Jukka Ketonen: Suurmoskeijahanke – tuhon epidemia

Suurmoskeijahankkeesta, eli suurongelmahankkeesta kuten itse sitä nimitän, on ollut paljon puhetta puolin toisin.
Mikäli päättäjät hyväksyvät suurongelmakeskushankkeen rakentamisen, tulevat he samalla hyväksyneeksi kansakuntamme astumisen tuhon polulle.
He tulevat hyväksymään demokratian vastaisten oppien levittämisen maassamme.
Salafismi ja wahhabismi kukoistavat jo monessa Eurooppalaisessa maassa, joissa on islamkeskuksia.
”Ääri-ideologia voi levitä epidemiaksi asti, jollei huolehdita siitä ettei se pääse tarttumaan.”
(Alan Salehzadeh: http://blogit.iltalehti.fi/alan-salehzadeh/2017/02/10/poliittinen-islam-ei-kukistu-vankiloissa/)

Mikäli suurongelmakeskus tullaan hyväksymään, hyväksytään samalla rinnakkaisen yhteiskuntajärjestelmän luominen, omine sääntöineen.
(https://www.suomenuutiset.fi/viranomaisraportti-muslimiveljeskunta-rakensi-verorahoilla-ruotsiin-salaisen-rinnakkaisen-yhteiskunnan/)
Niinpä niin, minullekin on toistuvasti sanottu, että muslimin pitää kunnioittaa sitä maata, jossa hän asuu. Kyllä, sellaisiakin muslimeja on olemassa.
Kun suurongelmakeskus vallan symbolina luo toisille muslimeille mielikuvaa omasta paremmuudestaan, meidän vääräuskoisten keskuudessa ja tällaisten muslimien
osuus maassamme kasvaa, jostain kumman syystä kotimaan kunnioittaminen ei enää sovikaan toisille. Pidetään marsseja, joissa poliisiviranomaiset toivotetaan
helvetin tuleen ja kirotaan länsimaisia arvoja.
(https://www.facebook.com/myiannopoulos/videos/845113312293232/)


TÄLLAISTAKO ME HALUAMME?
EMME!

Helsingin suurongelmakeskus lisäisi myös salafistiturismia, kun kiihkoisat salafistit ympäri maailmaa tulisivat ihastelemaan Suomeen perustetun islamistisen vallan
symbolia. Ei kiitos! Kotimaiset ja ulkomaiset värvääjät kävisivät varmasti kolkuttelemassa uuden islamistikeskuksen ovia.

Sen lauluja laulat, kenen leipää syöt.

Muslimiyhteisö ei ole Suomessakaan yhtenäinen. Siitä kertoo se, että IS:n haastattelema, suurmoskeijahankkeeseen kriittisesti suhtautuva muslimi haluaa pysyä turvallisuussyistä nimettömänä. Hänen mukaansa suurmoskeijan rahoittaminen ”terroristivaltioiden” rahoilla olisi ”historiallinen virhe”.
-Islam ei ole Suomessakaan sen erilaisempi kuin muissa maissa. Vaikka suuri osa muslimeista onkin rauhanomaisia, on todella vaarallista, että Suomessa asuva, suurmoskeijahanketta kritisoiva muslimi haluaa ”turvallisuussyistä pysyä nimettömänä”.
Mitä tämä kertoo islamista? Ei ainakaan sitä, että se olisi ”rauhan uskonto”. Suurongelmakeskuksen rakentaminen tuskin tulee edellä mainitun kaltaisia ongelmia vähentämään, päinvastoin!
Salafistisessa sunni-islamismissa shiiat nähdään pahempina vääräuskoisina kuin kristityt tai juutalaiset.
Jotkut sunnimuslimit haukkuvat jo nyt toisia muslimeja ja länsimaalaisia kafireiksi, ateisteiksi. Shiiamuslimeille sanotaan jo nyt, että menkää rukoilemaan omaan moskeijaanne.
(http://www.is.fi/kotimaa/art-2000005160655.html)
-Tämäkään ei ole mitenkään uutta, sillä jokin aikaa sitten shiiamuslimi kertoi erään shiian joutuneen ajetuksi pois sunnimoskeijasta.
Suomi ei kaipaa tämänkaltaisia, fanaattisia rähinöitä tänne.

Entäpä, minkälaisia vaatimuksia meille vääräuskoisille tultaisiin suurongelmakeskushankkeen jälkeen esittämään? Halal-lihat marketteihin? Tytöille ja pojille erilliset liikuntatunnit ja koulubussimatkat?
(http://www.mtv.fi/uutiset/ulkomaat/artikkeli/ruotsin-paaministeri-pitaa-muslimilasten-alakoulun-toimintaa-halveksittavana-poikia-ja-tyttoja-erotellaan-koulumatkoilla/6376974#)
Kouluihin varataan tauot ja tilat rukoushetkiä varten? -tällaisenkin vaatimuksen olen somessa nähnyt.

