Niinistö vaatii Yleltä anteeksipyyntöä: ”Se on valeuutinen”

”Ylen tehtävä on korjata julkaisemansa väärät uutiset, mutta päinvastoin Yle laittaa lisää löylyä, kun toimittaja (Päivi) Happonen on julkaissut Ylen nettisivuilla valetietoa, jossa väittää, että ministeri on väärässä, puolustusvoimat toimii rikollisesti ja on olemassa joku salainen ohjeistus, jolla kaksoiskansalaisia varusmiespalvelussa kohdellaan – mikä ei pidä paikkaansa.”

— Jussi Niinistö, puolustusministeri 1.2.2017.

(adsbygoogle = window.adsbygoogle || []).push({});
Iltalehti 1.2.2017

– Tämän tyyppisiä valeuutisia, joissa Yle on nyt kunnostautunut, on Venäjällä käytetty esimerkkinä Suomessa asuvien venäläisten huonosta kohtelusta, Niinistö sanoi Iltalehdelle keskiviikkona eduskunnassa.

– Uutinen on nostettu siellä esiin ihan samaan tapaan kuin näitä lapsikaappausuutisia on käytetty.

Niinistö viittaa Venäjällä suurta näkyvyyttä saaneisiin uutisiin, joiden mukaan Suomessa on otettu viranomaisten haltuun venäläisperheiden lapsia. Suoraan Kremlin alaisuudessa toimiva NTV-televisiokanava on esimerkiksi kuvaillut Suomea ”säälimättömän ja järjettömän lapsiterrorin maaksi”. Iltalehden artikkeli

Reijo Paunonen: Onnistuikohan YLE ampumaan jo modernin digiajan ”Mainilan” laukaukset?

Viimeisin tempaus oli ruokkia Venäjää Suomen kaksoiskansalaisuutta koskevan sotilastapauksen tiimoilta. Tästä kirjoittaa tarkemmin Outi Mara. Yle uutisointi oli tarkoitushakuista. Vaikka henkilö oli venäläinen, kyseessä olisi voinut olla minkä muun maan kaksoiskansalainen tahansa. Tästä YLE ei taas maininnut sanaakaan. Tämän lisäksi Yle perui asiaa käsittelvän A-studio-ohjelman. Ehkä siksi, että näyttötaakka oli Ylellä itsellään ja näyttöä ei ole. Puolustuvoimien kyseisen asian tarkempi käsittely on taas paljolti jo sotilas-salaisuuden piirissä. Halusiko Yle uittaa puolustuministerin syvemmälle orastavaan ulkopoliittiseen kriisiin suorassa lähetyksessä ? Nyt alkaa olla näyttöä jo suoranaiselle maanpetokselliselle toiminnalle. Suomen turvallisuuden kannalta sylttytehdas olisi nyt selvitettävä pikaisesti valtakunnanoikeudessa ja nyt kerrankin suljettujen ovien takana.
Yle toimintaa ei voida perustella vapaalla riippumattomalla journalismilla, koska Yle kuitenkin puuttuu yksittäiseen ohjelmatuotanoonsa hallintoneuvostonsa kautta. Ylen hallintoneuvostossa istuu paljon poliitikkoja, joilla on kokemusta myös puolustusvaliokunnista. Vaikka hallintoneuvosto on ottanut kantaa roolinsa ja tehtävänkuvan vastaisesti myös yksittäisiin teemoihin ja julkisuuden henkilöihin, se ei ole katsonut asiakseen puuttua Ylen toimintaan, kun on kyse Suomen edusta ja turvallisuudesta. Esimerkiksi hallintoneuvoston jäsenen vihreiden Kasvin mukaan heidän tehtävänsä on valvoa, tukevatko Yleisradion ohjelmat esimerkiksi suvaitsevaisuutta ja monikulttuurisuutta. Tehtäviin on myös lisättävä Ylelle velvollisuus toimia  Suomen edun ja turvallisuuden mukaisesti.

