Hallitus poistaa 98-oktaanisen bensiinin myynnistä – miten käy vanhojen harrasteautojen?

Hallitus on hyväksynyt Suomen kansallisen ohjelman liikenteen vaihtoehtoisten polttoaineiden jakeluverkoksi. Ohjelman mukaan ”nykyisin ns. suojalaatuna jaettava 98 E5 -moottoribensiini jää tuotevalikoimasta pois melko pian, jolloin se osaltaan vapauttaa varastointi- ja jakelukapasiteettia esimerkiksi korkeaseoksisille liikennepolttoaineille”.

Hallitus haluaa mahdollisimman pian  markkinoille erilaisia korkeina seoksina biokomponentteja sisältäviä liikennepolttoaineita, jotta Suomessa päästäisiin kansallisiin ja EU:n kunnianhimoisiin ilmastotavoitteisiin.

Nykyisin voimassa olevan asetuksen mukaan enintään viisi tilavuusprosenttia etanolia sisältävää bensiiniä pitää olla saatavilla ainakin vuoden 2018 loppuun asti maantieteellisesti riittävän kattavasti.

98-oktaanista bensiiniä käytetään esimerkiksi vanhemmissa ajoneuvoissa, joiden moottorit on suunniteltu korkeaoktaanisemmalle polttoaineelle. Monen vanhemman auton käyttöohjeissa yksiselitteisesti kielletään alle 98-oktaanisen bensiinin käyttö.

Lyijyllisen bensiinin poistuttua markkinoilta joudutaan kaikkein vanhimmissa autoissa jo nyt käyttämään kallista bensiinin sekaan sekoitettavaa lyijyn korvaavaa lisäainetta. Hallituksen vihreä ekopolitiikka saa aikaan sen, että jatkossa vanhemman auton omistajat joutuvat lisäksi sekoittamaan bensiinin sekaan oktaanilukua korottavaa lisäainetta. Vanhempien autojen takakonteissa on siis jatkossa oltava varsinainen laboratorio, jotta kaikki riittävät lisäaineet ovat matkassa mukana, kun pumpulta ei saa sopivaa bensiiniä.

Puhumattakaan korkean, 10 % etanolipitoisuuden omaavan 95-bensiinin haittavaikutuksista vanhan auton polttoainejärjestelmän kumi- ja muoviosille. Vielä pahempaa on luvassa. Suunnitelmissa nimittäin on, että 20–30 prosenttia etanolia sisältävä E20/E30-bensiini tulee markkinoille 2020-luvulla. Ryhdytäänkö sen jälkeen puuhaamaan nykyisen 95E10-polttoaineen poistoa markkinoilta?

Hallituksen päätös koskettaa muitakin kuin vanhan auton omistajia. Myös monet korkeapuristeisella polttomoottorilla varustetut pienkoneet, kuten perämoottorit, ruohonleikkurit, ruohotrimmerit, lehtipuhaltimet sekä moottori- ja raivaussahat vaativat vähintään 98-oktaanisen bensiinin käyttöä. Puhumattakaan moottoripyöristä ja -kelkoista.

Ihmisten olisi syytä äänekkäästi vastustaa tätä uudistusta, sillä toteutuessaan se tekisi meidän kaikkien elämästä paljon vaikeampaa. Vai onko vanhemmille autoille sopivan polttonesteen poisto hallituksen katala keino uudistaa autokantaa, kun se ei väylämaksujen kautta onnistunut Bernerin esityksen kaaduttua tammikuussa? Nykyinen hallituksemme tuntuu olevan varsinainen autoilijan vihollinen.

 

Päivitetty 13.4.2017:

Jotkut tahot ovat kyseenalaistaneet uutisen paikkansapitävyyden. Hallituksen aikeet ovat luettavissa tästä valtioneuvoston julkaisusta.

Helsingin Sanomien mukaan EU haluaa hävittää myös diesel-autot liikenteestä mahdollisimman pian. Juttu on luettavissa täältä.

 

Lähteet: Uusimaa, IS

75 thoughts on “Hallitus poistaa 98-oktaanisen bensiinin myynnistä – miten käy vanhojen harrasteautojen?

  • 12.4.2017 at 16:18
    Permalink

    Vanhat harrasteautot ovat sentään vain pieni osa 98-oktaanisella kulkevista menopeleistä. Suomen autokanta on niin vanhaa, että liikenteessä on todella paljon ihan tavallisia käyttöautoja, jotka kulkevat 98:lla. Moottoripyörissä sama tilanne.

