Haastattelussa Eurajoen PS ehdokas Tomi Salonen

Nyt kun eurajoen kokoomus pyörii lahjontakohun keskellä, niin miten luulet käyvän eminille, joka juuri sai kokoomusnuorten pj pallin ja miten luulet kohun vaikuttavan kokoomuksen menestykseen vaaleissa?

Toivon ettei vilpillä päästä valtaan, mutta pahaa pelkään että kun marginaalit ovat pienet, jokaisella äänellä on merkitystä. Kokoomuksessa ja politiikassa muutenkin valitettavasti tällaiset opportunistit voivat pärjätä ja saada valtaa, valitettavasti

Kuka on Tomi Salonen?

Olen nelikymppinen Perussuomalainen mies, huomasin olevani Persu vuonna 2010 jolloin olin Vasemmistoliiton edustajana Eurajoen kunnanhallituksessa, toimin tuolloin myös paikallisyhdistyksen puheenjohtajana, kuntapolitiikassa olen ollut mukana jo vuodesta 1996, aina olen toiminut sen mukaan että tasapuolisuus toteutuisi ja että heikomman etuakin pitää jonkun ajaa.

Eurajoella eri puolueet ovat aika pitkälle yhteisymmärryksessä asioista, missä kohtaa mielipiteet eroavat?

Perussuomalaiset Eurajoella toimivat, eivät pelkästään puhu, hyvänä esimerkkinä tästä toimii marraskuu 2015, jolloin ei niin puhdas ”liikemies” onnistui perustamaan kuntaamme vastaanottokeskuksen, yritimme kaikin keinoin saada muita puolueita ymmärtämään mistä on kyse, mutta turhaan. Loppujen lopuksi keskus suljettiin viikon toiminnan jälkeen, ryhmämme kaivoi esiin yrittäjän taustoista asioita, jotka saivat maahanmuuttoviraston silmät aukeamaan ja lupa toiminnan pyörittämiseen peruttiin, eräs kokoomuksen nykyisistä kuntavaaliehdokkaista toimi muuten keskuksen tausta voimana…

Kuinka näät tulisiko eurajoen ottaa pakolaisia tulevaisuudessa ja miten asiat tulisi hoitaa?

Ehdottomasti ei, kuntamme on muuttovoittoinen joten kukaan ei edes sillä varjolla voi väittää että pakolaisten ottaminen olisi tarpeen, ydinvoimala kuntana kaikki turvallisuutta vaarantava pitää pois sulkea ja kuten maailmalta voi nähdä riskit ovat olemassa. Apua pitää antaa konflikti alueille suoraan, ongelmia ei ratkaista tuomalla niitä tänne.

Miten sitten kuntaliitokset, mitä ongelmia näät näiden tuovan tullessaan?

Eurajoen osalta liitos Luvian kanssa on sujunut loistavasti, ongelmia ei ole suuremmin tullut, sen jälkeen kun edellinen kunnanjohtaja irtisanoutui viime kesänä, hänen visioidensa takia muutama virkanimitys olisi pitänyt korjata, yhdestä nimityksestä onkin oikeusprosessi meneillään, kun kirjastotoimenjohtajaksi valittiin henkilö vailla riittäviä pätevyyksiä, vaikka päteväkin olisi ollut tarjolla.

Eurajoella on hyvä terveydenhuolto vanhuksille, luuletko kuntaliitoksen kuormittavan liikaa eurajoen terveyspalveluja?

Eurajoella on tehty järkeviä päätöksiä koskien terveydenhuollon peruspalveluita, kuntayhtymän kautta olemme onnistuneet järjestämään asiamme niin että lähipalvelut tulevat säilymään molemmilla terveysasemilla ainakin vuoden 2020 loppuun asti. Itse muuten istun ainoana Perussuomalaisena tuon kuntayhtymän hallituksessa.

Mitä vaalilupauksia sinulla on ja miten meinaat pitää kiinni lupauksista?

Teen kaikkeni että valtuustoaloitteemme työttömien ja eläkeläisten terveyskeskusmaksuista vapauttamisesta toteutuisi, liikunta keskustamme haluaisin kehittää rakentamalla sinne tekojääradan, myöskin ammattiin opiskeleville haluaisin kunnan antavan taloudellista tukea, tästäkin olemme tehneet valtuustoaloitteen. Lupaan että toimin näiden asioiden eteen yhteistyössä muiden valtuutettujen kanssa.

-Tomi salonen, Eurajoki 47

VASTAA: Nykysuomi.com käyttää sekä automaattista, että manuaalista moderointia kommenttiosiossa. Jokainen vastaa omista kommenteistaan ja nykysuomi.com pidättää oikeuden moderoida asiatonta keskustelua tarpeelliseksi katsomallaan laajuudella.

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.