askel täydelliseen diktatuuriin on aseiden ottaminen pois kansalta EU-direktiivillä, jotta kansa ei voisi nousta tyranniaa vastaan kapinaan – tässäkään rahalla ja Brysselin korruptioviroilla ostettavat maanpetturi-vallanpitäjämme eivät ole asettuneet vastahankaan EU-monsteria vastaan, jonka takapiruina ovat mm. läntistä velkahuijaus-rahajärjestelmää hallitseva Rotschild kasaarimafioineen ja lusiferilaiset jesuiitat.

    Reply
  • 24.1.2017 at 21:31
    Permalink

    M v l e h t i otsikoi 24.01.2017 :

    ”Perskeko jakaa turvapaikkoja kuin karkkia”

    ”Perussuomalaisten, keskustan ja kokoomuksen muodostaman hallituksen aikana varsinaisten turvapaikkojen osuus myönteisistä päätöksistä on noussut räjähdysmäisesti.

    24.01.2017 10:00, 1994 lukukertaa

    Suomen myöntämien turvapaikkojen määrä on noussut askeleittain. 1990-luvulla Suomi myönsi tusinan verran turvapaikkoja per vuosi, 2000-luvulla muutamia kymmeniä mutta 2010-luvulla jo useita satoja vuodessa.

    Ennätysvuonna 2016 myönnettiin peräti 4586 korkeinta mahdollista turvapaikkastatusta. Sen lisäksi turvapaikanhakijoille annettiin vähäisemmillä perusteilla 3159 muuta oleskelulupaa.

    Toki hakijamäärätkin ovat olleet valtavassa kasvussa, mutta onko muuttuneen linjan takana jotain muutakin?…”

    Reply
  • 24.1.2017 at 22:37
    Permalink

    James Hirvisaari kirjoitti 22.1.2017 blogissaan:

    ” Koko kansan media?

    Jos media olisi tasapuolisesti kaikkien suomalaisten puolella, se olisi puolueeton tiedon välittäjä.
    Onko media koko kansan media? Ei ole, se on valehteleva roskajoukko, myös Suomessa.”

    Reply
  • 25.1.2017 at 08:58
    Permalink

    Pelkät EU jäsenmaksut n. 2miljardia ? Entä mistä muusta maksetaan ja kuinka paljon, esim. tullimaksut joista EU:lle maksetaan n. 7miljardia, joku asioista enemmän tietävä voisi lisätä mitä vielä ?

    Reply
  • 25.1.2017 at 23:22
    Permalink

    CBS:n omistaa Murray Rothstein, joka esiintyy nimellä Sumner Redstone. NBC:n omistaa Brian Roberts ja yhtiön toimitusjohtaja on Jeff Zucker. ABC:n toimitusjohtaja on Robert Iger, joka otti ohjat Disneyn Michael Eisnerilta. Fox Newsin omistaa Rupert Murdoch – tunnettu sionisti. Hänen äitinsä Elisabeth Green on juutalaista syntyperää. CNN:n omistaa Time – Warner, jota ilmeisesti johtaa juutalainen moguli Carl Icahn. Heidän huippureportterinsa Dana Bash mollasi Ron Paulia esivaaleissa:

    Ei epäilystäkään, puhutte varmaankin republikaaneille, jotka ovat huolestuneita, kuten minäkin siitä, että Ron Paul jatkaisi kevään yli jopa kesään, tai jopa asettuisi ehdolle republikaanien listoilla tai sitoutumattomana. Kukaan ei kuitenkaan usko hänen pääsevän ehdokkaaksi.

    No totta kai hän on huolissaan, hänen oikea nimensä on Dana Ruth Schwartz. Lehdistöllä on samanlainen juutalais-kumileimasin. Nimetäksemme muutaman: Time Magazine siirtyy juutalaiselta toiselle. New York Timesin omistaa Sulzbergerin suku ja Newsweekin omistavat yhdessä Jane Herman ja Hollywoodin Barry Diller.