    Reply
  • 12.4.2017 at 16:32
    Permalink

    Kaikista pien koneista puhumattakaan tulloo paljon romurautoo jos tuon tekevät et poistavat 98:n, meillä kulkee molemmat autot 98 oktaanisella.

    Reply
  • 12.4.2017 at 16:53
    Permalink

    Heivatkaa nyt s*****a ne EU säädökset/ohjeet mäkeen. Kuinka moni muu maa tekee jonkun samperin päästöjen/ilmastotavotteiden eteen mitään? Ei yksikään! Voisko joku näyttää jotain lukuja EU-maiden aikaansaannoista.

    Reply
    • 1.9.2017 at 18:13
      Permalink

      Juuri näin, meidän hallituksemme on niin EUmielinen ettei se osaa muuta kuin toteuttaa kaikki EU:n ”suositukset” , vaikka itsenäiset valtiot saavat itse päättää toimeenpiteistä omassa maassaan.

      Reply
    • 1.11.2020 at 14:25
      Permalink

      Haistakaa paska sähköautolla ajavat ja vetäkää vittu saatana päähän ne!!!

      Reply
  • 12.4.2017 at 17:16
    Permalink

    Perkele koeta täs ny yrittäjämetsurina.

    Reply
    • 13.4.2017 at 18:34
      Permalink

      Osta sähkösaha ja pari akkua.

      Reply
  • 12.4.2017 at 17:54
    Permalink

    Ja näin tehdään autoilusta TAAS kerran vähän vaikeampaa! Anteeksi että emme ole syntyneet kultalusikka perseessä ja että meillä ei ole varaa mihinkään porvareiden viherpiiperrysunelma-autoihin ja anteeksi että 98 SATTUU OLEMAAN se pakollinen bensa näissä autoissa jotka meillä on päästäksemme töihin ja siihen emme voi vaikuttaa!

    Reply
  • 12.4.2017 at 17:59
    Permalink

    Mulla auto kuluttaa tankillisella ( 51-53 Ltr ) ja varsin reippaalla ajotavalla seuraavasti. 98:lla 520-530 Km ja 95:lla 460-470 Km. Miten tästä lasketaan säästöä tai pienempää hiilijalanjälkeä??
    Onko muut kokeilleet eri oktaanilukuja? Viimekesänä oli pakko kun myyjä suositteli poltto-aineksi nimenomaan 98:a vaikkatankin luukussa sanotaan Min:95.. ..

    Reply
    • 13.4.2017 at 03:37
      Permalink

      MINIMISSÄÄN 95:ttä. Isompi parempi jos auto sen kestää. Oliko kokeesi tulos yhdeltä tankkauskerralta vai esimerkiksi viiden tankkauksen kumpaakin laatua? Eihän tuo kerta vielä mitään kerro……

      Reply
  • 12.4.2017 at 18:02
    Permalink

    Vai kunnianhimosiin tavotteisiin. Siinä ois kunnianhimosta tavotetta, kun poistasivat noi leipä/ruokajonot kaduilta! Ensin ne vie ihmisiltä kaikki rahat ja sitten vaaditaan uusimaan kaikki koneet. Millä helvetillä?

    Reply
  • 12.4.2017 at 18:47
    Permalink

    ny rupee menee hermo noihin päättäjiin…

    Reply
  • 12.4.2017 at 18:54
    Permalink

    Eivät muuten saa myytyä uutta tavaraa kuluttajille (koska on aikaa itse korjata jne laitteet) niin poistetaan polttoaine-johan alkaa markkinat vetämään uusille laitteille !

    Reply
  • 12.4.2017 at 19:24
    Permalink

    Moni nuori ajaa vanhemmalla autolla (20v-40v), jotta rahat riittäisivät elämiseen. No eihän se rikkailla tunnu missään, kun ei tartte moisia miettiä. Antaisivat sitten töitä, joilla on varaa ajaa uudempaa autoa?

    Reply
  • 12.4.2017 at 19:35
    Permalink

    Turha se on kenenkään marista täällä netin puolella, kun ei kuitenkaan suomalaisista ole vastaan laittamaan yhtään mihinkään. Nöyränä poikana kaikesta maksamme, mitä nämä meidän eduskuntaan äänestämämme viisaat päättäjät säätelee. Toivoin jo että tämä uutinen olisi julkaistu 1.4 koska pilalle kuulostaa koko homma.

    Reply
    • 12.4.2017 at 19:47
      Permalink

      Voi sitä narista ja pohtia tulevaisuutta. Nyt näyttää siltä, että rikkaat porskuttaa ja köyhät rupeavat tekemään kuutamokeikkoja henkensä pitimiksi, koska töitäkään ei ole. Ja tämähän koskee kaikkia ikäluokkia, jotka ovat syystä tai toisesta tippuneet pois hyväpalkkaisista työpaikoista.

