Jari Ronkainen: Yle:n – Kohu-uutisista uutisankoiksi

Seura-lehden Isän pikajuna –blogia pitävä Jussi Korhonen on tutkinut Yleisradion hallintoneuvoston pöytäkirjoja ja havainnut, että kokouksissa on käsitelty myös yksittäisiä uutistapahtumia. Hallintoneuvoston puheenjohtaja, perussuomalaiskollegani Kimmo Kivelä on kommentoinut, että aikoo jatkossakin sallia ajankohtaiskeskustelun ja jopa yksittäisten uutistapahtumien esille otot neuvoston kokouksissa, eikä pidä tätä minkäänlaisena painostuksena Ylen toimitusta tai sen tekemiä uutisia kohtaan. Aivan oikeassa hän onkin!

Kyseessä olevat pöytäkirjamerkinnät koskevat minun toimiani ja katson, että minulla on hallintoneuvoston jäsenenä oikeus nostaa keskusteluun toimituksellisia linjauksia, vaikka neuvostolla ei olekaan operatiivista vastuuta Ylen toteuttamasta journalismista eikä näin ollen edes mahdollisuutta vaikuttaa uutissisältöön. Hallintoneuvoston kokouksessa on paikalla laaja skaala Yleisradion toimintaa tuntevia henkilöitä, mukaan lukien Ylen uutis- ja ajankohtaistoiminnan johtaja Atte Jääskeläinen, joka pitää sisältöasioiden esille ottamista neuvoston kokouksissa jopa suotavana.

Asioiden selvittäminen ja keskustelut hallintoneuvostossa ovat jatkumoa kansanedustajan työlleni, jossa olen pyrkinyt vaikuttamaan sen eteen, että tasapuolisuus Ylen uutisoinnissa lisääntyisi.  Perussuomalaisen paikallispoliitikko Terhi Kiemungin tapauksessa asiasta uutisoitiin laajasti ja pitkään, mutta vastaavissa tapauksissa joissa syytettyjen penkillä oli esimerkiksi demari, mediassa joko ohimennen mainittiin asiasta tai vaiettiin tyystin. Forssan tapauksessa Ylen toimittaja oli tullut tapahtumapaikalle niin myöhään, että haastateltavana oli ainoastaan konfliktin toinen osapuoli, mistä syystä seurannut uutisointi oli kaikkea muuta kuin tasapuolista.

(adsbygoogle = window.adsbygoogle || []).push({});
Ylen uutisointi vaikuttaa kerta toisensa jälkeen olevan tarkoitushakuista siten, että se jättää kertomatta, vääristelee tai tuo oman mielipiteensä julki tasapuolisen tiedottamisen sijaan. Esimerkkinä jo ennen Yhdysvaltain presidentinvaaleja aloitettu Donald Trumpin mustamaalaaminen, joka tulee räikeästi esille hänen ulkomaalaisten terroristien maahantulon estävän presidentillisen määräyksen uutisoinnissa otsikolla ’Trump rajoittaa muslimien maahantuloa’. Verkkouutiset oikoi uutisen sisältöä ansiokkaasti. Muslimeja ei siinä mainita sanallakaan! Määräys on lähinnä jatkumoa presidentti Barack Obaman aloittamalle politiikalle, jolla hän esti irakilaisten pakolaisten maahantulon Yhdysvaltoihin 6 kuukauden ajan vuonna 2013 ja valitsi vuonna 2015 Trumpinkin määräyksessä olevat maat erityistä huolta aiheuttaviksi ja erityisen viisumimenettelyn piiriin.

Yle alentuu Seuran-kaltaiseen kohujutun kalasteluun myös toimittaja Päivi Happosen tekemässä uutisessa. Siinä väitetään, että Suomi—Venäjä-kaksoiskansalaisia koskisi erilaiset ohjeet tiettyihin Puolustusvoimien virkoihin tai varusmiespalvelutehtäviin pääsemiseen. Puolustusministeri Jussi Niinistö on kiistänyt tällaisen epävirallisen ohjeistuksen olemassaolon ja epäillyt jopa Ylen joutuneen informaatio-operaation välikappaleeksi, mutta silti Ylen päätoimittaja Riikka Venäläinen inttää vastaan ja perustelee uutisen todenperäisyyttä viittaamalla ”puolustusvoimien sisällä olevaan luotettavan lähteeseen” ja siihen, että Ylen toimittajat ovat ohjeistuksen nähneet. Todistustaakka on Ylen puolella ja mikäli lähteitä ei ala löytyä, on Ylellä vähintäänkin nöyrän anteeksipyynnön paikka.

