KRP: Huumaus- ja lääkeaineista aiheutuvat liikennejuopumukset kasvaneet

Keskusrikospoliisi on julkaissut vuositilastot verinäytteistä tehdyistä alkoholi-, huumaus- ja lääkeainetutkimuksista vuodelta 2016. Tilastoihin on kokonaiskuvan hahmottamiseksi lisätty myös tilastoja tarkkuusalkometreillä tehdyistä alkoholin hengitysilmamittauksista. Tarkkuusalkometrimittaukset ovat yhtä luotettavia kuin verenalkoholitutkimukset. Liikennevalvonnan seulontapuhallukset eivät sisälly tilastoihin. Huumaus- ja lääkeaineita tutkitaan vain verestä.

Liikennejuopumustutkimusten kokonaismäärä tarkastelujaksolla 2010–2016 on hieman laskenut. Toisaalta tilastoissa näkyy metamfetamiinin ja kokaiinin voimakas kasvu. Metamfetamiinitapauksia oli viime vuonna yli nelinkertainen määrä verrattuna vuoteen 2015, kokaiinitapaukset lähes kaksinkertaistuivat.

Verinäytteistä tehdyt liikennejuopumustutkimukset 2016

Kaikkiaan tutkittiin lähes 12 000 verinäytettä. Huumaus- ja lääkeaine­tutkimuspyyntöjen määrä ylitti ensimmäisen kerran verenalkoholitutkimuspyyntöjen määrän.

Alkoholintutkimuspyyntöjen määrä on viime vuosien aikana ollut laskusuuntainen, huumaus- ja lääkeainepyyntöjen määrä puolestaan kasvanut. Yhteiskäyttötapauksia oli viime vuonna lähes 1 500 kpl.

Verenalkoholin osalta lähes 90 % tapauksista ylitti rattijuopumuksen promillerajan (0,5 ‰). Huumaus- ja lääkeainetutkimuksissa vähintään yksi huumaus- tai lääkeaine todettiin yli 90 % tapauksista.

Lähde: Krp

VASTAA: Nykysuomi.com käyttää sekä automaattista, että manuaalista moderointia kommenttiosiossa. Jokainen vastaa omista kommenteistaan ja nykysuomi.com pidättää oikeuden moderoida asiatonta keskustelua tarpeelliseksi katsomallaan laajuudella.

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.