      Reply
  • 12.4.2017 at 19:56
    Permalink

    Lisää Eestin reissua, kun auton menovedet haettava sieltä. Onneksi laivayhtiöitä tuetaan, että laivamatkat pysyy halpana.

    Reply
  • 12.4.2017 at 19:56
    Permalink

    Toivottavasti Bernerin linja pitää taas.

    Reply
  • 12.4.2017 at 20:00
    Permalink

    voi piru tätä valtion kus piä politiikkaa ottaaks valtio korvaus vastuun kun pien koneet hajoavat tai perämoottorit tai muut 98 käyvät . sit lykätään tankkiin oktaanin kohottajaa ja lyijjy määrät nousevat päästöinä tämäkö on pirun viisasta politiikkaa. hah hölmöläisten touhuu ja näpertelyy. kyseinen rouva saunan taa……

    Reply
    • 1.11.2020 at 18:02
      Permalink

      Mitä uikutatte? Hallitus on George Soroksen, Bill Gatesin ja Stalinin asialla. Eivät he ole enää pitkäääään aikaan ajatellut meitä ansalaisia muuten kuin miten manipuloida valheilla jotta kansa ei nouse barrikadeille kun miljardöörit piereskelevät fantsuja ideoitaan hallituksemme korvaan, ja hallitus kumartaa, huokaisee helpotuksesta kun ei tartte itse hallinnoida, vain totella ja toteuttaa. 98-bensa on tärkeä keskiluokalle. Keskiluokka ollaan DE FAKTO oikeasti poistamassa Suomesta muutamassa vuosikymmenessä. Miksi annatte tämän tapahtua?

      Reply
  • 12.4.2017 at 20:15
    Permalink

    Kun 17,5 prosentinkin kannatus on liikaa..

    Reply
  • 12.4.2017 at 20:17
    Permalink

    Kyllä täytyy sanoa että suomen päättäjät ei välitä kantaväestön hyvinvoinnista p….n vertaa pääasia että itsellä menee hyvin. Jos joku maa tekee ilmaston hyväksi jotain niin se on suomi muut maat ei korviaan lotkauta näistä EU: n säännöksistä mutta mitä meistä muualla ajatellaan se on ainut mikä on näille päättäjille tärkeää. Onko nämä meidän päättäjät niin tyhmiä että kuvittelevat tällä konstilla autokannan uusiutuvan kun Bernerin suunnitelmat meni mönkään. Milloin lpäättäjät tajuatte että kaikki kyllä istuisivat uuden auton ratissa jos siihen olisi rahaa millä sen ostaa. Täällä kiristetään jatkuvasti palkansaajan maksuja lisää kun mamuille ei riitä enää rahat muuten ja velkaannutaan lisää niin otetaan autoilijoilta se on keltä voi vielä ottaa. Tekisi tähän loppuun sanoa oikein kunnon terveiset päättäjille mutta olkoon

    Reply
  • 12.4.2017 at 20:27
    Permalink

    Valtio varmaan kustantaa kaikille vastaavat laitteet tilalle mitkä toimii tolla kura pensalla…. omakohtaisesti 2kpl moottorisahaa, raivaus saha, ajettava ruohonleikkuri,moottoripyörä,crossipyörä, moottorikelkka ja 2kpl autoja

    Reply
  • 12.4.2017 at 20:30
    Permalink

    Onko tolla nartulla mitään päässä?
    Toi pahan suovan yks ilmentymistä vois opetella sanonnan ”pidä ennemmin suusi kiinni, kun avaat sen ja nolaat itsesi” ja lisänä järkyttävän määrän ihmisvihaa niskaan.

    Reply
  • 12.4.2017 at 21:00
    Permalink

    Mootorin vikavalo palo 95 oktaanisella vaihdoin 98 valo sammu On volvo v50 2004

    Reply
  • 12.4.2017 at 21:12
    Permalink

    Voi Ei, siihen sitten loppuu auto harrastus, töihin ei pääse maalta kun on auto joka nauttii 98a ja metsät ja ruoho saapi rehottaa kun ei ole koneita hoitaan, taidan ostaa hevosen ja rattaat ja tusinan lampaita!!

    Reply
    • 15.4.2017 at 04:25
      Permalink

      Eikö sille vois mitään muuta suojatyöpaikkaa löytyä tästä ”hyvinvointivaltiosta”.

      Reply
  • 12.4.2017 at 21:17
    Permalink

    Eikö liikenneministerin tehtävä ole edistää suomalaista liikennekulttuuria parantamalla sitä eikä just päinvastoin että tehään kaikkensa että kansalaisilla olis vaikea kulkea ja liikkua? Tässä asiassa ei ole edes yritetty kuunnella kansalaisten mielipidettä.

