3 ohikulkijaa ampunut ”rasistimuslimi” halusi tappaa mahdollisimman monta valkoista USA:ssa

Yhdysvalloissa Fresnossa on otettu kiinni 39-vuotias Kori Ali Muhammad epäiltynä useasta henkirikoksesta. Tiistai-aamuna klo 10.45 paikallista aikaa Fresnon keskustassa alkoi ammuskelu, jossa Muhammadin epäillään ampuneen minuutin aikana yhteensä 16 laukausta. Ammuskelussa kuoli kolme sattumanvaraisesti valittua valkoihoista ohikulkijaa.

Keskiviikon tiedotustilaisuudessa poliisi kertoi tutkivansa tapahtumia viharikoksena, sillä Mohammadilla epäillään olleen rasistiset motiivit ammuskelulle. Muhammad oli kertonut perheelleen Yhdysvalloissa olevan sota mustien ja valkoisten välillä, ja oli sosiaalisessa mediassa kuvaillut valkoisia paholaisiksi.

Ammuttuaan kolme miestä kuoliaaksi hän väitetysti huusi ”Allahu akbar” ennen kuin antautui poliisille, samalla ilmaisten vihaansa valkoihoisia ja USA:n hallitusta kohtaan. Muhammadin kerrotaan ammuskelleen useita kertoja myös kohti autoa, jossa istui kaksi latinonaista, mutta lopettaneen ammuskelun huomattuaan, etteivät he olleetkaan valkoihoisia.

– Kori Muhammad ei ole terroristi, mutta hän on rasisti ja täynnä vihaa, kommentoi Fresnon poliisipäällikkö Jerry Dyer. Muhammadin aiempaan rikoshistoriaan kuuluu pidätyksiä ase- ja huumerikoksista sekä uhkailua terrori-iskuilla.

Muhammad oli jo ennestään etsintäkuulutettu, koska häntä epäillään myös viime viikon torstaina tapahtuneesta ampumisesta, jossa aseeton vartija menetti henkensä paikallisessa motellissa. Muhammadin kerrotaan ampuneen vartijan, koska tämä ei kunnioittanut häntä.

Poliisin mukaan Muhammad oli päättänyt tappaa mahdollisimman monta valkoihoista miestä kuultuaan olevansa etsintäkuulutettu. Poliisille Muhammad kertoi olevansa muslimi ja harrastavansa myös voodoo-rituaaleja.

 

Lähteet: LA Times, ABC, LA Times

 

One thought on “3 ohikulkijaa ampunut ”rasistimuslimi” halusi tappaa mahdollisimman monta valkoista USA:ssa

  • 20.4.2017 at 21:07
    Permalink

    –” Kori Muhammad ei ole terroristi, mutta hän on rasisti ja täynnä vihaa, kommentoi Fresnon poliisipäällikkö Jerry Dyer. ” Onkohan Jerry valkoinen, rohkea sellainen jos on.

    Obaman globalismi näyttää mätiä hampaitaan.

    Reply

VASTAA: Nykysuomi.com käyttää sekä automaattista, että manuaalista moderointia kommenttiosiossa. Jokainen vastaa omista kommenteistaan ja nykysuomi.com pidättää oikeuden moderoida asiatonta keskustelua tarpeelliseksi katsomallaan laajuudella.

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.