    Kaikki tuottavat uutisia, jotka ovat ”painokelpoisia”, kunhan ne ovat selvästi juutalaisten hyväksymiä. Siitä vain, äänestäkää. Mutta juutalaiset ovat jo valinneet. He tahrasivat Pat Buchananin 90-luvulla ja jättivät Ron Paulin paitsioon vuonna 2012 jättäen meille kaksi luuseria, joista valita.

    Katsokaas, demokratia on mikä tahansa valtio, kuten Amerikka, missä juutalaiset ovat vallan kahvassa. Heillä on koko media käsissään. Lehdistö, televisio, elokuvat ja sinut siinä ristitulessa.

    Reply
    • 26.1.2017 at 14:41
      Permalink

      Radioislam-sivustolla on artikkeli ”Massamedian vaikutus ja sen omistussuhteet”:

      Tässä artikkelissa on tarkoituksena käsitellä länsimaisen joukkotiedotusvälineistön omistussuhteita ja niiden hallintaa. Tällainen taustojen tutkimus osoittaa järkyttävän tosiasian: Amerikan Yhdysvaltojen ja yleensä läntisen maailman erilaiset joukkoviestintäkanavat ovat miltei täysin KANSAINVÄLISEN HARVAINVALLAN HALLINNASSA ja kontrollissa.

      Tämä harvainvalta eli valtaeliitti on jaettavissa kolmeen osa-alueeseen: yhtenä on pankkiirien ja liikemiesten muodostama ylimystö, jonka aloittivat Rothschildit 1700-luvulla, ja joka sisältää esimerkiksi Warburgit ja Rockefellerit. Toisena on globaali poliittinen oligarkia, joilla on käytössään kaikki mahdolliset organisaatiot ja järjestöt: Erilaiset Israelin lobbaajat, American Israel Public Affairs Committee -järjestö (AIPAC), American Civil Liberties Union (ACLU), Bilderberg-ryhmä, vapaamuurarit, ”juutalainen” vapaamuurarijärjestö B`nai B`rith (johtaa ei-juutalaisia vapaamuurarijärjestöjä) jne. Kolmanteen ryhmään voidaan lukea esimerkiksi viihdeteollisuus, joukkoviestintä, pedagoginen sektori ja koulutusmaailma kokonaisuudessaan (Ginsberg 1993), (Maariv 2.11.1994) ja (Steinhauser 1994). Käyttäkäämme tässä kirjoituksessa jatkossa mainitusta valtaeliitistä nimitystä juutalaiseliitti, sillä SIONISTISEN ELI ISRAEL-MYÖNTEISEN ELIITIN JOHTAVA ASEMA MUODOSTUU JUUTALAISISTA.

      Massamedia osana UMJ:tä

      Wall Streetin pankkiirit ovat tukevasti esimerkiksi IMF:n, Maailmanpankin ja WTO:n taustavoimina. Näistä ovat muodostuneet Uuden maailmanjärjestyksen instituutiot, joihin kytkeytyvät myös esim. Trilateraalinen komissio, Bildeberg-ryhmä ja yhdysvaltalainen Ulkosuhteiden neuvosto (Chossudovsky 2004). Juutalaiseliitti edustaa Uuden maailmanjärjestyksen kärkeä. Mainitun juutalaisten hallitsema massamedia antaa kaiken tukensa uuden maailmanjärjestyksen diktatuurisille pyrkimyksille.

      Massamedian omistussuhteiden tietäminen on tähdellistä, sillä meidän hallinta sallii valtaeliitille ja sen etupiireille valtavan vaikutuksen valtioiden sisä- ja ulkopolitiikkaan, paikalliseen ja globaaliin talouteen sekä pankkimaailmaan, puolustukseen, Natoon jne. Siten joukkoviestinnän ja viihdeteollisuuden hallinta saa kauhistuttavan diktatuurisen luonteen.