    Reply
  • 12.4.2017 at 21:42
    Permalink

    On tää meiän nykyinen hallitus tyhmin ikinä, kaikki he ovat yhtä isoja paskapäitä, mitä vaan keksi lisää keinoja köyhistää kansalaiset. Saatanan pellet 🙁 🙁

    Reply
  • 12.4.2017 at 21:48
    Permalink

    Itselläni vähäpäästöinen ja korkeatehoinen 2013 vuoden auto ja 95 oktaaninen sekä etanooli on valmistajan ja järjen osalta kielletty! Täytyy vissiin ostaa 20 vuotta vanha auto ja ajaa ohennetulla pesevällä energiatehottomalla etanoolilla ja aiheuttaa enempi päästöjä?

    Reply
    • 12.4.2017 at 21:53
      Permalink

      Vanha Lada käy 95e10:llä oikein mainiosti. On tosin kaikkea muuta kuin vähäpäästöinen ja ekologinen vaihtoehto, mutta ilmeisesti tätä ne haluavat.

      Reply
    • 12.4.2017 at 22:07
      Permalink

      Juu itellä on vähä tehoinen etanoli laitos 298hp/470nm ja maantiellä menee 10l.. ja etanolin pien päästöt on pienemmät kuin bensan. Niin ja koe on karstaton

      Reply
  • 12.4.2017 at 21:49
    Permalink

    Joo ihmetyttää kyllä toi pelleily ihan liikaaki jo.. Mites helkkari käy tosiaan mottoripyörien, mopojen ym.. Meilläki juuri esimerkiksi viime vuonna uutena ostettu pojalle skootteri, joka kuluttaa hurjat 2litraa 98:a satasella. Ja siinä pitää käyttää ainoastaan 98 bensaa. Ei missään nimessä 95 bensaa.

    Mites näillä sitte jatkossa ajellaan? Kysyn vaan ???? Kyllä noi päättäjät pitäs hiljalleen laittaa johonki MAALAISJÄRKI KURSSILLE !!! HERÄTKÄÄ !!!

    Reply
  • 12.4.2017 at 21:56
    Permalink

    Maalaisjärki näyttää puuttuvan kokonaan, täytyy harkita ulkomaille muuttoa prkl!

    Reply
  • 12.4.2017 at 22:09
    Permalink

    Juuri nämä ihmiset jotka täälä kommentoivat, ketä äänestite kunnallisvaleissa?

    Jos äänestitte hallituspuolueita, äänestitte tämänkin asian puolesta. Toisaalta, ei ole lainkaan mahdoton ajatus että syyskuussa 2018 ostatte 3000 litraa 98:ia ja tankkailette sitten puolet 95:sta ja puolet 98:ia tankkeihin. Siitä se lähtee.

    Mutta jos jo nyt haluatte ottaa osaa ilmastotalkoisiin ja samalla säästää 7% bensankulutuksessa niin tehkää seuraavasti:

    – ottakaan 1.5 litran limpsapullo ja täyttäkää se bensan jäänestolla etiketin alareunaan
    – täyttäkää limpsapullo KUUMALLA vedellä, jolloin sitä tulee greippimehun väristä.
    – kaatakaa pullollinen tätä jäänesto-vesi seosta tankiin, max. 3% tankkauksen määrästä. Eli
    1.5 lira pullosta riittää 50 litran tankkaukselle tai sitä suuremmalla määrälle.

    Ajakaa pienemmällä polttoaineen kulutuksella ja olkaa iloisia. Jos moottori on kovin karstainen saattaa mennä parikin tankillista ennenkuin se ”puhdistuu”. Mutta sen jälkeen mm. moottoritienopeudet sujuvat kuin itsestään. Eikä katsastuskonttoreiden pakokaasutestitkään näytä muuta kuin puhtaita lukemia.

    Tietysti, talveksi on syytä jättää tämä ”lisäaine” käyttämättä.

    Reply
    • 13.4.2017 at 05:15
      Permalink

      Moi. Tepsiikö toi sun konsti dieselmoottoriin myös?

      Reply
    • 24.4.2017 at 21:50
      Permalink

      Tästä äänestyksestä. Ne, jotka äänestivät kokoomusta ja keskustaa, älkää valittako, persuissa on vielä tervettä järkeä, soinikin tuli järkiinsä jossain määrin. Minusta vaihtoehtoja ei järjen tasolla ole ollut kuin persut. Vihervasemmisto on kaikkinensa EU:n syleilyjoukkoa ja suomea koko maailman sosiaalitoimistoksi ajavia.
      Ja hui hai teitä, jotka ette ollenkaan nostaneet peffaanne äänestääksenne.