Lue Reijo Paunosen koko Kirjoitus Uusi Suomi

18,836 total views, 4 views today

how long after eating should you weight trainSomebody’s gonna correct your spelling? Do something crazy. Put some Fake Oakleys ”F”s in there. The difference is multiplied by 2. The result is then subtracted from 100 which gives the Marines score.. Height for men is 5 ft. 8.5”. With Sanchez behind center, the USC Trojans would go on to amass a 12 1 cheap nfl jerseys record and place No. 2 in the Coaches Poll and No. November, his season was cut short with the 49ers when, while running through the sideline area on a punt return, he slipped and fell on the concrete ring circling the field at the Edward Jones Dome in St. Louis. PESCA: Part of the game, that is the phrase that the NFL is leaning on as it faces multiple lawsuits over head injuries. The NFL self preservation depends upon the argument that injuries are part of the game. DEANE: And bull in the ring, it used to be, Michel, where a kid would be in the center of a circle where players may be 10 wholesale nfl jerseys to 15 yards away, and the circle the kid in the middle would turn in a circle and point at somebody or the whistle would blow. Someone would run off the edge of the circle and they would meet in the middle, head to head contact.. They had a closed meeting with a bishop, and then ate and went home.”They were treated well,” Cheap NFL Jerseys contacts in Tal Goran passed on to Edward. ”Nobody was tortured.”Was the decision a surprise to those very familiar with ISIS?Not to Graeme Wood, who published a detailed analysis on ISIS’ religious inner workings this week in The Atlantic.. We could go with San Diego’s head man Mike McCoy here, or perhaps the Rams’ Jeff Fisher, but Ryan who enters his second year in Buffalo faces tremendous scrutiny after cheap nfl jerseys failing to compile a quality defense in 2015. Remember, the Bills put together elite numbers in 2014 on that side of the ball, only to falter when their defensive minded head coach came on board. Let me show you in greater detail. Let’s look at both gymnasts, A and B. In June 2015, a federal judge approved a class action lawsuit settlement between the NFL and thousands of former players. The agreement provides up to $5 million per retired player for cheap oakleys sunglasses serious medical conditions associated with repeated head trauma. The Republicans, in the first night of their convention in 2008, did 21.5 million people. So the Democrats this time out did pretty well.. The responsibility has passed to their juniors, and whether it can be cheap nhl jerseys taken in time to save this series will be resolved in the next few days. Time stands still for no batsman or bowler.

3 thoughts on “Niinistö vaatii Yleltä anteeksipyyntöä: ”Se on valeuutinen”

  • 2.2.2017 at 11:48
    Permalink

    Jussi saa vaatia anteeksipyyntöjä. Eihän politikko voi myöntää vaikka taskusta löytyisi.

    Mutta asiaan… Tällaiset uutiset ovat juuri niitä millä Venäjä hakee oikeutusta valloittaa Suomen. Suomihan oli autonominen tasavalta jolle Neuvostoliitto myönsi itsenäisyyden. Mutta koska se sen myönsi, katsoo se myös että sillä on oikeus ottaa se pois. Olemmehan vain rantapenger Venäjän maaperällä. Sopivan kokoinen satamakaupunki joka turvaa Venäjän rahtiliikenteen.

    Ans olla kun ensimmäinen järjestö tai ihminen hakee turvapaikkaa Venäjältä. Siitä ne otsikot repeää. Nykyisin Suomessa kun tosiasioiden julkituomisesta saa sakkoa tai vankeutta tai kokonaiset järjestöt ovat lopetusuhan alla (poislukien eduskuntapuolueet). Siinä vaiheessa kun ensimmäinen järjestö tai ihminen hakeutuu Venäjän puolelle koska elo ja olo on tullut Suomessa liian tukalaksi, on se piste joka oikeuttaa vapauttamaan Suomen demokratian nimissä. Demokratiaahan on levitetty mm. Amerikkalaisten nimissä jo 80 vuotta. Eikä loppua näy.

    Reply
  • 2.2.2017 at 13:07
    Permalink

    vaikka saisin täysikenraaliarvon suomelta seuraavaan sotaan niin en kyllä ottaisi vastaan kun nämä niinistön pellet ovat vallan kahvassa

    Reply
  • 4.2.2017 at 01:13
    Permalink

    Kansallisosiaalidemokraattineen puolue on ilmeisti YLEEN juurruttamiensa iljettävien lonkeroidensa avulla päättänyt ajaa suomen sotaan sekä idän että lännen kanssa. Liittolaiseksi ovat älyn lahjojensa mukaisesti valinneet somalian ja allaahhin.

    Reply

VASTAA: Nykysuomi.com käyttää sekä automaattista, että manuaalista moderointia kommenttiosiossa. Jokainen vastaa omista kommenteistaan ja nykysuomi.com pidättää oikeuden moderoida asiatonta keskustelua tarpeelliseksi katsomallaan laajuudella.

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.