Maltillinen maahanmuuttokriitikko syytteeseen

Viime viikonlopun kuntavaaleissa Seinäjoella eniten ääniä Perussuomalaisista saanut toimittaja Erkki Valtamäki joutuu vastaamaan käräjillä kirjoittelustaan. Apulaisvaltakunnansyyttäjä on nostanut itsekin Etelä-Pohjanmaan käräjäoikeuden lautamiehenä toimivaa Valtamäkeä vastaan syytteen kiihottamisesta kansanryhmää vastaan. Asiasta on uutisoinut ainakin Ilkka, Pohjalainen ja Yle.

Pyörittämänsä Waltamedia.fi-sivuston pääkirjoituksessa Valtamäki toteaa syytteen alla olevan kirjoituksensa olleen vastaveto Ilkan toimittajan kolumniin, jossa Rajat kiinni -mielenilmauksen järjestäjät leimattiin vihamielisiksi rasisteiksi sekä mafiaveljiksi ja -sisariksi. Kolumnissa myös verrattiin maahanmuuttajia Karjalan evakoihin.

Valtamäen mukaan Ilkan kolumni on vastenmielinen, koska poliisi oli antanut järjestäjille kiitosta hyvin hoidetusta ja rauhallisesta tapahtumasta. Valtamäki toimi tilaisuuden juontajana, ja tarjosi puheenvuoron myös samaan aikaan järjestetyn ”Ei rasismia minun nimissäni” -mielenosoituksen edustajalle. Valtamäki kertoo toimineensa tapahtumassa vastapuolta kunnioittaen ja ilman rasismin häivää.

Lähteet: Yle, Ilkka, Waltamedia

 

 

2 thoughts on “Maltillinen maahanmuuttokriitikko syytteeseen

  • 13.4.2017 at 18:55
    Permalink

    Meidän demlalainen ”oikeus”-laitoksemme.

    Mikä on Demla?

    Kirjainyhdistelmä Demla (ent. Suomen Demokraattiset Lakimiehet) on monille etäisesti tuttu. Se symboloi Suomen oikeuslaitoksen poliittista korruptiota. Demla on kommunistien vuonna 1954 perustama vasemmistolainen lakimiesyhdistys, joka Neuvostoliiton aikana piti tiiviisti yhteyttä idän ”edistyksellisiin” (so. kommunisteihin). Sen tavoitteena on ohjailla suomalaista oikeusjärjestelmää ja lainsäädäntöä oman poliittisen arvopohjansa mukaisesti. Sillä on kautta historiansa ollut huomattavasti valtaa maassamme, ja monet Demlan jäsenistä ovat kuuluneet presidenttiä (Halonen) ja pääministeriä (Jäätteenmäki) myöten korkeimpaan valtiojohtoomme. Juuri järjestön vaikutusvalta tekee siitä vaarallisen; demlalaiset ovat perinteisesti olleet avainasemassa esimerkiksi Suomen maahanmuuttopolitiikasta päätettäessä.

    Vasemmiston taktiikoille uskollisena Demla on julkilausumissaan piilottanut todelliset tavoitteensa ympäripyöreän ihmisoikeushötön taakse. Kommunismin edistäminen on sittemmin vaihtunut monikulttuurin kannattamiseen ja muun muassa aseiden omistusoikeuden vastustamiseen. 2000-luvulla demlalaisten toiminta on herättänyt suomalaisissa närkästystä etenkin siksi, että yhdistyksen jäsenet ovat pyrkineet aktiivisesti rajoittamaan suomalaisten sananvapautta oikeusteitse.

    Ruben Stiller totesi taannoin Yle Puheen keskusteluohjelmassa, että Suomeen tarvittaisiin lakimiesryhmä, joka ottaisi asiakseen ”rasistien” (eli monikulttuurisuutta vastustavien) jatkuvan ahdistelun. Demla on juuri se ryhmä.

    Reply

VASTAA: Nykysuomi.com käyttää sekä automaattista, että manuaalista moderointia kommenttiosiossa. Jokainen vastaa omista kommenteistaan ja nykysuomi.com pidättää oikeuden moderoida asiatonta keskustelua tarpeelliseksi katsomallaan laajuudella.

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.