      Reply
  • 12.4.2017 at 22:13
    Permalink

    Vaikka oliskin varaa, niin en todellakaan ajais millään uudella autolla!

    Reply
  • 12.4.2017 at 22:34
    Permalink

    Pitää muistaa noista polttoaineen prosenttilukemista, että ne eivät edusta tilavuusprosenttia, vaan suhteellista energiasisältöä. Näin ollen 10 % seos sisältää tilavuutena 15-20% etanolia. Mitä tuo pontikka tulee ? Millä lämmöllä se tislataan ? Mik on tuotantoprosessin hiilijalanjälki ? Ilmastonbmuutos on globaali asia. Suomi edustaa promillen luokkaa ”ongelmasta” MIKSI TÄÄLLÄ PITÄÄ VETÄÄ NÄMÄ ASIAT YLI EU-TAVOITTEIDEN, KUN SAMAAN AIKAAN MUUT EI VÄITÄ ASIASTA ? HAISKAHTAA YKSITTÄISTEN POLIITIKKOJEN HENKILÖKOHTAISEN EDUN TAVOITTELULTA.

    Reply
  • 12.4.2017 at 22:35
    Permalink

    Pitää varmaa polkupyörällä rueta kulkemaan ee täältä kuule julkisia matka sivistykseen 35km

    Reply
  • 12.4.2017 at 23:04
    Permalink

    Aivan sairasta touhua… Hallitus HOI ?! Teidänhän kuuluisi noudattaa Suomen perustuslakeja toimimalla oikeudenmukaisesti ja puolueettomasti kansalaisten ja yhteiskunnan parhaaksi.
    Te toimitte ennennäkemättömän tahallisesti tukahduttamalla kansalaisten arkisia toimia työssään sekä vapaa-aikana. Täytyy todella ihmetellä päättäjien arvomaailmaa?
    Tästä alkava lasku tulee kalliimmaksi, mitä voimme kuvitellakaan. Nyt tulisi kansan kerääntyä puhaltamaan yhteen hiileen ja laittaa pensselit santaan. Me kaikki yhdessä viime kuukausina eri sektoreilta olemme antaneet niin paljon hakata kepillä jäätä, että meiltä aletaan seuraavaksi ottamaan pois ihmisarvoa vastaan olevilla tavoilla. Olemmeko me todella antamassa periksi tässäkin asiassa? miettikää nyt vähän? Islanti mennä porskuttaa tänä päivänä ylivoimaisesti menestyneimpänä maana koko euroopassa,eivätkä he kuulu EU:hun.

    Reply
  • 13.4.2017 at 02:23
    Permalink

    Itselläni ihan ”tämän päivän” auto myös. -07 Mazda 3 MPS, missä on suositeltu väh. tuo 98oktaaninen, enkä mielelläni menisi vähempää edes kokeilemaan.. valtiollekko saa laittaa sitten laskun, kun koneet rupee hajoilemaan reilusti ennen niiden oikeaa käyttöiän loppumista? Erittäin moni ihan uusikin, tai suhteellisen uusi bensa-auto tarvitsee enemmän, kun sen 98oktaania, ei se ole vain ”harraste autojen” juttu!! hitto! kuka teitä älykääpiöitä päästää päättämään tälläsiä paskoja!?!?

    Reply
  • 13.4.2017 at 05:31
    Permalink

    No laittakaapa niihin autoihinne kaasulaitteet niInkuin minä tein v.-11.Meni pari vuotta ja ja keksivät että pittäähän noitakin ”hybridedä” verottaa.Jälkiasennus-kaasu autoille säädettiin pa-vero, 3.6 senttiä alkavaa 100kg kohti per pvä.Vastaava vero bensavaunulle oli 0,5 c/100kg/pvä.Siis mun luontoystävälliselle Voyagerille määrättiin 6-kertainen pa-vero verrattuna bensa-autoon.Ei pysy ymmärrys perässä.Kaasuauto nyt seisonnassa ja ajan tällähetkällä dieselillä.

    Reply
  • 13.4.2017 at 06:10
    Permalink

    Tyhjämyssyt kusipäät päättävät asioista ja sen huomaa.