Fundamentalistisen islamin leviäminen maassamme pitää saada pysäytettyä. Hyväksymmekö esimerkiksi, että suomalainen musliminuori lähetetään ”jäähylle”,
pelastautumaan länsimaisen yhteiskunnan ”vaaroilta”?
”Vanhemmat kokevat oman teini-iän eriävän sen verran suomalaisen nuoren teinivuosista, jolloin he kokevat uhkana yhteiskunnan käsityksen nuoruudesta ja he näkevät ainoana ratkaisuna pelastaa nuori näistä heidän näkemyksen mukaan ympärillä vallitsevista vaaroista.”
(http://ujuni87.puheenvuoro.uusisuomi.fi/235191-lansimaiden-varoista-jaahylle)
Näinhän yksi suurmoskeijaa puuhasteleva henkilö on tehnyt omalle nuorelleenkin. Annettiinko tälle muslimimaahan naitetulle suomalaiselle nuorelle naiselle oikeasti vaihtoehtoja? En osaa sanoa, mutta aivan
sairaalta touhultahan tuo vaikuttaa!

Me ”äärioikeistolaiset” olemme jo vuosikausia varoitelleet edellä mainituista asioista. Meitä ei ole uskottu, eikä meitä edelleenkään uskota.
Meidän kanssa harva haluaa vuoropuhelua. Meidät leimataan islamophobisiksi rasisteiksi. Jos taas joku maahanmuuttajataustainen tai islaminuskoinen
ottaa nämä asiat esille;
häntä kiitellään asian esiin nostamisesta
häntä ymmärretään
tai hän ei uskalla esiintyä omalla nimellään, vaikka ”islam on rauhan uskonto”.

Se on kuitenkin tärkeintä, että nämä fundamentalistiseen islamiin liittyvät ongelmat tuodaan esiin, ja niiden esiintyminen maassamme saadaan loppumaan.

Ja tällaisille maahanmuuttajille, jotka eivät hyväksy eurooppalaista elämäntapaa, tulee kertoa, että ”olet tehnyt väärän päätöksen”.
On olemassa parempia paikkoja maailmassa elää islamilaisen lain mukaan kuin Eurooppa, Schäuble sanoi keskiviikkona Berliinissä.”

http://yle.fi/uutiset/3-9563825?origin=rss

Pidetään Suomi turvallisena niille kaikille, jotka hyväksyvät länsimaiset, maallistuneetkin arvomme ja sanotaan:
EI SUURMOSKEIJALLE!
EI SUURONGELMAKESKUKSELLE!
EI ISLAMISTISELLE VALLAN SYMBOLILLE!
EI DEMOKRATIAN JA TASA-ARVON VASTAISILLE OPEILLE!

Jukka Ketonen
Puheenjohtaja

Finnish Defence League Ry

One thought on “Jukka Ketonen: Suurmoskeijahanke – tuhon epidemia

  • 17.4.2017 at 12:04
    Permalink

    Minua on aina ihmetyttänyt se miksi osa muslimeista, jotka selvästi näkevät yhteiskuntamme paremmuuden ja/tai ovat eläneet kotimaassaan -70 luvun, eivät nouse avoimeen kampinaan näitä luku- ja kirjoitustaidottomia, terrorisoivia uskonveljiään vastaan. Silloin kun shaahi syöstiin vallasta näitä agressiivisia radikaaleja jotka luulivat osaavansa lukea, niitä oli vain kourallinen. Siitä huolimatta ne saivat monimiljoonaisen kansan alistettua ja muutettua haluilleen sopivaksi lammaslaumaksi. Osa porukasta pakeni eurooppaan missä yhä edelleen oli toimivia yliopistoja ja sai kulkea minihameissa, mutta nyt tääläkään nämä rauhaa rakastavat ja lnsimaisia arvoja ihannoivat eivät nouse radikaaleja salafisteja vastaan. Taas ne alistuvat kuin lampaat ja antavat jopa tukea oman elämänsä kurjistamiselle.

    Tämä ei mahdu ymmärrykseni: Miksi? Kääntyisivät vaikka kristinuskoon tai juutalaisiksi niin heillä ei olisi mitään velvollisuuksia auttaa ”uskonveljiään”. Ja he voisivat avoimemmin olla ”uskonveljiään” vastaan. Ei väkivalta ja radikalismi toimi missään uskonnossa.

    He jotka ovat nähneet lähi-idän rapeutumisen, haluatteko te sama eurooppaan ja Suomeen?

    Reply

VASTAA: Nykysuomi.com käyttää sekä automaattista, että manuaalista moderointia kommenttiosiossa. Jokainen vastaa omista kommenteistaan ja nykysuomi.com pidättää oikeuden moderoida asiatonta keskustelua tarpeelliseksi katsomallaan laajuudella.

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.