Kehitysvammaiset haluttiin ihmiskokeisiin, lopettaa polttamalla tai syöttämällä kannibaaleille – Facebook-ryhmä suljettiin

Facebookiin on hiljattain perustettu julkinen ryhmä nimeltään ”Kehitysvammaiset abortoitava”. Ryhmässä pääasiassa melko nuoret henkilöt keskustelivat kehitysvammaisista todella rajuun sävyyn. Otteita keskustelusta oheisessa kuvassa.

HUOM! Kuvassa näkyvät kirjoitukset ovat kyseisen ryhmän kirjoittajien mielipiteitä, eivätkä ne millään tasolla edusta Nykysuomen tai sen kirjoittajien mielipiteitä. Ihmisarvoa kunnioittava Nykysuomi sanoutuu irti tällaisesta ajattelusta.

Tieto ja kuvakaappaukset kyseisestä ryhmästä lähtivät leviämään sosiaalisessa mediassa tämän päivän aikana, ja ne herättivät paljon inhoa ihmisissä. Ryhmä ilmiannettiin Facebookille useiden käyttäjien voimin, ja sitä ei enää löytynyt Facebookista klo 18 aikaan illalla. Monet ovat kertoneet myös tehneensä rikosilmoituksen poliisille ryhmästä ja sen sisällöstä.

Jos ryhmän ja kirjoitusten oli tarkoitus olla huumoria, niin se oli erittäin huonoa sellaista.

 

 

 

3 thoughts on “Kehitysvammaiset haluttiin ihmiskokeisiin, lopettaa polttamalla tai syöttämällä kannibaaleille – Facebook-ryhmä suljettiin

  • 19.4.2017 at 23:24
    Permalink

    Ei tämä keskustelu poikkea paljoakaan siitä mitä arkkiatrimme Arvo Ylppö teki ihmisillä aikoinaan. Suomessa puhutaan paljon Mengelestä muttei haluta muistella omaa historiaa. Jos ihmettelette niin ottakaapa selvää mitä kaikkea Arvo teki henkisesti jälkeenjääneillä.

    Reply
  • 20.4.2017 at 10:47
    Permalink

    mut ehkä ihminen pitäis olla vähän viisastunut noista ajoista ,,, ku lukee lääketieteen historiaa laajemmin niin todellakin sata vuotta sitten oli asiat aika paljo toisin,,,pitäisikö mielstäsi palata siihen aikaan kun nukutus tehtiin kalikalla päähän ja mahanesteitä tutkittiin avaamalla elävältä ihmiseltä vatsa…yms yms..

    Reply
  • 23.4.2017 at 14:41
    Permalink

    Kelle vain voi syntyä vammainen lapsi perheeseen tai sukuun. Joskus vamma ei edes näy mutta voi silti haitata elämää arjessa. Kuulo tai näkö voi olla huono. Sisäelimissä saattaa olla poikkeamia normaalista, jotka havaitaan vuosia myöhemmin.
    Mihin sinä vedät rajan? Omaiset? Vamman laatu?
    Oletko varma ettei itsessäsi ole vammoja? Entä jos on invalidisoidut tai puolisosi/lapsesi kolarissa, saako käyttää eläinten ruokana tai eläinkokeisiin?

    Reply

VASTAA: Nykysuomi.com käyttää sekä automaattista, että manuaalista moderointia kommenttiosiossa. Jokainen vastaa omista kommenteistaan ja nykysuomi.com pidättää oikeuden moderoida asiatonta keskustelua tarpeelliseksi katsomallaan laajuudella.

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.