    Reply
  • 13.4.2017 at 07:07
    Permalink

    Oon saanu semmosen käsityksen että on Euroopassa niitäkin maita joilla ilmastopolitiikka on aika korkeatasoista verrattuna Suomen sähläykseen, kuten Ruotsi ja Tanska. Nämä maat kuitenkin keskittyvät päästöjen vähentämiseen sähköenergiantuotannossa tukemalla uusiutuvista luonnonvaroista tuotettua sähköä. Suomessa tuntuu että olemassaolevan energiatalouden takia poliitikot eivät halua tukea uusiutuvaa sähkötuotantoa, koska se häiritsee jo olemassa olevien sähköntuottajien tuolosta. Vaikuttaa vähän siltä että kun politikkojen kädet on sidottu oleellisessa ympäristöpolitiikassa isojen yritysten toimesta, ruvetaan keskittymään epäoleellisiin pikkujuttuihin kuten tämä bensa juttu. Harmittaa kovasti kun kunnostin itselleni vanhan auton, jota käytän käytän vain kesäkautena, lopun vuotta ajan polkupyörällä (osittain ekologisista syistä, osittain siksi että ei ole ollut vielä varaa hommaa talviajoon soveltuvaa autoa.) Mielestäni voisivat antaa 98 poistua markkinoilta luonnollisella tavalla sitten kun laitekanta on oikeasti vaihtunut johonkin toiseen polttoaineeseen ja kysyntä laskenut tarpeeksi. Nää on mun näkemyksiä ei muuta.

    Reply
  • 13.4.2017 at 07:42
    Permalink

    Mitenkäs moottoripyörät, mönkijät, mopot, moottorisahat yms yms…

    Reply
  • 13.4.2017 at 07:44
    Permalink

    muistaakseni noi ns. pienkoneet vaativat ennen vanhaan vaan lyijyllistä 92 okt. bensaa, taisipa vähimmäisvaatimus olla 89 okt. ettei se nykyinen 98 sen takia oo välttämätöntä, toi 98 okt oli vanhan 99 sin korvaaja, jota käytti silloin ns. korkeaviritteiset autot ja muut ralli yms. koneet. paljo isoompi ongelma niis on tua viinan lantraaminen joukkohon, kun ei kummiosat kestä, ja käyntiin saaminen hankalampaa, lisäksi bensan säilyminen on nykyään todella lyhytaikaista.

    Reply
    • 13.4.2017 at 09:24
      Permalink

      Ihan turha muistella jotain 40 vuotta vanhoja juttuja. Sen ajan pienkoneet eivät ole enää käytössä. Nykyajan koneet käyttävät nykyajan bensiiniä. 92-oktaanista ei ole saanut enää vuosikymmeniin. 99-bensaa käyttivät monet ihan tavallisetkin autot, ei se pelkästään ralliautojen ja virikoneiden bensaa ollut.

      Reply
  • 13.4.2017 at 07:48
    Permalink

    ei tule onnistumaan. kuka helvetin idiootti tota muka tukis. jos kapinan haluaa nii tuosta se ihan varmasti alkaa!

    terveisiä bernerille että joutasit suljetulle ettet oo tavallisen ihmisen haitoilla. lastensairaalakusettajapummi.

    Reply
  • 13.4.2017 at 07:50
    Permalink

    Mitähän siellä taas suunnitellaan ku kansankiitos lakeja esitellään ????

    Reply
  • 13.4.2017 at 08:36
    Permalink

    Kun sitä sai yhden talven taistella, että auto pysyi tyhjäkäynnillä edes käynnissä, niin en ole valmis mistään hinnasta palaamaan tuohon etanolilitkuun. 98 toimii mainiosti ja loppu nuo käyntiongelmat talvella.

    Reply
  • 13.4.2017 at 10:50
    Permalink

    Ei saakeli..eikö se oo sit sama et poistetaan kaikki autot helevettiin liikenteestä ja vaihdetaan suomenhevoset tilalle…pistetään sit eduskunnan porukka kerään niit paskoja tuolta teiden varsilta. Paskoille päättäjille paska homma.

    Reply
  • 13.4.2017 at 11:01
    Permalink

    Mitä laitetaan Alfa Romeon ym. vastaavien tankkiin joiden moottori vaati 98;a, jos ko. bensalaatua ei enää saisi. Kuka maksaa remontit jos tulee moottorivaurioita??

    Reply
  • 13.4.2017 at 11:03
    Permalink

    Hallitus haluvaa vanhat autot pois,Köyhällä ei ole varaa ostaa uudempaa autoa.Ei tiet kulu ,eikä ole tien tukkona.

    Reply
  • 13.4.2017 at 12:28
    Permalink

    Varmaan syyllinen tähänkin ideaan löytyy kun kaivelee kuka näitä uusia polttoaineita tekis. Menny ihan järkyttäväksi kuinka paljon lobbarit vaikuttaa meidän päättäjiin.