Tulen jatkossakin tuomaan julki blogissani, neuvoston kokouksissa ja jopa istuntosalissa kohtaamiani vääryyksiä. Ylen toimittajien on pystyttävä ottamaan vastaan kritiikkiä heidän tekemistä journalistisista valinnoistaan ilman, että kokevat sen poliittiseksi painostukseksi.  Minä puolestani painostan Yleä tasapuoliseen ja totuudenmukaiseen uutisointiin, minkä pitäisi olla ei ainoastaan Ylen omien, vaan myös journalististen ohjeiden johtotähti jota seurata.

 

Jari Ronkainen Blogi

Helsingissä 1.2.2017

1,403 total views, 2 views today

american football’s nfl to make sure women get interviewsMike McCarthy says he’ll never give up play calling again.Enteringhis 11th season as coach of theGreen Bay Packers,McCarthy is cheap oakleys going back to the way he built their powerhouse offense: calling the plays for cheap mlb jerseys two time NFL MVP Aaron Rodgers, attending nearly every quarterback meeting and communicating more with Rodgers than he did the past couple years when McCarthy divided his attention with other segments of the team.It’s not an emotional move, nor was handing over play calling to assistant Tom Clements before last season. ”I’m not a knee jerker,” McCarthy told USA TODAY Sports before a recent training camp practice. The T7 TetO promoter expresses T7 RNAP, creating a positive feedback loop (PFL) that becomes activated when a small amount of T7 RNAP is initially expressed. cheap nfl jerseys To provide this initial amount of T7 RNAP expression, we use the priming promoter, which is a 456 bp sequence of eukaryotic origin that contains many bacterial promoter like elements (Supplementary Fig. Mark Richt, like many of us, came to Christ a bit later in life. While many get saved younger in life; in sunday school, or perhaps vacation bible school, the truth is, many of us find Christ only after living life on our own terms for a while, convinced we are our own person, and we are at the top of the mountain. You are going to start out in your horse stance, X block, X block down. Then you are going to step left, down block, forward stance. Additionally, we analyzed small sample size, especially in normal control group. Bigger sample size should be analyzed in future investigation. 5: If you’re up on your golf trivia, then you know pro golfer Wayne Levi was the first PGA pro to win a golf tournament with an orange ball. This would have probably been cheered endlessly by these Roald Dahl inspired movie characters since they too play with orange balls given that there don’t seem to be any women around.. I’ve seen all types of hubs out there, but I’ve never seen one on popcorn comparisons. So I decided to pop a hub on out about popcorn. We don’t want to overplay the importance of this initiative as it’s early in the life of these titles, but overall, this represents a modest investment on our NFL Jerseys China part. And Cheap Jerseys from china if these games are well received, we plan to roll out more games in an app form.. The 4th Circuit’s ruling dooms Hamdi to legal limbo unless and until the appeals court reconsiders its ruling or the Supreme Court reverses it.But the Hamdi ruling already is affecting, in immediate and practical ways, Replica Oakleys the fate of Jose Padilla, the ”other” replica oakleys American citizen designated an enemy combatant by President Bush. Padilla was captured in Chicago and initially labeled a ”dirty bomb” suspect.

One thought on “Jari Ronkainen: Yle:n – Kohu-uutisista uutisankoiksi

  • 2.2.2017 at 11:41
    Permalink

    Nyt on varmaan Venäjä-trollit päässeet muokkaamaan YLE:n uutisointiakin. On ne kamalia petoja.

    No, totta puhuen, ei kukaan ole katsellut/lukenut YLEN:n uutisia naama peruslukemilla enää vuosiin. Niin naurettavia keltaisen lehdistön otsikointeja, Reutersin väärin suomennettuja uutisia sekä puolueellista uutisointia siältävää mediaa ei ole vähään aikaa nähty. Jopa Stasi olisi ylpeä jos heillä olisi aikoinaan ollut yhtä itseohjautunut virallinen uutismedia.

    On hyvä että tästä puhutaan ja asiat nostetaan pöydälle. Trump on ja pysyy presidenttinä. Sille ei voi mitään. Mutta se että Suomen uutistalot jatkavat Soroksen Trump-vastaista kampanjaa sen jälkeen kun miljardi panostettiin väärälle lehmälle, se on ylättävää. Vai saako YLE:kin CIA:lta, NSA:lta tai muila järjestöiltä tukirahaa julkaistavien ”uutisten” lisäksi?

    Reply

VASTAA: Nykysuomi.com käyttää sekä automaattista, että manuaalista moderointia kommenttiosiossa. Jokainen vastaa omista kommenteistaan ja nykysuomi.com pidättää oikeuden moderoida asiatonta keskustelua tarpeelliseksi katsomallaan laajuudella.

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.