      Juutalais-syntyinen ja juutalaisia kouluja käynyt Veli Nathanael, joka hylkäsi juutalaisuuden kääntyen ortodoksikristityksi, vahvistaa sen, että joukkotiedotusvälineet ovat ”juutalaisten” hallussa, joka hänen mukaansa todistaa suoraan JUUTALAISENVALLAN. Veli Nathanael tarkoittanee ”juutalaisilla” juuri juutalaisten sionistista eliittiä.

      Joukkotiedonvälityksen omistussuhteet

      Sionistisen eliitin mediakontrollin vaikutus on järkyttävän suurta USA:ssa ja yleensä länsimaissa. Kaikki mittavimmat tv- ja radioyhtiöt, elokuvan tuottajat, kirjankustantajat, sanomalehdet, aikakauslehdet ja uutistoimistot ovat Israel-myönteisen eliitin omistamia. Tohtori Ahmed Ramin on esittänyt selvityksessään esim. USA:ssa toimivan 56 mediayhtiön nimet, jotka ovat juutalaisten omistuksessa.

      Missä ikinä katsommekin televisiota, missä tahansa näemme elokuvan, joko teatterissa tai kotona, missä hyvänsä kuuntelemme radiota tai äänitettyä musiikkia, missä milloinkin luemme sanomalehteä, kirjaa tai aikakauslehteä, on hyvin todennäköistä, että tiedon tai viihteen on tuottanut tai levittänyt joku näistä seuraavista megamedia-yhtiöistä: Time Warner, Disney, ABC-televisioverkko, CNN, Viacom, NBC Universal, Fox Television Network, Fox News, FX Channel, 20th Century Fox Films, Fox2000 jne…”, ks. artikkelin loppuosa Radioislam-sivustolta.

      Reply
  • 25.1.2017 at 23:24
    Permalink

    http://en.wikipedia.org/wiki/Bonnier_family

    Suomessa juutalaismedian leiman saa Bonnier AB:n omistama MTV3 ja se mielestäni näkyy heidän vaalitenteissään. Bonnier omistaa myös WSOY:n ja Tammen, se ehkä osittain selittää miksi holokaustin kiistämiseen liittyvää kirjallisuutta ei ole juurikaan olemassa.

    Bonnier on Pohjoismaiden suurin viestintäyhtiö, toiseksi suurin on Sanoma, joten valta on todella harvoissa käsissä. Jos juutalaishuhu Erkko-suvusta pitää paikkaansa, niin juutalaisten markkinaosuus Pohjoismaiden tiedonvälityksestä on häkellyttävän suuri.

    Olisi hyvä jos puhuttaisiin joskus median levittämästä monikulttuurisuudesta ja miksi sitä levitetään ja ketkä ovat sen takana.

    http://www.youtube.com/watch?NR=1&v=D5ai5HNIywo&feature=endscreen Prof Kevin MacDonald Cal State: The End of White People!

    Reply
  • 26.1.2017 at 15:00
    Permalink

    Ks. myös ”Helsingin Sanomien johtama mediakontrolli Suomessa”,
    http://eaglesflysingly.blogspot.fi/2008/05/helsingin-sanomien-johtama.html

    Erkko-mediahan kuuluu ainakin puolittain j-alkuiseen joukkoon.
    Aatos Erkon mentyä mananmajoille, HS:än päätoimittajie on edelleen käynyt Bilderberg-kokouksissa kuulemassa ohjeistusta siitä millaista Uuden Maailmanjärjestyksen asiaa edistävää propagandaa kansalle on suollettava.

    Reply

VASTAA: Nykysuomi.com käyttää sekä automaattista, että manuaalista moderointia kommenttiosiossa. Jokainen vastaa omista kommenteistaan ja nykysuomi.com pidättää oikeuden moderoida asiatonta keskustelua tarpeelliseksi katsomallaan laajuudella.

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.