    Reply
  • 13.4.2017 at 12:53
    Permalink

    2004 Golf syö vain 98 oktaanista. Eikai tuo sentään museoauto ole !?
    On tää nyt ihme hommaa ….

    Reply
  • 13.4.2017 at 13:54
    Permalink

    Jännä että nuo pystyy hyppimään meidän silmille vaikka maksetaan niiden palkka työstä mitä ne ei saa edes tehtyä ja itse ”palkanmaksat”köyhtyy orjan tasolle pitäsiköhän noi käydä porukalla hakemassa helv..tiin sieltä istuskemasta kuka nyt sattuu olemaan millonkin työpaikallaan huhhuh

    Reply
  • 13.4.2017 at 20:22
    Permalink

    Tuo(kaan) uutinen ei kyllä oikeastaan pidä paikkaansa.
    Tuosta hallituksen pdf:stä käy ilmi, että uudistukset tehdään markkinaehtoisesti, sekä tukien ja verotusmuutosten kautta. Siinä pyritään uudistamaan autokanta siten, että tuo 98-oktaaninen jää lopulta turhaksi, koska sitä ei enää osteta.
    Ei sitä olla kieltämässä. 😛

    Reply
    • 13.4.2017 at 21:25
      Permalink

      Ymmärrätkö lukemaasi? Jutussa ei missään kohtaa väitetä, että ko. polttoaine kiellettäisiin, vaan että se poistetaan myynnistä. Ja sehän tuon kaiken kikkailun tavoitteena on. Jutussa nimenomaan ollaan huolestuneita vanhojen harrasteautojen puolesta, sillä ne eivät katoa minnekään, vaikka käyttöautot uusiutuvatkin. Ja pienkoneet tarvitsevat korkeaoktaanisempaa polttoainetta, oli autot millaisia tahansa.

      Reply
      • 14.4.2017 at 00:35
        Permalink

        Mun Honda käy 95 polttoaineella. Ruohonleikkuit sähkö/akku robotiksi ja elämä hymyiilee.
        Äkkiä pois myynnistä ja mustapörssiin vanhat bensat

        Reply
  • 13.4.2017 at 21:49
    Permalink

    Ihmettelen miks tällaset ämmät suunnittelee tällasia juttuja ku ei osaa edes öljyjä autosta tarkastaa??? Jotenkin tuntuu et nämä on niitä Blondi juttuja.

    Reply
  • 14.4.2017 at 00:32
    Permalink

    Jo olisi aika työntää museoon moiset saastuttajat. Hyvä lopetetaan heti saastuttaminen ja 98 polttoainetta vaativat steenalle, ympäristö kiittää

    Reply
  • 14.4.2017 at 07:50
    Permalink

    Anne Berner on kepulainen. Kuka kaupunkilainen äänestää kepulaisia ja miksi niin tekee? Kepu mm tukee voimallisesti hyvin kyseenalaista turvetuotantoa polttoaineeksi. Kepulainen maa- ja metsätalous on Itämeren pahin kuormittaja johon eivät jättimäiset tukiaisetkaan tehoa. Onhan heillä ainoina yrittäjinä ikioma ministeriökin. Talvivaara-tyyppiset ympäristökatastrofit pääsevät kuin koira veräjästä, oikeuteen joutui vain Pekka Perä.

    Reply
  • 14.4.2017 at 12:50
    Permalink

    Olen jo vuosia ajanut viinapensalla 2000 luvun alun ooppelilla ja hyvin pelittää. Tankkaan suhteessa 2/3 osaa viunaa ja 1/3 pensaa. Nykyisiä autoja on jo 20 vuotta viritelty lastuilla ja moottorin ohjausjärjestelmän tietokone haistaa mikä on sopiva suhde koneelle. Ei autotehtaat moottoreita ole koskaan valmistaneet marginaaliryhmille kuten kaasu, etanoli, butanoli polttoaineille, vaan kärry kun tulee ulos liukuhihnalta, autojen takapaksiin lätkäistään flexifuel-tarra ja hintaa lisätään. Millään autotehtaalla ei ole mieltä rakennella jokaista polttoainetta varten erikseen moottoreita. Pitäishän tuo ymmärtää. Kerran kävin katsastamassa viunapensalla, ei mennyt läpi! Oli liian puhtaat arvot, koska pakokaasujen alarajatkin on määritelty. Ja autolla on sentään ajettukin jo 350 tuhatta kilometriä….

    Etanoli nostaa muuten oktaanilukeman yli sadan eli sopii kyllä vanhemmille kulkupeleille kuin pienkoneille. Olivathan ensimmäiset T-Foortitkin sun moni muu alkuaikojen autot viinalla kulkevia, mutta Rokkevelleri öljyteollisuuden päänä lopetti tämänkin kehityssuunnan.

