Kansankoti murenee

Nizza, Lontoo, Berliini, Pietari, Tukholma… Terrori-iskut tulevat yhä lähemmäksi Suomea. Enää on vain ajan kysymys, milloin Suomeenkin isketään. Helsingin poliisi tviittasi lisäävänsä valvontaa kaupungilla tämänpäiväisen Tukholman iskun takia.

Vielä 1970-80 -luvuilla Ruotsi oli suomalaisten paratiisi. Kansankoti, jossa työpaikkoja ja huolenpitoa riitti kaikille. Turvallinen yhteiskunta vailla huolia ja murheita. Suomesta muuttikin massoittain ihmisiä Ruotsiin paremman toimeentulon toivossa. Valitettavasti kansankodin ovet olivat avoinna kaikille muillekin.

Kansankoti alkoi pikkuhiljaa murentua sitä mukaa, kun mm. Lähi-idästä ja Afrikasta muuttaneiden ihmisten lukumäärä maassa lisääntyi. Tämän hetken todellisuutta Ruotsissa ovat muun muassa 55 niin sanottua No go -aluetta, joihin ei hälytysajoneuvoillakaan ole mitään asiaa. Maahanmuuttotaustaisilla on lähiöissään ihan omat lakinsa, ja virkavaltakin joutuu niissä kivisateeseen tai jopa fyysisen hyökkäyksen kohteeksi. Syntyperäiset ruotsalaiset ovat paenneet kyseisistä lähiöistä. Autoja palaa Tukholman lähiöissä lähes joka yö, ja mellakat ovat arkipäivää. Talvella uutisoitiin useista kylmäverisistä murhista.

Ei ole epäilystäkään siitä, etteikö tässä kaikessa ole kyse hallitsemattoman maahanmuuton lieveilmiöistä. Perus-börjet ja -håkanit eivät ole tämän toiminnan takana. Saati ruotsinsuomalaiset, jotka juoponmaineestaan huolimatta sopeutuivat Ruotsiin melko kivuttomasti.

Uusimpana niittinä Ruotsin arkkuun tuli tämänpäiväinen tapaus, jossa kuorma-auto ajoi väkijoukkoon. Tuloksena useita kuolleita ja vielä useampia loukkaantuneita. Vaikka tarkkaa tietoa tekijästä ei vielä olekaan, maan pääministeri totesi kyseessä olleen terrori-iskun, ja hyökkäyksen ruotsalaisia vastaan.

Suomen Yle sen sijaan jaksoi erikoislähetyksessään sinnikkäästi pitää yllä sairauskohtauksen mahdollisuutta, vaikka haastateltu asiantuntijakin totesi, että koko tapahtuma on silmitöntä hulluutta. Ylen lähetys oli muutenkin hupaisaa katseltavaa, sillä vaikka asiaa vatvottiin edestakaisin kyllästymiseen asti, sanallakaan ei otettu kantaa siihen, että voisiko esimerkiksi jonkun tietyn uskontokunnan edustaja olla iskun takana. Kuitenkin usein se kaikken ilmiselvin selitys on myös totuus.

Alexander Stubb tviittasi hiljattain Donald Trumpin Ruotsi-puheiden jälkeen, kuinka Ruotsi on maailman turvallisin maa. Mielelläni kuulisin Stubbilta, onko hän vielä samaa mieltä asiasta. Luultavasti Suomen poliitikkojen kommentit noudattavat vanhaa tutuksi tullutta linjaa: teko ei liity mihinkään, yksittäistapaus, mielenhäiriö, ajatukset Tukholmassa, ei saa antaa pelolle valtaa. Valitettavasti tällaisessa tilanteessa eivät kauniit puheet auta. On ryhdyttävä ennakkoluulottomiin toimiin.

Tämä kaikki on avoimien rajojen ja liberaalin maahanmuuttopolitiikan syytä. On kuitenkin turha toivoa, että Suomessa tehtäisiin mitään muutoksia mihinkään, vaikka hallitus parasta aikaa hätäkokouksessa onkin. Suomessa ollaan siinä mielessä sokeita, että Ruotsin varoittavaa esimerkkiä ei oteta todesta, vaan toistetaan samat virheet kuin naapurimaassa. Poliittisen korrektiuden seurauksena Suomestakin tulee sotatanner, jossa kenenkään ei ole turvallista liikkua.

Toimikoon tämä tapahtuma muistutuksena kaikille ihmisille sunnuntaisia kuntavaaleja silmällä pitäen siitä, mitä puolueita ei ainakaan kannata äänestää. Mitä enemmän vihervasemmisto saa ääniä, sitä nopeammin olemme siinä tilanteessa kuin Ruotsi on nyt.

Kansankoti on jo menetetty. Pidetään huoli siitä, että edes Suomi säilyisi turvallisena pohjoismaisena hyvinvointivaltiona.

 

PS. Olin juuri kerennyt kirjoittaa siitä, millaisia tuttuja fraaseja suomalaiset poliitikot tulevat Ruotsin iskun tiimoilta lausumaan. Siinä samassa sisäministeri Paula Risikko kommentoi Ylen haastattelussa, kuinka ajatukset ovat Tukholmassa. Ja jonkun ajan kuluttua hallituksen hätäkokouksesta ulostautunut ulkoministeri Timo Soini totesi, että pelolle ei saa antaa valtaa. Lopulta mikrofonin eteen saatiin pääministeri Juha Sipilä, joka laukoi odotetun yksittäistapaus-sammakon. Ihan oikeesti, keksikää välillä jotain uutta.

3 thoughts on “Kansankoti murenee

  • 7.4.2017 at 20:24
    Permalink

    Stupido on sitä mieltä yhä edelleen että monikulttuurillisuus on rikkautta. Mitähän Saksassa ja Ruotsissa rekan alle jääneet ajattelevat? Ja mitähän ajattelevat kaikki raiskatut naiset?

    Reply
  • 7.4.2017 at 21:47
    Permalink

    Jos Suomen hallitus ei regoi tähän iskuun tarpeeksi jämäkästi on kyseinen rikollissakki poistettava meitä edustamasta. Kansa vaatii selkeitä toimia että vastaavaa ei tapahdu täällä, puheet on nyt kertakaikkiiaan pidetty ja on tekojen vuoro.

    Reply
    • 7.4.2017 at 23:32
      Permalink

      Meillä on Suomea tuhoonajava rikollissakki ollut vallankahvassa jo yli neljännesvuosisadan. He ovat huijaamalla, laittomalla menettelyllä liittäneet Suomen EU-diktatuuriin. He ovat dumpanneet suurimman osan kansallisomaisuudestamme ulkomaille tai muulla tavalla ryöstäneet sitä. Kantasuomalaiset tuhotaan käytännössä rajoittamattoman maahantunkeutuja-invaasion alle. Milloin suomalaiset heräävät maanpetoksellisen, rikollisia vallanpitäjiä tukevan valta-VALE-median aikaansaamasta horroksesta?

      Reply

VASTAA: Nykysuomi.com käyttää sekä automaattista, että manuaalista moderointia kommenttiosiossa. Jokainen vastaa omista kommenteistaan ja nykysuomi.com pidättää oikeuden moderoida asiatonta keskustelua tarpeelliseksi katsomallaan laajuudella.

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.