    Reply
  • 15.4.2017 at 12:24
    Permalink

    Mitä jos poistettaiskin se paska 95, kuka sitä kaipaa?h

    Kuka kannattaa!?! Samalla heitetään Berner ulos toimistostaan, kuka kannattaa?

    Reply
  • 15.4.2017 at 15:26
    Permalink

    Varmasti sitä joku tulee myymään kun ostajiakin on pilvin pimein.
    Ps. Eikö tuosta sekoilevasta Berneristä päästä eroon?

    Reply
  • 22.4.2017 at 17:49
    Permalink

    Kun asiakas ostaa bensaa autonsa tankkiin, niin mitä hän ostaa? Energiaa. Alkoholilla jatkettu polttoaine ei ole enää energiasisällöltään bensan veroista, vaan heikompaa. Polttoainetta myydään litrakaupalla, joka aiheuttaa kuluttajalle energiasisältökusetuksen. Polttoainesekoituksia myytäessä pitäisi siirtyä litrakaupasta energiasisältökauppaan, silloin kuluttaja saisi saman energiasisällön/€ riippumatta ostetun polttoaineseoksen koostumuksesta. Liian vaikeaa? Ei ole.

    Reply
  • 29.4.2017 at 19:33
    Permalink

    2T koneet mm.pappatunturit vaativat 95:n siirryttäessä enemmän öljyä polttoaineen sekaan, mahdollisesti isommat suuttimet. Joten tältä osin ympäristövaikutukset ovat päinvastaiset.

    Reply
  • 6.5.2017 at 22:41
    Permalink

    Viimeinen järki meni hallitukselta jo kesällä 2015 ja nyt vielä tämä.

    Reply
  • 21.12.2017 at 22:02
    Permalink

    Kuinka moni vanha auto oikeasti tarvii 98-oktaanista? Nyt kuulostaa siltä että sekoitetaan tarkoituksella lyijynkorviketta ja 98-oktaanista vaativat museoautot ja viimeisillä vuosilla olevat vanhat autonrottelot, joiden takia Suomen autokanta on niin iäkästä, ja koitetaan tällä sumuttaa porukkaa ajattelemaan että tämä olisi yritys pakottaa ihmiset ostamaan uudempia autoja.

    Nykyään autot, jotka eivät toimi ilman lyijyä tai lyijynkorviketta, tai 98-oktaanista, taitavat olla poikkeuksetta hyvin pidettyjä autoja, joita ajetaan tunnesyistä, ei käyttöautona. Sen sijaan vanhat halvat autot, joilla ajetaan siksi että ne ovat halvin tapa pitää edes jonkinlaista autoa, ovat järjestään 1990-luvun hedelmiä jos ei uudempiakin, ja ne toimivat 95-oktaanisella, lyijyttömällä, ja käytännössä kaikki myös 10% etanolia sisältävällä bensalla.

    Summa summarum, käytännössä kaikki käyttöautoina Suomessa olevat autot kelpuuttavat polttoaineekseen 95-oktaanisen lyijyttömän, poislukien dieselit. Ikävä juttu tietty museoautoilijoille joilla on nyt yksi kemikaali lisää mietittävänä, mutta se puuha ei ole tainnut koskaan ollakaan halpaa. Se, millä polttoaineella 99% arkikäytössä olevista autoista liikkuu, yksinkertaisesti painaa vaakakupissa enemmän kuin se, joutuuko 1% autoilijoista sekoittamaan lyijynkorvikkeen lisäksi uutta kemikaalia bensaansa.

    Reply
  • 10.1.2018 at 14:33
    Permalink

    Tämä ei todellakaan voi olla mikään ongelma. Antakaa yksikin esimerkki alle 30 vuotta vanhasta autosta, jossa on vaatimuksena 98-bensa.

    Itselläni on ollut 87-vuosimallin volkkari, jossa oli vaatimuksena 92 oktaaninen polttoaine ja on ollut 90-luvun 2-tahti perämoottori, joka toimi oikein hyvin 95-etanolibensalla. Pienkoneissa kannattaa käyttää pienkonebensaa, joka palaa puhtaammin ja säilyy pidempään.

    Reply

VASTAA: Nykysuomi.com käyttää sekä automaattista, että manuaalista moderointia kommenttiosiossa. Jokainen vastaa omista kommenteistaan ja nykysuomi.com pidättää oikeuden moderoida asiatonta keskustelua tarpeelliseksi katsomallaan laajuudella.

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.